Kotimaisia kesällä luettuja dekkareita

Kesän aikana luin paljon dekkareita. Dekkarit toistavat aikalailla itseään ja niistä on vaikea keksiä loputtomiin uutta ja tuoretta sanottavaa.  Tässä muutamia huomioita lukemastani kotimaisesta rikoskirjallisuudesta.
   


49. Pekka Hiltunen: Vilpittömästi sinun

Lontoossa tapahtuu raaka murha. Suomalainen Lia näkee rikospaikan töihin mennessään eikä saa tapausta mielestään. Jonkin ajan kuluttua hän tapaa toisen suomalaisnaisen, Marin, jonka kanssa ystävystyy. Mutta mikä Mari on naisiaan? Mikä ihme on hänen yrityksensä, joka lavastaa tapahtumia ja parantaa maailmaa?

En ollut kuullutkaan Pekka Hiltunen -nimisestä dekkaristista ennen kuin luin hänen Iso-romaaninsa. Sen myötä kirjailijan muukin tuotanto alkoi kiinnostaa. Tämä on ovela dekkari, ei ollenkaan perinteinen eikä mikään hömppä. Kaksi suurta teemaa ovat oikeistopopulistisen puolueen nousun vastustaminen ja ihmiskauppa. Kovin epäuskottava tämä toki on, muttei ärsyttävä, lapsellinen tai selittelevä, vaan ihan semifiksua, mukavaa ja koukuttavaa luettavaa. Takakannessa luvataan kirjan olevan psykologinen trilleri ja siihen vähän petyin, koska mielestäni tämä on suureksi osaksi melko suoraviivaista toimintaa. Kovasti tämä kuitenkin viihdytti alkukesän helteessä takapihalla ja kesädekkarilukemiseksi kirja onkin mainio.

Arvio: 3½/5
Luettu toukokuun lopussa

50. Reijo Mäki: Intiaani

Hömppä on melko feminiininen sana; tulee lähinnä mieleen jokin Kauniit ja rohkeat. Mäen kirjat ovat maskuliinista hömppää, mieshömppää, kovin viihdyttävää mutta kuitenkin melko aivotonta. Uusin, Intiaani, sijoittuu sekä Turun saaristoon että Yhdysvaltoihin. Saaristolaivassa tapahtuu käsittämätön joukkomurha, jonka yhteydessä Vareksen naisystävän entinen miniä katoaa. Preerialla taas suomalaisnaisen ajopeli hajoaa ja hän joutuu pulaan. Itseäni Yhdysvalta-kuvio ei alussa jostain syystä juuri viehättänyt, mutta kylläpä sekin alkoi kiinnostaa, kun Ameriikan pahis olikin melko merkillinen kummajainen.

Tarina on pitkä, ja sen käynnistymiseen menee aikaa. Tiivistää tätä olisi voinut. En lukaissut tätä yhtä nopeasti kuin yleensä lukaisen Varekset.  Mäen konstailemattomasta ja humoristisesta kirjoitustyylistä kuitenkin pidän, edelleen. Intiaani on mukavaa kesälukemista, vaikka laiturin nokassa tai parvekkeella.

Arvio: 3-/5
luettu toukokuun lopussa

51. Virpi Hämeen-Anttila: Yön sydän on jäätä

Kappas, Virpi Hämeen-Anttila on kirjoittanut dekkarin, viehättävän vanhanaikaisen murhamysteerin, joka sijoittuu elävästi piirtyvään 1920-luvun Helsinkiin. Kieli ja tunnelma on autenttiselta tuntuvan vanhanaikaista ja mieleen tulee kenties Sherlock Holmes tai muu menneiden aikojen mysteerien ratkaisija. Kieltämättä oma viehätyksensä on siinä, ettei käytössä ole dna:ta tai uusinta teknologiaa, vaan suurennuslasi ja nokkela päättelykyky ovat tärkeimmät työvälineet. Juomavesisäiliöstä löytyy kuollut mies ja poliisiakin innokkaammin tapausta tutkii yksityisetsivä, virkamies Björk.

Tämä oli sellainen "ihan kiva" lukukokemus taas. Ei erityisen mieleenjäävä tai merkityksellinen, mutta ei tullut kertaakaan mieleen jättää kirjan lukemista keskenkään. Ajankuvasta pidin kovasti ja Hämeen-Anttila osaa kiistatta kertoa tarinaa.

Arvio: 3/5
Luettu heinäkuun lopulla

52. Reijo Mäki: Kaidan tien kulkijat

Tämäkin 90-luvulla ilmestynyt Vares-dekkari kuului kesän matkalukemistoon. Luvassa on tuttua ja taattua Mäkeä ja Varesta, niin kovin viihdyttävää, niin kovin sopivaa kesä- ja matkalukemista. Tämä on sellainen turvallinen perus-Vares. Tarina on todella epäuskottava uskonnollisine pikkupaikkakuntineen ja stereotyyppisine hahmoineen, mutta varsin hulvatonta viihdettä se onnistuu tarjoamaan. Mikään kaunokirjallinen lukuelämys tämä ei todellakaan ole, mutta on harvinaista, jos jotakin kirjaa voi suositella kirjallisuuskammoisille ja tätä kyllä voi, viihteellisyyden ja helppouden vuoksi. Pitäisiköhän elokuvakin joskus katsoa?

Arvio: 2½/5
Luettu elokuun alussa

53. Kati Hiekkapelto: Kolibri

En ole ennen lukenut Hiekkapeltoa, mutta olen kuullut hänen dekkareistaan kehuja, joten kiinnostuin. Nuori kaunis maahanmuuttajataustainen aloitteleva poliisinainen saa parikseen rasistisesti käyttäytyvän, viinaan menevän vastenmielisen vanhemman miespoliisiturjakkeen. Kuulostaa melko kliseiseltä asetelmalta, mutta jännite toimii melko hyvin. Kaksikko kollegoineen tutkii lenkkeilijöiden murhia ja maahanmuuttajatytön kunniaväkivallan uhkaa.

Kirja on helppoa ja vaivatonta luettavaa. Tarina on ihan kiva -osastoa tämäkin. Maahanmuuttajanäkökulma poliisin työhön vaikuttaa ensin tuoreelta, mutta nuori Anna-poliisi on yksinäinen, ahdistunut ja uneton, polttaa liikaa tupakkaa, juo liikaa olutta ja muistuttaa täten yllättävän paljon useiden skandinaavidekkareitten keski-ikäisiä miespoliiseja.

Arvio: 3+/5
Luettu elokuun puolivälissä

Michael Cunningham: Tunnit

48. Michael Cunningham: Tunnit

Elokuun kirja omasta hyllystäni

Kolme naista eri vuosikymmenillä enemmän tai vähemmän vankeina omissa elämissään, kolme elämää kietoutuen yhteen Mrs. Dallowayn elämään. Luulin lukeneeni kyseisen teoksen, Virginia Woolfin Mrs. Dallowayn joskus opiskeluaikoina, mutta enää en olekaan asiasta varma. Ärsyttävää, miten sitä unohtaakin. Kirja on kiehtova tarina naisista, joita yhdistää joko uinuva tai tietoinen rakkaus naiseen ja kuolema. Joskus parikymmentä vuotta sitten muistan lukeneeni monta Cunninghamin kirjaa peräjälkeen ja pitäneeni Cunninghamia jopa suosikkikirjailijoideni joukossa. Tämäkin tarina täytti odotukset. Lähes kaikki kirjassa miellytti - kerronta, kieli, rakenne. Loppu kokoaa naisten elämät nerokkaasti yhteen. Kyllä, tämä oli ehdottomasti parempi lukukokemus kuin kaikki ne dekkarit, joita olen nyt kesällä aivottomasti ahminut. Kirjasta tehtyä elokuvaa en ole nähnyt, mutta ehkä pitäisi?

Arvio: 4+/5

Kate Atkinson: Elämä elämältä

47. Kate Atkinson: Elämä elämältä



Miten merkillisen kiehtova ja kiehtovan merkillinen kirja tämä onkaan! Onneksi rakennetta hieman avataan takakannessa, koska muuten tarina saattaisi hämmentää monia lukijoita ehkä liikaakin. Kyseessä on 1900-luku ja pitkä ankara sota, kuten kirjan eräs osakin on nimetty. Päähenkilö Ursula syntyy ja kuolee, kuolee monta kertaa jo lapsena ja myöhemmin aikuisena sodassa, paitsi että rinnakkaistarinoissa hän ei kuolekaan vaan jatkaa elämää. Tarina alkaa uudestaan kerta toisensa jälkeen ja onnistuu todella herättämään mielenkiinnon: Mihin tarinan rakenteella pyritään? Miten auki jääneet langanpäät saadaan sidottua vai saadaanko edes?

Tarina kertoo tietenkin siitä, miten pienet valinnat tai sattumanvaraisuudet saattavat muuttaa elämän suunnan täysin. Nautin tästä kovasti - henkilöt miellyttivät, tarinan tunnelma piti otteessaan ja jos päähenkilöllä alkoi mennä huonosti ja pimeys laskeutui, tiesin, että hän saa seuraavassa luvussa uuden mahdollisuuden elää elämänsä hivenen tai hieman enemmänkin toisin. Täydelliseksi napakymppilukuelämykseksi tämä ei kuitenkaan kohonnut, sillä suku- ja perhetarinana tämä oli melko tavanomainen, jos jätetään rakenne huomiotta. Onnistunut ja erikoinen lukuelämys kuitenkin.

Arvio: 4+/5

Jo Nesbo: Lumiukko

46. Jo Nesbo: Lumiukko



Heinäkuun kirja omasta hyllystäni

Kiehtovasti lumiukkoteeman ympärille rakentuva rikostarina on parasta viihdettä. Nesbo on yksi ehdottomia dekkarisuosikkejani ja olen jopa hieman säästellyt tämän kirjan lukemista. Nyt kuitenkin nappasin sen matkalukemiseksi, koska tiesin sen sopivan siihen tarkoitukseen mainiosti.  Juoni on vetävä, tarina on fiksu muttei liikaa keskittymistä vaativa sopiakseen matkalle ja luvut ovat lyhyitä, joten tarvittaessa kirjaa voi lukea vain vähän kerrallaan.

Pidin tästä, mutta hieman petyin, kun osasin jonkin verran ennakoida ja aavistaa tarinan kulkua. Tosin jos murhaaja näyttää selviävän, kun kirjaa on vielä lukematta monta sataa sivua, niin johan siinä tyhmempikin tajuaa, että tämä ei ollut tässä. Kaipa olen kuitenkin lukenut riittävästi dekkareita ja sisäistänyt tiettyjä toistuvia kaavoja, kun erästä käännekohtaa epäilin jo takakansitekstin perusteella. Loppuratkaisua en kuitenkaan hoksannut, mikä tietysti ilahdutti.  Kaikkiaan kesälukemisena täydellistä, dekkarina odotin ehkä vieläkin enemmän.

Arvio: 3½/5

Carlos Ruiz Zafon: Tuulen varjo

45. Carlos Ruiz Zafon: Tuulen varjo



Enpä muista, koska olisin viimeksi lukenut espanjalaisen kirjan. Tuulen varjo tuntui alusta saakka mukavalukuiselta; tuli lähinnä mieleen jokin vanha nuortenklassikko. Lisäksi se on kirja kirjoista ja niiden tärkeydestä, mikä tietysti ilahduttaa lukevaa ihmistä. Nuori poika löytää vanhan kirjan, josta tulee tärkeämpi kuin hän uskookaan. Kirjan kirjoittaneen kirjailijan elämä alkaa kiinnostaa, kiehtoa ja jopa vainota häntä. 1940- ja -50-luvun Barcelona on mukavan salaperäinen ympäristö, hivenen romanttinen, mutta taustalla väijyy kuitenkin mystisesti jotain uhkaavaa. Tarina etenee hitaahkosti junnaten välillä liikaakin paikallaan.

Luin tätä melkein kuukauden. Jouduin pitämään lukemisessa melkein kahden viikon tauon, koska elämä kiilasi väliin, mutta ihmeen hyvin pääsin takaisin kärryille tarinan mukaan.  Kokonaisuutena kuitenkin kirja oli hienoinen pettymys. Kannen ja kansiliepeen hehkutusten ja kuulemieni ja lukemieni kehujen perusteella odotin iskevämpää tarinaa. Tämä ei vienyt mukanaan. Luin hetken, laitoin kirjan syrjään, yritin lukea lisää, toivoin innostuvani. Mutta ei. Kyllähän tämän luki, mutta mitään sen suurempaa innostusta tai kiinnostusta ei missään vaiheessa herännyt. Koko ajan odotin, että lopussa tarina palkitsee sitkeän lukijansa ja onneksi olin oikeassa. Loppua kohden tarina ehdottomasti käy kiinnostavammaksi. Ymmärrän kirjan viehätyksen, vaikka minua se ei ihmeemmin viehättänytkään. Minun lempikirjaani tästä ei tullut, enkä usko ihan heti lainaavani toista saman kirjailijan kirjaa.

Arvio: 3/5

Heli Laaksonen: Pursu

44. Heli Laaksonen: Pursu



Kesäkuun kirja omasta hyllystäni

Vessalukemiseksi valikoitui tällä kertaa Heli Laaksosen lyhyitä tarinoita, kolumneja tai pakinoita, mitä lienevätkään. Olen asunut Keski- ja Itä-Suomessa, joten lounaismurre on viehättävää, mutta vierasta ja vähän vaikeaakin. Kirjan jutut ovat kuitenkin suurimmaksi osaksi mainioita. Niissä pohditaan mm. sitä, miksi ihmisellä pitää olla liikaa tavaraa, kannattaako luontoon muuttaa asumaan ja voiko ladossa yöpyä, ihmetellään puluja, ruokarajoitteita, sanontoja. Mielestäni kuitenkin tälläiset lyhyet pakinat toimivat parhaiten yksitellen silloin tällöin luettuna vaikkapa lehdestä kuin suurena kertarysäyksenä yksien kansien välissä. Vessalukemiseksi tämä sopii paremmin kuin iltalukemiseksi.

Alkaa muuten käydä melkoiseksi suorittamiseksi ja pakkopullaksi tämä kirja kuussa omasta hyllystäni -haaste. Mulla on tällä hetkellä kirjastosta 39 kirjaa lainassa, ja niistä noin kolmasosassa uusimisraja on ylitetty ja muutama on varattu, joten lukemista on pakko kiirehtiä. Ei meinaa millään riittää aika oman hyllyn kirjoille! Itseäni saan syyttää, mitäs olen näin ahne. Silkkaa typeryyttä lainata paljon enemmän kirjoja kuin mitä ehtii lukea. Mutta kun ne ovat niin houkuttelevia...

Lisa O'Donnell: Mehiläisten kuolema

43. Lisa O'Donnell: Mehiläisten kuolema



"Tänään on jouluaatto.
Tänään on minun syntymäpäiväni.
Tänään minä täytän viisitoista.
Tänään minä hautasin vanhempani takapihalle.
Eivät olleet rakkaita vanhempia."

Kirjan etukannessa oleva teksti kertoo hyvin, mistä kirjassa on kyse. Teini-ikäiset tytöt ovat haudanneet vanhempansa takapihalle ja elävät keskenään talossaan piilotellen viranomaisilta. Ennen kuin ehdin edes ajatella miksi, mieleeni tuli Ian McEwanin Sementtipuutarha, jossa on lähes samanlainen asetelma. On jo muutama vuosi siitä, kun luin Sementtipuutarhan enkä tarkempaan vertailuun pysty, mutta ei tästä tarinasta McEwan mieleen tullut yhtään.

Kirjassa on kolme kertojaa, joista eniten äänessä on 15-vuotias Marnie. Tämän vuoksi kerronta on paikoin nuortenkirjamaista, mutta rankan aiheen vuoksi en välttämättä suosittelisi tätä yläkouluikäisille. Tarina on turhan makaaberi. En muista koska olisin viimeksi edes käyttänyt sanaa makaaberi, mutta se kyllä sopii kuvaamaan tätä kirjaa. Vanhempien ja lasten välisestä rakkaudesta on useimmilla meistä kovin ihannoitu ja romanttinen kuva, jonka todellakin voi tätä kirjaa lukiessaan unohtaa. Toisaalta tarinassa on myös jotain kovin inhimillistä, vaikka alussa lasten ajatteleekin olevan tunteettomia hirviöitä. Herää taas se kliseinen kysymys miksi.

Pidin tarinan rakenteesta, nopealukuisuudesta, kerronnan helppoudesta ja mutkattomuudesta sekä ennalta-arvaamattomuudesta. Ja siitä, ettei tämä helppoudestaan huolimatta ole mitään kevyttä viihdemössöä kuitenkaan.

Arvio: 3½/5

Maria Kallio -extra

42. Maria Kallio -extra. Toimittaneet Hannu Harju ja Ismo Loivamaa



Luulin nappaavani kirjaston uutuushyllystä Leena Lehtolaisen novellikokoelman, mutta vasta kotona huomasin, että tämä onkin Maria Kallion fani- ja opaskirja. Jaahas, että kaikenlaista. Kuulostaa korvissani hieman rahastukselta. En ole mikään erityinen Maria Kallio -fani, mutta ihan kiva ja monipuolinen lukupala tästä tuli. Tai rehellisesti sanottuna tästä kirjasta tuli vessalukemista...

Kirja sisältää monipuolista tietoa Lehtolaisen luomasta poliisista. Erityisen kiinnostavia kirjassa on muiden suomalaisten kirjailijoiden lyhyet Maria Kallio -kyhäelmät. Mukana on jopa Maria Kallio -sarjakuva. Ja lopussa on sitten muutama ihan oikea Maria Kallio - novellikin. Lehtolaisen faneille kirja on ihan ykkönen, ja jos joku opiskelija tahi koululainen tekee tutkielmaa tai esitelmää Leena Lehtolaisesta, tämä on myös erinomainen lähdekirja.

Arvio: 3/5

John Irving: Vapauttakaa karhut!

41. John Irving: Vapauttakaa karhut!



Toukokuun kirja omasta hyllystäni

On kummallista, että Irvingin 60-luvulla kirjoittama esikoisromaani suomennettiin vasta pari vuotta sitten. Yhtä outoa on se, että minä luen tämän vasta nyt. Kirja on kummitellut mielessä ja pistänyt silmään omasta kirjahyllystäni silloin tällöin, mutta ne kirjastosta kotiin haetut päälle kaatuvat kirjakasat ovat aina kiilanneet yöpöydän lukupinoon ensin.

Tarina kertoo kahdesta nuoresta miehestä, jotka ostavat Wienistä yhteisen moottoripyörän ja lähtevät sillä valloittamaan maailmaa tai ainakin Itävaltaa. Ensimmäinen pysäkki on eläintarha, josta luettuani heti ajattelin, että älkää nyt hemmetissä ruvetko vapauttelemaan karhuja tai muita elukoita - en halua lukea mitään eläintenlahtauskirjaa. Eläintarhaan palataan vielä myöhemmin uudestaan, ja samalla tarina laajenee toisen nuoren miehen suvun tarinaksi.

Yllätyksekseni luin tätä monta viikkoa. Tarina ei tempaissut mukaansa toivomallani ja odottamallani tavalla, vaan juoni jynnäsi puolivälissä paikoillaan ja sai minut hieman malttamattomaksi: Siis mitä nyt oikein tapahtuu, mistä on oikein kyse. Onneksi loppu hieman selvensi ja palkitsi, vaikka en erityisemmin lopusta pitänytkään. Tuttuja irvingmäisyyksiä pilkahtelee siellä täällä, ja vaikka tästä ei suosikki-irvingini tullutkaan, herätti tämä halun lukea uudelleen monta muuta, 90-luvulla lukemaani irvingiä.

Arvio: 3/5

Nura Farah: Aavikon tyttäret

40. Nura Farah: Aavikon tyttäret



Nuori tyttö Khadija elää tavallista arkielämää noin 1950-luvun Somaliassa. Elämä ei ole helppoa, koska Khadija on menettänyt nuorena isänsä ja veljensä ja joutuu elämään miesvaltaisessa kulttuurissa kaksin äitinsä kanssa. Khadija varttuu ja joutuu naimisiin, synnyttää lapsia ja yrittää tulla toimeen miehensä ensimmäisen vaimon kanssa. Vastoinkäymisiä naisen arkielämässä on monenlaisia, mutta kaikesta selviää ja lopulta elämä näyttäytyy melko hyvänä. Siitäkin huolimatta, että nainen ei koskaan ole yhtä arvokas kuin mies eikä kahdeksankaan poikalapsen synnyttäminen riitä, kun poikia voisi olla kymmenenkin.

Suomalaiselle lukijalle tämä on kiehtova sukellus täysin erilaiseen kulttuuriin, ja tästä näkökulmasta tarina ja arjen kuvaus onkin erittäin kiinnostavaa. Kirjailija kuvaa taitavasti ja elävästi omaa maailmaansa ja vetää sinne mukaansa lukijansa. Aavikon osaa kuvitella edessään, tuoksutkin miltei haistaa. Erikoisinta kirjassa on se, että tämä on suomalaista kirjallisuutta. Kirjan on kirjoittanut teini-iässä Suomeen muuttanut somalinainen, suomeksi. Kaunokirjallisuutena kirja tuskin mullistaa maailmaa, mutta tarinana saattaa olla lukijalleen hyvinkin merkityksellinen ja arvokas.

Arvio: 3+/5

Pauliina Rauhala: Taivaslaulu

39. Pauliina Rauhala: Taivaslaulu



Olen varmaan pitkään ollut Suomen ainoa lukeva ihminen, joka ei ole Taivaslaulua lukenut; siltä on välillä tuntunut. Kirjaa ei ole helppo saada kirjastosta eikä jonotusnumero 234 tai jotain sinnepäin houkuttanut varausjonon jatkeeksi ryhtymistä. Vaikka kirja kiinnosti kovasti, ajattelin kuitenkin, että onhan maailmassa kirjoja ja eiköhän tämäkin joskus kohdalle osu. Ei olisi vahingossa osunut nytkään, mutta huomattuani kirjaston hakujärjestelmästä, että tämä on sivukirjaston pikalainahyllyssä, koukkasin töistä parinkymmenen kilometrin ylimääräisen lenkin vain ja ainoastaan tämän kirjan vuoksi.

Taivaslaulu ei kerro pelkästään lestadiolaisnaisen uupumisesta kohtuuttomalta tuntuvan jokavuotisen synnytyspakon alla, vaan se sisältää myös nuoren lestadiolaismiehen elämäpohdintoja. Rauhala on taitava kirjoittaja. Ajattelin, että kirja on pakko lukea sen aiheuttaman kohun ja kiitosten vuoksi, mutta uskoin lukevani tämän kaukaa ulkopuolelta, koska en ole uskovainen enkä äiti. Tarina kuitenkin koukutti ja kosketti enemmän kuin aiheen perusteella osasin kuvitellakaan. Äitiydellä, uskolla tai kirjan ahtaalla naiskuvalla ei ole mitään sijaa omassa elämässäni, mutta silti en malttanut lopettaa tämän lukemista ennen kuin pääsin loppuun. Loistavaa kaunokirjallisuutta, voi suositella kaikille lukeville ja ajatteleville ihmisille.

Arvio: 4½/5

Maria Semple: Missä olet, Bernadette?

38. Maria Semple: Missä olet, Bernadette?

Olin nähnyt tämän kirjan monta kertaa kirjaston uutuushyllyssä, mutta chick litiltä näyttävä kansi sai minut ohittamaan kirjan nopeasti. Kerran kuitenkin silmäilin kirjaa tarkemmin, ja huomasin Jonathan Franzenin ja Kate Atkinsonin suosittelevan tätä. Siitä heräsi kiinnostus ja lopulta kuitenkin kirja päätyi kirjaston hyllystä kotiin saakka.

Tarina kertoo Bernadette-nimisestä arkkitehdistä, joka "vihaa ihmisiä, tuhoaa toisten koteja ja nukahtelee kauppoihin". Kyseessä ei siis ole mikään peruspirkko, vaan hyvin erikoinen naishenkilö. Tarinaa kertoo Bernadetten tytär, mutta suuri osa kerronnasta on muodikkaasti sähköpostiviestejä, kirjeitä ja erilaisia dokumentteja. Juoni on hyvin erikoinen ja kyllä tämä minua viihdytti ja huvitti. En kutsuisi tätä chick litiksi, vaikka nopean googletuksen seurauksena huomasin monien niin tekevänkin. Ei tässä ole romantiikkaa tai muutakaan naisen elämään kuuluvaa kynsilakkahömppää, vaan jotain ihan muuta.

Kepeä, nopea, hauska ja erikoinen välipalakirja. Minuun tällaiset ihmisiä vihaavat, yhteisöön sopeutumattomat päähenkilöt vetoavat.

Arvio: 3½/5

Anne B. Radge: Aion tehdä sinut onnelliseksi

37. Anne B. Radge: Aion tehdä sinut onnelliseksi




Suhtaudun Radgen kirjoihin hyvin ristiriitaisesti. Berliininpoppelit-trilogiaa rakastin, chick lit - hömppäkirjaa Satunnaista seuraa inhosin. Aion tehdä sinut onnelliseksi kuulostaa myös chick litiltä, mutta onneksi takakansiteksti lupaili jotain muuta. Uskalsin siis käydä kirjan kimppuun ennakkoluulottomin mielin.

Tarina vie lukijansa 60-luvulle, aikaan, jolloin koti oli naisten valtakunta, lasten sopi näkyä muttei kuulua, vesivessa ja suihku olivat uusinta uutta ja televisio ja pakastin lähes ihmeitä, joita ei läheskään kaikista kotitalouksista löytynyt. Norjalaisessa kerrostalossa närää aiheuttavat sekä alakerran rouva, joka luuttuaa rappukäytävästä enemmän kuin oman osuutensa ja etenkin yläkerran hempukkamainen alasti siivoava rouva, jonka mies ei ole koskaan kotona. Närkästystä aiheuttaa myös kaupasta ostettu leipä, kateutta rappukäytävän ainoa pakastin ja sääliä äiditön pikkutyttö, joka kulkee pissat housussa ja viettää iltäpäivät rappukäytävässä. Tupakka käryää kaikkien huulilla ja kotitöiden lisäksi vain juoruilu tarjoaa jonkinlaista sisältöä kotirouvien elämään.

Tarina on huvittavan kammottava ja kammottavan huvittava. Siivousta syvästi inhoavana voi vain olla tyytyväinen, ettei tarvinnut elää aikaa, jolloin siivousräteillä kilpailu naapurin rouvien kanssa olisi ollut ainoa elämän sisältö. Arkiaskareista lukeminen ei ole kovin kiinnostavaa, vaikka ajankuvana tarina onkin onnistunut ja kerronta on ihan viehättävää.

Arvio 3+/5