En muista koska olisin viimeksi lukenut mitään rotuerottelusta tai ylipäätään ajatellut koko asiaa. Minulle kun on täysin itsestään selvää, että kaikenväriset ihmiset ovat ihan samanarvoisia. Tämän vuoksi kirja jopa hieman ällistytti - 1960-luvulla Amerikassa on siis vielä ollut tälläistä - mustat ovat valkoisten piikoja, heillä on omat vessat, kaupat, asuinalueet, ei puhettakaan minkäänlaisesta tasa-arvosta. Lienen tyhmä, kun olisin sijoittanut rotuerottelun jonnekin 1920-luvulle.
Tarina oli omassa lajissaan loistava - kevyt, mutta ei pinnallinen, mukaansatempaava, hauska, ajattelemaan laittava. Ei mikään kirjallisuuden huipputeos tietenkään, oli tämä niin kepeä, stereotyyppinen ja loppua kohden lässähtävä, mutta silti aiheeltaan onnistunut ja matkalukemisena täydellistä. Haluan ehdottomasti nähdä myös elokuvan.
Arvio: 4/5
Minäkin luulin amerikkalaista rasismia vanhemmaksi kuin 60-luvun ilmiöksi. Vasta tätä kirjaa lukiessa aloin ymmärtää paremmin esim. eurooppalaisnäkökulmasta kummalliselta näyttänyttä Barack Obaman vaalitaistoa, jossa jatkuvasti kierrettiin ihonvärikysymystä. Toisaalta odotan edelleen mustan naisen kirjoittamaa kirjaa tuon ajan todellisuudesta. Mutta erittäin virkistävä aihe - hiukan muuta kuin tähän asti suomennetut tasapaksut amerikkalaisen (ylemmän) keskiluokan elämän kuvaukset menneiltä vuosikymmeniltä. Piiat erosi niistä olemalla kiinnostava, muun muassa.
VastaaPoistaTotta, tummaihoisen näkökulma tuohon aikaan olisi vielä tätäkin kiinnostavampi. Tosin tässäkään mustan näkökulmasta kirjoitetut osiot eivät vaikuttaneet epäuskottavilta, vaikka kirjailija onkin valkoinen.
VastaaPoistaAmerikassahan käsittääkseni ei ole poliittisesti korrektia käyttää tummaihoisista sanaa black. Suomeksi kai musta on neutraali termi vai mielletäänkö se loukkaavaksi? En oikeasti tiedä. Kuten sanottu, en ole juuri rotuerottelua ajatellut. Ehkä pitäisi.