Ajattelin, että Murakamin uusin tarjoaisi riittävän laadukkaan aloituksen uudelle vuodelle. Viime vuodenkin taisin aloittaa Murakamilla, joten miksei tätäkin. Värittömän miehen vaellusvuodet on nimensä mukaisesti hieman väritön, valju ja vaisu tarina, kertoohan se yksinäisyydestä. Toisaalta sen sanoma on hyvinkin voimakas. Ihminen on yksin, ihmiset ympäriltään voi menettää koska tahansa ja keneenkään ei loppujen lopuksi voi turvata tai luottaa. Kuulostaa luultavasti tutulta useammastakin meistä, ikävä kyllä.
Tarinassa noin kolmevitonen Tsukuru ei ole vieläkään päässyt yli hylkäämiskokemuksesta, jonka hänen lukioaikaiset ystävänsä hänelle tylysti ja selittelemättä aiheuttivat. Tsukuru viettää vaatimatonta, yksinäistä, yksinkertaista elämää. Hänen uusi naisystävänsä näkee Tsukurun lukot ja vaatii häntä selvittämään välit menneisyyden entisten ystävien kanssa. Suomalaisesta lukijasta kiinnostavinta on tietenkin se, että entisiä ystäviä etsiessään Tsukuru päätyy myös Suomeen.
Pidin tästä kirjasta hurjasti. Se on helppo- ja nopealukuinen olematta pinnallinen tai yhdentekevä. Ihan täysi napakymppi lukuelämys tarina ei kuitenkaan ollut. Petyin hieman avoimeen loppuun, vaikka tarkemmin ajatellen se kyllä sopii kirjaan. Onnellinen loppu olisi ollut liian korni ja onneton liian masentava. Murakamilta odotin ehkä myös maagisempaa otetta. Uskallan kuitenkin veikata jo nyt, että eiköhän tämä vuoden päästä komeile parhaiden lukemieni ulkomaisten kirjojen listalla.
Vuoden lukuhaasteessa tällä kirjalla voi kuitata ainakin kohdat 33 ja 48.
Arvio: 4+/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti