lauantai 3. tammikuuta 2015

Lukuhaasteet vuodelle 2015


HelMet-kirjastot julkaisi pääkaupunkiseudun lukijoille 50-kohtaisen lukuhaasteen. En ole pääkaupunkiseudun lukija, mutta koska tämä osui silmiini internetin ihmemaassa, päätin tarttua haasteeseen ja yrittää löytää luettavaksi kirjat, jotka jollain tapaa täsmäisivät annettuihin vaatimuksiin. Minun pitäisi lukea monipuolisemmin, vähemmän dekkareita kuin viime vuonna, joten odotan lukuhaasteen tarjoavan edes jonkin verran uudentyyppistä luettavaa.
Lisäksi haluaisin lukea tänä vuonna vähintään 12 kirjaa, joille voin antaa erinomaisen arvion, 5/5.

 

Kirjan vuoden 2015 lukuhaaste

  1. Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
  2. Kirja, josta on tehty elokuva
  3. Vuonna 2015 julkaistu kirja 
  4. Kirja, jonka kirjoittaja oli alle 25-vuotias, kun kirja julkaistiin
  5. Kirja, jonka henkilöistä kaikki eivät ole ihmisiä
  6. Kirja, jonka nimi on yksi sana
  7. Novellikokoelma 
  8. Kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat Suomen ulkopuolelle 
  9. Tietokirja
  10. Suositun kirjailijan ensimmäinen kirja 
  11. Sellainen suosikkikirjailijasi kirja, jota et ole aiemmin lukenut
  12. Kirja, jota ystäväsi on suositeltu sinulle
  13. Kirja, joka on voittanut merkittävän kirjallisuuspalkinnon, esim. Finlandia-palkinnon 
  14. Tositapahtumiin pohjautuva kirja
  15. Kirja, jonka lukemista olet harkinnut jo pitkään
  16. Kirja, jota äitisi rakastaa 
  17. Kirja, joka on mukaelma jostakin klassisesta tarinasta, esim. sadusta, Shakespearen näytelmästä tai kirjallisuusklassikosta
  18. Yli 100 vuotta vanha kirja
  19. Kirja, joka kertoo seksuaalivähemmistöön kuuluvasta henkilöstä/henkilöistä 
  20. Kirja, jonka valitset pelkästään kannen perusteella
  21. Kirja, joka sinun piti lukea koulussa, mutta et lukenut
  22. Muistelmateos tai elämäkerta
  23. Kirja, jonka pystyt lukemaan päivässä
  24. Kirja, joka tapahtuu paikassa, jossa olet aina halunnut käydä
  25. Syntymävuonnasi julkaistu kirja
  26. Kirjatrilogia
  27. Nuorille tai nuorille aikuisille suunnattu kirja 
  28. Kirja, jonka nimessä on väri
  29. Kirja, jossa on taikuutta
  30. Sarjakuva-albumi tai -romaani
  31. Elämäntaito- tai self-help-kirja
  32. Kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat kotikaupunkiisi tai -kuntaasi
  33. Kirja, jonka kirjoittaja ei ole kotoisin Euroopasta tai Pohjois-Amerikasta 
  34. Kirja, jonka nimessä on numero
  35. Kirja kirjailijalta, jonka nimikirjaimet ovat samat kuin sinulla
  36. Runokirja
  37. Kirja, joka on kielletty jossain päin maailmaa 
  38. Kirja, jonka lukemisen olet aloittanut, mutta joka on jäänyt kesken 
  39. Kirja, jonka muistat lapsuudestasi
  40. Tulevaisuuteen sijoittuva kirja 
  41. Kirja, jonka kirjoittaja oli yli 65-vuotias, kun kirja julkaistiin
  42. Kirja, jonka lukeminen hieman nolottaa sinua 
  43. Kirja, jossa on yli 500 sivua
  44. Klassinen rakkausromaani
  45. Kirja, joka pelottaa sinua 
  46. Kirja, joka kertoo jonkin alkuperäiskansan jäsenistä tai kulttuurista, esim. saamelaiset, intiaanit tai aboriginaalit 
  47. Hauska kirja 
  48. Kirja, joka kertoo henkilöstä, joka on eri sukupuolta kuin sinä
  49. Jännityskirja tai dekkari 
  50. Kirja, jota kirjaston henkilökunta suosittelee sinulle

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti