Salla Simukka: Punainen kuin veri

63. Salla Simukka: Punainen kuin veri



Simukan nuortenromaanitrilogiasta olen kuullut ja lukenut paljon - kuinka se on kehuttu ja kohuttu, kuinka sen käännösoikeudet on jo ennen koko trilogian ilmestymistä myyty ties kuinka moneen maahan. Joten kun ensimmäinen osa patsasteli kirjaston uutuushyllyssä kuin lukemista vaatien, pakkohan se oli napata mukaansa.

Tarina kertoo lukiotytöstä, joka sattumalta ja tahtomattaan joutuu mukaan rikollisliigan hämäriin kiemuroihin. Eittämättä ensiksi tuli mieleen Ilkka Remeksen nuortenkirjat. Nuorimmille ja kaikkein tottumattomille teinilukijoille tarina saattaa näkökulmavaihdosten ja vihjailevien takaumien vuoksi olla jopa liiankin vaativaa luettavaa, mutta plussaa on tietysti se, ettei kirjailija aliarvioi nuorta lukijakuntaa. Rosoisen päähenkilön luulisi ainakin viehättävän teinejä. Kirja sopii erinomaisesti myös aikuislukijalle välipalaksi ja kyllä, aion lukea seuraavatkin osat.

Arvio: 3/5

Kirja joka muutti elämäni

62. Kirja joka muutti elämäni. Toimittaneet Anu Laitila ja Silja Koivisto.



Kirjojen ystävä lukee mielellään kirjan kirjoista. Tähän teokseen on koottu lyhyitä tekstejä kirjoista, jotka ovat jollain tavalla muuttaneet lukijansa elämänkulun. Kirjoittajat ovat kirjailijoita, julkisuuden henkilöitä, taviksia ja anonyymejä. Elämä on muuttunut monella tapaa - kirja on vaikuttanut ammatinvalintaan, harrastuksiin, asuinpaikkaan, jopa sairastumiseen tai tervehtymiseen.

Mukava, nopea, kepeä luettava. Jotkin teksteistä olivat turhan lyhyitä, joihinkin olisi kaivannut hieman syvyyttä. Suurinta osaa esitellyistä kirjoista en ole itse lukenut, mutta se ei haitannut lukemista.

Oman elämäni muutti L.M. Montgomeryn Pieni runotyttö -trilogia. Se vaikutti tässä erittelemättömillä tavoilla elämäntapaani, harrastuksiini ja ammatinvalintaani.

Gillian Flynn: Kiltti tyttö

61. Gillian Flynn: Kiltti tyttö



Jokaisella tarinalla on kaksi puolta, lukee kirjan etukannessa. Tätä tarinaa kertoo aviopari, omahyväiseltä ja ylimieliseltä vaikuttava Nick ja päiväkirjamerkintöjensä perusteella kiltti ja mukautuva Amy, joka katoaa parin viidentenä hääpäivänä. Koukuttavaksi kirjan lähes ensimetreiltä tekee se, että kertojat eivät selvästikään kerro kaikkea tietämäänsä, mikä tulee ilmi pienistä asioista, kuten verbivalinnoista: En tiedä, minä valehtelin poliisille. Amysta kerrotaan Nickin silmin ja päinvastoin, mutta voiko kerrontaan luottaa? Ovatko henkilöt todella sellaisia, miltä he vaikuttavat? Kerronnan suunta ehtii kääntyä moneen kertaan ja lukija pyritään yllättämään, toisinaan enemmän ja toisinaan vähemmän onnistuneesti.

Pidin eniten kirjan ensimmäisestä osasta ja toisestakin, mutta lopusta en niinkään innostunut. Tarinan viehätystä vähensi päähenkilöiden epämiellyttävyys ja tarinankulun ajoittainen epäuskottavuus, mutta kovin viihdyttävää ja koukuttavaa tämäntyyppinen kerronta kieltämättä on. Uskoisin, että tämä vetoaa suureen yleisöön, mutta kirjallisuuteen kriittisesti suhtautuviin luultavasti ei. Hömppäähän tämä on, mutta hömpäksi melko fiksua. Itselleni tämä toimi erittäin hyvin matkalukemisena ja toivon, että kirjailijan muutkin teokset suomennetaan.

Arvio: 4/5

Anne Enright: Unohdettu valssi

60. Anne Enright: Unohdettu valssi



Varattu nainen sekaantuu naimisissa olevaan mieheen. Kyseessä ei kuitenkaan ole mikään romanttinen rakkaushömppä, vaan tapahtumat vain tapahtuvat ja ne todetaan hyvin vähäeleisesti. Luin tätä hitaasti, en oikein jaksanut innostua kerronnasta enkä tuntunut löytävän tarinan ydintä. Sitten aloin pitääkin eleettömydestä, mutta lopussa tarinan keskittyessä sairaaseen lapseen, tunnelma taas lässähti. Hyvin arkisista pienistä asioista koostuvaa, tavallisen elämän kuvausta. Ihan kiva kirja, mutta ei tehnyt kovin suurta vaikutusta kuitenkaan.

Arvio: 3/5

Ihmissuhdedraamaa Saudi-Arabiasta ja 40-luvun Amerikasta: Rajaa Alsanea ja Julie Kibler

58. Rajaa Alsanea: Riadin tytöt ja 59. Julie Kibler: Matkalla kotiin

           

Saudiarabialainen nainen kirjoittaa Riadin tytöt -teoksessa yläluokkaisten nuorten naimattomien saudinaisten arkielämästä ja heidän välillä epätoivoa lähentelevästä miehenmetsästyksestään. Kiinnostavaa tarinassa on konteksti, kulttuurin kuvaus - tuskinpa koskaan lukisin mitään vastaavaa amerikkalaisten tai suomalaisten elämästä, koska en erityisemmin pidä tarinan tyylilajista, chick litistä. Kuplivan keveää kuvausta, joka ei kirjallisuutena ole kovin kummoista, mutta naisen asema ja elämä Saudi-Arabiassa kiinnostaa. Hömpän ystäville voi suositella.

Arvio: 2/5

Kiblerin Matkalla kotiin on helppolukuista ihmissuhdehömppää onnettomasta rakkaudesta. Kiinnostavaksi tämän tarinan taas tekee se, että kyseessä on rikkaan valkoisen tytön ja köyhän mustan pojan sopimaton suhde 1930- ja -40 -lukujen taitteessa, jolloin mustan ja valkoisen suhde oli laissa kielletty. Mukana kulkee nykyaika. Tarinan tyttö, sittemmin 90-vuotias vanhus, on menossa hautajaisiin nuoren mustan ystävänsä kanssa ja alkaa kertoa ystävälle tarinaansa. Nuorella naisella taas on omat ongelmansa.

Eniten tässäkin kiinnosti kulttuurinen konteksti, varsinkin nykyajan näkökulmasta. Elävätkö mustat ja valkoiset vielä edelleen Amerikoissa täysin erillään toisistaan? Onko yhä harvinaista, että musta- ja valkoihoinen ovat ystäviä? Ei kai sentään? Pitäisi ottaa selvää. Tuli hieman mieleen Piiat, joka on kuitenkin tätä taitavampi teos. Loppu oli minun makuuni liiankin siirappisen imelä, mutta ymmärrän jos se jollekulle nostaa tipan silmään ja palan kurkkuun.

Arvio: 3/5

Karoliina Timonen: Aika mennyt palaa

57. Karoliina Timonen: Aika mennyt palaa



Tämä kirja on kirjablogistin/bloggarin/bloggaajan kirjoittama. Kääk. Minä en edes tiedä, miksi blogin pitäjää virallisesti kutsutaan, vaikka olen itsekin sellainen. Olen ollut laiska, enkä ole osannut tai jaksanut verkostoitua muiden kirjablogin pitäjien kanssa. Joskus tuntuu, että olisi mukava keskustella täällä kirjoista, toisinaan taas ajattelen, että se veisi liikaa aikaa ja toisi liikaa paineita kirjoittaa jotain älykästä tänne blogiini. En halua lukea kirjoja kuten luin niitä kirjallisuutta opiskellessa - koko ajan miettien, pohtien ja analysoiden sitä, mitä tästä voisi kirjoittaa, mitä tästä saisi irti. Luen huvikseni ja ilokseni, kirjoitan vain itselleni ja siksi olenkin ollut lähes kauhuissani, kun jotkut kirjailijat ovat linkittäneet vaatimattomia ja hajanaisia mietteitäni kirjoistaan omille sivuilleen. Kääk, siis todellakin kääk.

Toistan: tämä kirja on kirjablogistin kirjoittama. Virallisesti ja rehellisesti ihailen kaikkia, jotka pystyvät kirjoittamaan julkaisukelpoisen kirjan. Ennen kuin aloin lukea tätä, ajattelin, etten varmaan uskalla sanoa suoraan, mitä kirjasta ajattelen. En näet ole romanttisen draaman ystävä ja siltä tämä kansien perusteella vaikutti. Onneksi kuitenkin pidin kirjasta ja viihdyin sen parissa mainiosti. Kirjan idea Amerikkaan muuttavasta suomalaisnaisesta, joka alkaa nähdä jatkuvajuonisia unia 50-luvulla eläneestä naisesta, tuntui hivenen epäuskottavalta ja kaukaa haetulta, hieman liian hömpältä. Luin kuitenkin kirjan nopeasti, päivässä - halusin tietää miten tarina etenee ja mitä tapahtuu. Osan arvasin, kaikkea en. Tarina on johdonmukainen, kieli on kaunista sujuvaa suomea ja kyllä tätä voi ihmissuhdedraaman ystäville suositella. Itselleni tällainen romantiikkaviihde ei kuitenkaan ole se mieluisin lukulaji.

Arvio: 3/5

Uutta kotimaista ja vanhaa ruotsalaista: Reijo Mäki ja Sjöwall & Wahlöö

Dekkaripitoista on ollut kesälukeminen. Heinä-elokuun vaihteessa luin kaksi kirjaa:  
55. Reijo Mäki: Sahanpururevolveri ja 56. Maj Sjöwall & Per Wahlöö: Roseanna




Sahanpururevolveri on Mäen uusin novellikokoelma. Novellit ovat kevyitä, hupaisia, reijomäkimäisiä. Kaikki novellit eivät kuitenkaan ole uusia; jotkin näistä muistan lukeneeni ennenkin. Täydellistä kesälomalukemista, helppoa, hyvää, aivotonta viihdettä, ei sen kummempaa. Valitettavasti jouduin palauttamaan kirjan jo kirjastoon, joten en voi kertoa omia suosikkinovellejani. Tällaiselle helpolle ja kevyelle lukemisellekin on ehdottomasti aikansa ja paikkansa.

Roseanna on hyvin perinteistä kaavaa noudattava dekkari. Se on julkaistu ruotsiksi jo vuonna 1965, mikä kyllä näkyy tarinan yksityiskohdissa, rikostutkinnassa sähkeineen ja särisevine Amerikan puhelinyhteyksineen. 60-luvun maailma on erilainen kuin nykyaika, mutta rikostarinana tämä ei ole vanhentunut ja yhteiskuntakriittinen ote sekä poliisin yksityiselämän kuvaus ovat ehkä omana aikanaan olleet tuoretta ja poikkeuksellistakin. Kirja aloittaa kymmenosaisen Martin Beck -sarjan, joka on monille varmaan tuttu televisiosarjana. Mitään kovin yllättävää tai ihmeellistä tässä ei tottuneelle dekkarilukijalle ole, mutta mielelläni luen lisääkin tämän sarjan kirjoja.

Arvio molemmista: 3/5