Valitsin tämän luettavaksi vuoden toiseksi viimeisenä päivänä, koska tiesin, että pidän tästä ja luen sen nopeasti. Halusin näet saada sata luettua täyteen tänäkin vuonna. Jungstedt onnistuu siinä, missä vaikkapa Läckberg, Marklund ja Slaughter eivät - hän onnistuu olemaan ärsyttämättä. Ja onkin vaikeampi kysymys, miksi sitten luen ärsyttäviä dekkareita.
Tämäkin oli ihan sellainen simppeli perusdekkari, mutta mukaansatempaava, mukava luettava, sellainen, jota ei malttanut jättää kesken. Mitään kovin uutta, tuoretta tai ennennäkemätöntä tässä ei ole, mutta silti tarina onnistuu koukuttamaan mukaansa. Tapahtuu murhia, on vaikeita perhesuhteita, vaiettuja salaisuuksia, useita näkökulmia. Henkilöiden elämää on mukava seurata kirjasta toiseen.
Arvio: 3/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti