Muistan pitäneeni Gardellin trilogian ensimmäisestä osasta kovasti, ja ilahduin huomatessani toisen osan kirjaston uutuushyllyssä. Ensimmäisessä osassa tutustuttiin kahteen Tukholmaan muuttavaan poikaan. Toisessa osassa he elävät yhdessä parisuhteessa ja näkevät, kuinka heidän ystävänsä alkavat sairastua ja kuolla pelottavaan homoruttoon. He pelkäävät.
Kirja on hätkähdyttävää luettavaa, koska se on totta. Tuntuu uskomattomalta, miten käsittämättömän julmia ja tietämättömiä ihmiset ovat olleet vain 30 vuotta sitten. Papit ovat julistaneet sanomalehtien lööpeissä, kuinka aids on hyvä ja oikein, koska se käännyttää väärän elämäntavan valinneet takaisin oikealle tielle. Lääkärit ovat patistaneet lopettamaan homona olemisen. Isä hätkähtää huomatessaan oman aamutakkinsa homoseksuaaliksi tunnustautuneen poikansa yllä ja miettii saisiko sen pesemällä puhtaaksi. Huh.
Tarinan rakenne hyppelee sinne tänne päähenkilön lapsuudesta hänen kuolinvuoteelleen. Lukija tietää, mitä tapahtuu, mutta se ei haittaa, koska tarinan jännite on jossain muualla kuin juonessa. Erityisen riipaiseva on Jehovan todistaja Benjaminin ristiriita kodin arvojen ja oman suuntautumisen välillä.
Minuun tämä kolahti. Kosketti. Ahmin vain hienosti kuvattua tarinaa enkä malttanut lopettaa ennen loppua. Tämä oli vielä parempi kuin ensimmäinen osa.
Arvio: 5/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti