En ollut tiennytkään, että Mikael Niemi on kirjoittanut dekkarin, joten uteliaana tartuin tähän. Tornionjokilaaksossa murhataan vanha mies ja Tukholmasta saapuu nuori naispoliisi selvittämään murhaa. Kyseessä on siis hyvin tyypillinen dekkariasetelma. Kovin tavalliseksi dekkariksi tämä ei kuitenkaan muodostu, koska teemaksi nouseekin meänkielen puolustus, vähemmistön asema Tornionjokilaaksossa. Voiko kielen vuoksi murhata? Voiko kielen murhata? Suomenkielisten asema halveksittuna vähemmistönä on tietenkin näin suomalaisena aika erikoista lukea. Muitakin rikoksia nousee menneisyydestä, historia pääsee esille ja kaiken päälle liimataan vielä rakkaustarina. Loppu on melko korni, mutta ei tämä ärsyttänyt, vaan karmeista rikoksista huolimatta onnistuin tulemaan tästä oudosti jopa hyvälle tuulelle?
Arvio: 3+/5
88. Mons Kallentoft: Syyskalma
Joulukuun kirja omasta hyllystäni
Olen pitänyt muutamasta aiemmin lukemastani Kallentoftin dekkarista, mutta tämän kanssa en oikein meinannut päästä käyntiin. Alussa tuntuu, että tarinassa on liikaa henkilöitä ja siinä viitataan jatkuvasti edellisen kirjan tapahtumiin, joita en kunnolla muistanut. Kirjailijan tyylistä pidän edelleen, lähes runollisesta kielestä ja inhorealistisesta maailmankuvastakin. Paikoin tämä tarina on kyllä jopa liian angstinen ja synkkä, mutta toisaalta se on realistinen. Poliisi voi todellakin traumatisoitua syvästi, jos joku hullu uhkaa tappaa hänen lapsensa. Mutta miksi niin monessa skandinaavidekkarissa päähenkilö on juoppo ja yksinäinen, elämänhallinta täysin hukassa? Ja kuitenkin hän hoitaa työnsä moitteettomasti ja selvittää monimutkaiset rikokset armottoman fiksuutensa avulla? Eiköhän tässä ole jonkinlainen ristiriita?
Juoni ei ole kummoinen - tapahtuu murhia ja niitä selvitetään. Päähenkilö Malinin inhimillinen kamppailu oman elämänsä mörköjen kanssa on kiinnostavampaa seurattavaa. Kuitenkin luulen pitäneeni sarjan edellisistä osista enemmän?
Arvio: 3/5
89. Kristina Ohlsson: Tuhatkaunot
Taas yksi ruotsalainen dekkari. Paljon viime aikoina dekkareita lukeneena aloin arvailla tarinan mysteereitä jo alkuvaiheissa. Osan arvasin oikein, kaikkea en todellakaan. Ihan sujuva ja mukava perusdekkari, jossa kuolleena löytyy pappispariskunta. Miehen epäillään tappaneen vaimonsa ja sitten itsensä, mutta onko kyseessä sittenkään perhesurma vai kylmäverinen, itsemurhaksi lavastettu murha? Mihin on kadonnut kuolleen pariskunnan tytär ja miten laiton maahanmuutto ja ihmissalakuljetus liittyvät aiheeseen?
Ihan ovela ja koukuttava dekkari, jossa on mukana paljon erilaisia näkökulmia. Pidän kirjailijan tyylistä ja ehdottomasti luen lisääkin hänen kirjojaan.
Arvio: 3½/5
90. J.K. Johansson: Laura
Tuli sitten tällainenkin dekkari joululoman suklaakoomassa luettua. Kirjailijan nimimerkin takana on kuulemma joukko tarinankerronnan ammattilaisia, ja taitaa olla joku salkkarikäsikirjoittajaporukka kyseessä. Sen verran höttöinen hömppä tarina on. Jo lähtökohdiltaan se on outo - poliisi kärsii nettiriippuvuudesta ja menee siksi töihin kouluun erityisopettajaksi. Koulussa hänen toimenkuvansa on hyvin kyseenalainen, koska hän lähinnä tutkii kadonneen oppilaan Lauran tapausta. Arvoisan kirjailijanimimerkin olisi ehdottomasti pitänyt ottaa selvää, mitä erityisopettaja oikeasti tekee, jotta tarinaan olisi tullut edes hiven uskottavuutta. Päähenkilö Miia on muutenkin outo ja ristiriitainen. Kaunis, nuori, hoikka nainen, joka ryypiskelee kaveriporukassa iltaisin, iskee miehiä liukuhihnalta, syö kasoittain perhepizzoja ja useita hampurilaisaterioita kerralla ja toimii siis sekä poliisina että opettajana... Huh.
Suosittelen helppoa ja kevyttä kirjallisuutta etsiville. Itse en taida jatko-osia lukea.
Arvio: 1½/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti