Camilla Läckberg: Majakanvartija

22. Camilla Läckberg: Majakanvartija



Majakanvartija on Läckbergin seitsemäs teos ja minulla ei ole tästä mitään sellaista sanottavaa, mitä en olisi jo Läckbergin kirjoista sanonut. On hyvin helppo ymmärtää, miksi Läckbergit ovat suosittuja. Tarinat ovat mukaansatempaavia ja otteessaanpitäviä. Kieli on niin (kammottavan) simppeliä ja kerronta selittelevää, että yksinkertaisempikin lukija ymmärtää. Itse pidän tarinoista ja juonenkäänteistä, mutta selittelevä kieli ja liian valmiiksi pureksittu kerronta eivät viehätä. Henkilötkin ovat jotenkin liian stereotyyppisiä ja heitä on ehkä jopa liian paljon. Silti luen näitä mielelläni lisääkin. Pääsiäisloman aivotonta ajanvietettä.

Arvio: 3/5

Lisa Genova: Edelleen Alice

21. Lisa Genova: Edelleen Alice



En normaalisti tykkää lukea mitään sairauskertomuksia, mutta joku sanoi, että tämä on lukemisen arvoinen. En halua aktiivisesti ajatella, että vanhenen, sairastun, elämä muuttuu peruuttamattomasti. Tätä lukiessa nuo asiat kävivät väkisinkin mielessä, varsinkin kun tarinan sairastunut ei ole mikään vanhus. Tarina kertoo älykkäästä viisikymppisestä yliopiston professorista, joka sairastuu varhaiseen alzheimerintautiin ja menettää vähitellen kaiken, mikä teki hänestä oman itsensä.

Tarina on mukaansatempaava, helppo- ja nopealukuinen eli tavallaan kevyt, mutta sitten taas toisaalta tarina on niin uskottava, että se on todella raskas ja ahdistava. Olisi varsin kamalaa tietää noinkin nuorena, että aivot ovat alkaneet rappeutua eikä ole mitään keinoa hidastaa tai estää sitä.

Arvio: 3/5

Marja Björk: Puuma

20. Marja Björk: Puuma



Yhtä aikaa nopea, kepeä, tragikoominen, hupaisa ja surullinenkin tarina kertoo rikkaasta keski-ikäisestä naisesta ja hänen merkityksettömältä tuntuvasta elämästään. Vaikka tarina on nopea- ja helppolukuinen, on se silti rivien välissä kaikkea muuta kuin pinnallinen. Pidän Björkin tavasta kirjoittaa ja kertoa tarinaa. Hän ei selittele perin pohjin ja pidä lukijaa idioottina, vaan tuntuu luottavan lukijan kykyyn oivaltaa itse. Tarinassa on pienin kerronnan keinoin tavoitettu tyhjyys, joka näkyy selvästi päähenkilön elämässä. Tällaista lukisin mielelläni lisääkin, kiitos.

Arvio: 3/5

Ulla-Lena Lundberg: Jää

19. Ulla-Lena Lundberg: Jää



Tuorein Finlandia-palkittu on alusta alkaen hyvin miellyttävälukuinen. Kieli ja kerronta ovat miellyttäviä, kauniita. En ole aikoihin lukenut mitään tämäntyylistä kirjaa. Lähinnä tuli mieleen jotkin vanhat klassikot. Tarina kertoo nuoresta pastorista, joka muuttaa saaristoon sotien jälkeen. Kirja kertoo paljon ihmisyydestä, luonnon voimasta, ihmiselämän karuudesta ja sattumanvaraisuudesta.

Kun olin ylittänyt tarinan puolivälin, aloin ihmetellä eikö tarinassa ole mitään käännekohtaa vai onko se vain tavallisen arjen kuvausta alusta loppuun. Ja miltei saman tien tapahtuukin jotain todella dramaattista ja shokeeraavaa. Kerronta oli niin uskottavaa ja vaikuttavaa, että jollain kummalla tavalla jopa liikutuin. En ole mikään pillittäjätyyppi enkä yleensä viehäty nyyhkyromaaneista, jollaiseksi tämänkin voisi kai lukea, mutta silti tämä kolahti ja kovaa. Kirja ei ole ollenkaan yhdentekevä, ei alkuunkaan "ihan kiva" -osastoa kuten suurin osa lukemistani kirjoista valitettavasti on. Tämä jää vaivaamaan, kaihertamaan, jää mieleen. Kirja on palkintonsa ansainnut.

Arvio: 5/5

Taskunovellit

18. Taskunovellit. Toimittanut Vilja-Tuulia Huotarinen



Hauska pieni kokoelma lyhyitä novelleja useilta suomalaisilta kirjailijoilta. Viihdyin, hymyilin, hymähtelin, hykertelin, tykkäsin.

Arvio: 3/5

Vera Vala: Kuolema sypressin varjossa

17. Vera Vala: Kuolema sypressin varjossa



Italiaan sijoittuva dekkari yksityisetsivänaisesta tuntui heti alusta alkaen joltain Neiti Etsivältä paljon selittelevän, hieman kömpelön kielen vuoksi. Myös rakenne on samaa tasoa - kronologisesti päivästä päivään etenevät luvut alkavat aina kuvauksella siitä, kuinka täydellisen kaunis ja traaginen sankaritar herää ja syö aamiaista. Välillä kaikki vessassakäymisten kuvaukset saavat tämän tuntumaan esimurrosikäisen tytön loppumattomalta kirjoitelmalta.

No jaa. En kuulunut tämänkään kirjan kohderyhmään, vaikka dekkareista pidänkin. Suosittelen tätä yläkouluikäisille tytöille, jotka äidinkielen opettaja pakottaa lukemaan dekkarin eikä hyväksy Viisikkoa tai Neiti Etsivää. Suosittelen tätä myös naisviihteen ystäville, vaikka tämä onkin olevinaan dekkari. Onhan tämä ihan näppärä ja nokkela.

Arvio: 2/5

Haruki Murakami: Kafka rannalla

16. Haruki Murakami: Kafka rannalla



15-vuotias kirjastoissa viihtyvä poika karkaa kotoa, toivoo löytävänsä kadonneen äitinsä ja siskonsa ja näkee heidät suunnilleen ensimmäisissä vastaantulevissa ihmisissä. Koululuokallinen lapsia menettää tajuntansa metsässä ja yksi lapsista ei koskaan toivu entiselleen. Kissat puhuvat, niitä tapetaan ja niiden tappaja on pakko tappaa. Taivaalta sataa kaloja. Lukutaidoton vanha mies etsii kiveä.

Kiehtovan outoa tarinaa lukiessa ei todellakaan osaa odottaa, mitä tapahtuu seuraavaksi. Itse suhtauduin tähän hyvin ristiriitaisesti. Välillä tympiinnyin ja turhauduin, välillä innostuin ja kiinnostuin. Todellisuus sekoittuu fantasiaan ja tarina on yksi suuri metafora tai jonkinlainen arvoitus, jonka ratkaistakseen kirja varmasti pitäisi lukea uudestaan. Kummallinen, kiehtova, outo, onnistunut. Ei ihan minun lempikirjojani kuitenkaan.

Arvio: 4/5

Jo Nesbo: Aave

15. Jo Nesbo: Aave



Jos pitäisi mainita suosikkijännityskirjailija, Nesbo olisi varmasti listan kärkipäässä. Tässäkin uusimmassa Harry Hole -dekkarissa lennokkaat ja mutkikkaat juonikuviot avautuvat useasta eri näkökulmasta, pitävät lukijan mielenkiinnon yllä ja onnistuvat kaikessa epärealistisuudessaan olemaan johdonmukaisia ja jollain tavalla uskottaviakin. Tarinan aihe on huumekauppa, maailma on tyly ja karu, sellainen, jossa ei haluaisi elää, mutta josta on mielenkiintoista lukea. Loppu säikähdytti - Ei kai tämä ole viimeinen Harry Hole -dekkari? Nesbolla olisi vielä niin paljon annettavaa?

Arvio: 4/5

Victoria Hislop: Saari

14. Victoria Hislop: Saari



Muistan kuulleeni jostain ylistävän arvion tästä kirjasta, joten kun sen kirjaston palautushyllyssä huomasin, nappasin mukaani. Kyseessä on Kreetalle sijoittuva sukutarina, jota varjostaa läheisellä saarella oleva leprasiirtola. Lepraan sairastunut lähetetään saarelle, eikä sieltä ole paluuta. Tarina on yksi suuri takauma, liian monta kertaa kirjoissa käytetty ja melko kulunut ratkaisu. Englantilainen tyttö tulee saarelle selvittämään kreikkalaistaustaisen äitinsä suvun salaisuuksia ja vähitellen hän saa tietää kaiken.

Synkähköstä aiheestaan huolimatta herttainen ja osin lapsellinenkin tarina, jonka kerronnasta tuli lähinnä mieleen vanhat tyttökirjat. Minulle tämä oli liian naiivi ollakseen koskettava. Omassa lajissaan ihan onnistunut tarina, mutta tällainen ihkusurkuromanttinen diipadaapa ei vain ole minun lajini.

Arvio: 3/5

Lars Kepler: Tulitodistaja

13. Lars Kepler: Tulitodistaja


Nopeatempoinen dekkari alkaa ilman jaaritteluita eikä tarina missään vaiheessa jymähdä paikoilleen, vaan etenee ryminällä. Dekkareille tyypilliseen tapaan ensin tapahtuu muutama murha, sitten paljon muutakin ja lopulta murhaaja on sellainen, jota lukija ei ainakaan heti osaa arvata. Lyhyiden lukujen vuoksi kirjan lukee nopeasti, vaikka se onkin lähes 600-sivuinen. Tietty toimintaelokuvamaisuus ja kaavamaisuus hieman häiritsi, mutta olihan tämä ihan hyvää viihdettä. Helppoa luettavaa, voi suositella toimintaa kaipaaville ja niille, jotka eivät kovin syvälliseen pohdiskeluun jaksa keskittyä.

Arvio: 3/5

J.K. Rowling: Paikka vapaana

12. J.K. Rowling: Paikka vapaana



Rowling osaa näköjään kirjoittaa muutakin kuin Harry Pottereita, ja miksipäs ei osaisi. Tarinan tapahtumat alkavat siitä, kun pikkukaupungin pidetty kunnanvaltuutettu menehtyy yllättäen, ja vapautuvan valtuustopaikan ympärillä alkaa melkoinen hässäkkä. Tarina etenee sujuvasti, lennokkaasti ja vaivattomasti ja sitä lukee ilokseen, vaikkei kirja varsinaisesti iloinen olekaan. Henkilöitä on paljon, he ovat eläviä ja kaikessa kammottavuudessaan kiinnostavia ja suurehko henkilögalleria pysyy hyvin kasassa. Mikään ihkusöpö hyvänmielenkirja tämä ei ole, vaan melko karuakin realismia. Harmitti, että kirjaston pikalainasysteemin vuoksi jouduin lukemaan tämän melko hätäisesti, mutta ehkäpä palaan kirjan pariin joskus uudestaan. Olen lukenut kirjasta hyvin kriittisiä arvioita, mutta minusta tarinan (inho)realismi toimi, tykkäsin ja odotan innolla uutta Rowlingia, mikäli sitä on tulossa.

Arvio: 4/5

Jeffrey Eugenides: Naimapuuhia

11. Jeffrey Eugenides: Naimapuuhia



Myöhäisteinit tai varhaisaikuiset sekoilevat yliopistomaailmassa ja sen ulkopuolella ja rakastuvat toisiinsa ristiin rastiin joskus 1980-luvulla. Mukavasti kirjoitettua, kevyttä mutta ei yksinkertaista tekstiä oli miellyttävä lukea ja kyllähän tämä onnistui mukaansa tempaamaan. Pidin kirjasta, mutta ei taida kuulua sen kohderyhmään. Olisin pitänyt tästä huomattavasti enemmän joskus parikymppisenä, silloin kun itsekin haahuilin hämmentyneenä yliopistolla kurssilta toiselle enkä tiennyt mitä elämältä pitäisi odottaa. Luulenpa, että noihin aikoihin tämä olisi kolahtanut kovaa.

Tarinaa kerrotaan kolmen päähenkilön näkökulmasta. Näistä kaksi on nuoria miehiä ja yksi nuori nainen. En osannut samastua keneenkään heistä. Ihmissuhdesekoilut tuntuivat liian teineiltä, mutta onneksi kirjassa oli muutakin. En ymmärtänyt ollenkaan, mitä Madeleine näki mielisairaassa Leonardissa. Mitchellin matkat olivat kirjan parasta antia.

Kaikesta huolimatta nautin tämän kirjan lukemisesta enemmän kuin useiden muiden kirjojen lukemisesta. Eugenides voisi kirjoittaa enemmän. Mutta ehkäpä hän hioo kirjojaan vuosikausia ja juuri siksi ne ovat näin laadukkaita?

Arvio: 4/5

Minna Keinänen ja Harri Nyman: Kissojen Suomi

10. Minna Keinänen ja Harri Nyman: Kissojen Suomi. Katit historian poluilla



Kansantajuinen, mukavalukuinen suomalaisen kissan historia on kivaa iltalukemista. Kissat kirjallisuudessa, taiteessa, musiikissa, kansanperinteessä, paikannimistössä. Kissa navetassa töissä ja lemmikkinä sohvalla. Tykkäsin ja suosittelen luettavaksi kaikille kissaihmisille.

Karin Slaughter: Kadotettu

9. Karin Slaughter: Kadotettu



Luen edelleen Slaughtereita, vaikka en juurikaan pidä näistä. Tämä kirja ei kuitenkaan erityisemmin ärsyttänyt, muttei todellakaan myöskään viehättänyt. En edelleenkään pidä kirjailijan tavasta mässäillä väkivallalla. Tarina oli lähinnä pitkästyttävä. Juoni jynnäsi paikallaan pitkään ja tarina alkoi elää vasta lopussa. Ärsytti myös, ettei tarina lunastanut niitä lupauksia, joita takakannessa annetaan odottaa. Takakannen mukaan päähenkilön sisko sotkeutuu epämääräiseen naisia elävältä hautaavaan uskonlahkoon, mutta tarinassa sisko käy vain kerran kyseisen lahkon kokouksessa. Odotin jotain raflaavampaa.

Pitkästyttävä, väkivallalla mässäilevä perusdekkari.

Arvio: 2/5

Lionel Shriver: Poikani Kevin

8. Lionel Shriver: Poikani Kevin



Tarinan päähenkilö Eva elää mukavaa vapaata elämää, mutta haluaa mennä eteenpäin, kääntää uuden sivun elämässään. Hän luulee haluavansa lapsen, mutta katuu päätöstään heti kuultuaan olevansa raskaana. Lapsi pilaa hänen elämänsä.

Kirjan alkua lukiessani en ollut uskoa silmiäni. Rakastin tätä kirjaa. Kääntelin sivuja ihmeissäni ja ihastuksissani, ja luin joitakin kappaleita moneen kertaan. En voinut uskoa, että sain lukea omia poliittisesti epäkorrekteja mielipiteitäni jonkin kaunokirjallisen teoksen sivuilta. En muista, että olisin tässä laajuudessa törmännyt samaan missään aiemmin lukemassani kirjassa.

Kirjan edetessä ajatukset kääntyivät yhtäkkiä kuitenkin täysin päinvastaisiksi. En osannut samastua päähenkilöön, hänen ajatteluunsa ja motiiveihinsa enää ollenkaan. Miksi Eva rakastaa miestään niin paljon, vaikka mies on ääliö ja kohtelee häntä todella huonosti? Miksi pariskunta ei eroa, vaan teeskentelee täydellistä perhettä? Miksi Eva haluaa toisen lapsen, vaikka ensimmäisestäkin kasvoi hirviö? Miten hän edes uskaltaa tuoda vauvan samaan talouteen hirviölapsen kanssa? Olin varma, että Kevin tappaisi pikkusisarensa jo vauvana, mutta asiat eivät menneetkään ihan näin yksinkertaisesti.

Tarinan lopussa Kevin tekee joukkomurhan. Tämä paljastuu jo takakannessa ja nopeasti kirjan alussa, joten sen voi varmaan kertoa pilaamatta kenenkään lukunautintoa. Vasta ihan lopussa selviää, miten kaikki lopulta menikään. Huh huh. Tarina on kaikkea muuta kuin yhdentekevä. Se on karmaisevan huikea ja huikean karmaiseva.

Ei tämä täydellinen kirja ole kuitenkaan. Kevin on niin paha, että hän on epäuskottava. En jaksa uskoa, että kukaan vastasyntynyt vauva vihaisi äitiään niin määrätietoisesti ja systemaattisesti kuten Kevin vihasi. Onko todella olemassa lapsia, jotka eivät innostu mistään ja halveksivat vanhempiaan jo vauvana? Onko Eva sittenkään luotettava kertoja? Samoin kirjan kaikki luvut ovat kirjeitä, jotka eivät kuitenkaan kuulosta eivätkä tunnu tekstilajiltaan kirjeiltä.

Minulle tämä tarina tarjosi todellisen elämyksen. Luulen, että tätä kirjaa on pakko joko vihata tai rakastaa, mutta välinpitämättömästi tähän ei voi suhtautua.

Arvio: 5/5