Suzanne Collins: Nälkäpeli - Vihan liekit

47. Suzanne Collins: Nälkäpeli - Vihan liekit




Nälkäpelin jatko-osa - tai trilogian toinen osa - ei juuri tarjonnut mitään uutta edelliseen osaan verrattuna: vähän kapinaa ja uuden nälkäpelin. Voin kuvitella, että kolmannessa osassa julma diktatuuri kukistuu kapinan alle ja ihmiset ovat taas vapaita ja onnellisia. Vai olisikohan kolmososassakin kuitenkin vielä nälkäpeli? Nähtäväksi jää. Tarinan olisi todellakin voinut jättää vain yhteen osaan.

Arvio: 3/5

Suzanne Collins: Nälkäpeli

46. Suzanne Collins: Nälkäpeli



Dystopia tulevaisuuden tosi-TV-ohjelmasta, jossa nuoret pakotetaan tappamaan toisiaan ja viimeinen hengissä selviytynyt voittaa. Elokuva on nähty eli tarina oli tuttu. Elokuvassa häiritsi pinnallisuus ja sama vaivasi hieman myös kirjaa. Miksi nuorille muka pitäisi kirjoittaa pinnallisesti? Tarinan idea on hyvä ja siihen olisi saanut hyvin liitettyä kriittisemmän ja älyllisemmän otteen. Kirja oli tietysti parempi kuin elokuva, sikäli mikäli näitä kahta genreä on edes mitään järkeä verrata. Aion lukea jatko-osan heti perään, koska sain sen pikalainana kirjastosta. Jotenkin kuitenkin tuntuu, että tarinan olisi voinut jättää tähänkin?

Arvio: 3/5

Jonathan Tropper: Seitsemän sietämättömän pitkää päivää

45. Jonathan Tropper: Seitsemän sietämättömän pitkää päivää


Päähenkilön isä kuolee ja juutalaisen tavan mukaan vainajan kotona pidetään sukulaisten kesken suruviikko. Sukulaiset vaan ovat toisistaan kovin vieraantuneita eivätkä ollenkaan järin hyvissä väleissä. Koska kirjan takakannen mukaan kirja on "Woodyallenmaista älykästä huumoria, nokkelaa dialogia ja uskomatonta tilannekomiikkaa – taiturimainen tragedian ja komedian yhdistelmä!", odotukset eivät täyttyneet. Odotin purevaa ivallisuutta, mustaa huumoria ja sarkasmia, mutta huumori oli välillä enemmän kermakakku naamaan -tyylistä. Ihan hauskaa varmaan tietyssä mielentilassa, mutta ei kovin älykästä kuitenkaan. En silti moiti kirjaa - se oli sopivan kevyttä kesälukemista.

Arvio: 3/5

Kathryn Stockett: Piiat

44. Kathryn Stockett: Piiat


En muista koska olisin viimeksi lukenut mitään rotuerottelusta tai ylipäätään ajatellut koko asiaa. Minulle kun on täysin itsestään selvää, että kaikenväriset ihmiset ovat ihan samanarvoisia. Tämän vuoksi kirja jopa hieman ällistytti - 1960-luvulla Amerikassa on siis vielä ollut tälläistä - mustat ovat valkoisten piikoja, heillä on omat vessat, kaupat, asuinalueet, ei puhettakaan minkäänlaisesta tasa-arvosta. Lienen tyhmä, kun olisin sijoittanut rotuerottelun jonnekin 1920-luvulle.

Tarina oli omassa lajissaan loistava - kevyt, mutta ei pinnallinen, mukaansatempaava, hauska, ajattelemaan laittava. Ei mikään kirjallisuuden huipputeos tietenkään, oli tämä niin kepeä, stereotyyppinen ja loppua kohden lässähtävä, mutta silti aiheeltaan onnistunut ja matkalukemisena täydellistä. Haluan ehdottomasti nähdä myös elokuvan.

Arvio: 4/5

Tatiana de Rosnay: Viimeinen kesä

43. Tatiana de Rosnay: Viimeinen kesä

Ennen kuin aloin lukea kirjaa, epäilin sen olevan liian lässynläätä. Romaani perhesiteistä ja vaietuista tunteista kuulostaa aika... no, sellaiselta mitä en yleensä lue. Alettuani lukea olin ensin sitä miletä, että eihän tämä niin paha olekaan, mutta sitten se oli kuitenkin. Melkoista lässyti-lässytiä.

Tarinassa keski-ikäisiä sisaruksia elämä on heitellyt; he molemmat ovat sinkkuja, yksin ja hieman onnettomia. Yhteisellä matkallaan sisarukset saavat tietää asioita menneisyydestään ja äidistään, joka on kuollut heidän ollessaan lapsia. Miehen näkökulman vuoksi tarina ei ensin tunnu niin imelältä kuin mitä se loppujen lopuksi on. Pariisi on kiva miljöö, koska siellä käytyään sen voi kuvitella. Tarinassa kuolee ja lähes kuolee porukkaa aivan liikaa, mutta loppu on toiveikas ja päähenkilökin, elämänsä sössinyt keski-ikäinen synkistelijä, löytää täydellisen naisen. Hoh hoijjaa.

Itse aloin lukea tätä ennen parin viikon lomamatkaa ja lopetin lukemisen vasta matkan jälkeen, mikä hieman häiritsi lukemista. Kyllähän tämän luki, mutta en ollut niin kamalan vaikuttunut kuitenkaan. En oikein ymmärrä, miksi kirja on ollut valtava menestys kaikkialla, kuten takakansi väittää. Itse asetan tämän lokeroon "ihan ok".

Arvio: 3/5

Anna-Leena Härkönen: Kauhun tasapaino ja muita kirjoituksia

42. Anna-Leena Härkönen: Kauhun tasapaino ja muita kirjoituksia



Löysinpä käsiini vielä yhden Härkösen kolumnikokoelman ja lukaisin sen yhtä nopeasti kuin edellisetkin. Ihan viihdyttävää, nopeaa ja näppärää. Sopii kesän alkuun.

Arvio: 3/5

Belinda Bauer: Tappajan katse

41. Belinda Bauer: Tappajan katse


Pidin paljon Bauerin kirjasta Hautanummi, joten odotin tältä kirjalta enemmän kuin mitä sain. En meinannut päästä tarinaan ollenkaan sisälle, eikä tätä huvittanut lukea kuin pieniä palasia kerrallaan. Juoni jynnäsi paikoillaan ja oli liian tavanomainen - puolustuskyvyttömiä vanhuksia murhataan yksi toisensa jälkeen ja poliisi yrittää tutkia. Lukija odottaa koko ajan päähenkilön vaimon joutuvan uhriksi. Siinä oli oikeastaan koko kirjan jännite.

Loppua kohden tarina muuttuu oudommaksi ja sitä kautta myös kiiinnostavammaksi. Loppuratkaisu on odottamaton eikä siitä paljoa kirjan aikana vihjata. Idea kirjassa on hyvä, toteutus ehkä niinkään ei. Paljon tiivistystä kirjan alkupäähän ja keskiväliin olisin kaivannut.

Arvio: 2/5

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike

40. Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike


Mielensäpahoittajan jatko-osa ei kolahda samalla tavalla kuin edeltäjänsä, mutta eihän ne jatko-osat koskaan. Ehkä suurena syynä on sekin, että tarina keskittyy ruokaan, joka on mielestäni äärimmäisen epäkiinnostava aihe. Kannattaa tähän kuitenkin kaikkien mielensäpahoittajien fanien tarttua.

Ps. Elämä on pee-äs.

Arvio: 3/5

Anna-Leena Härkösen kolumneja

38. Anna-Leena Härkönen: Terveisiä pallomerestä ja muita kirjoituksia sekä
39. Anna-Leena Härkönen: Palele porvari! ja muita kirjoituksia


Nopeaksi välipalaksi ahmaisin kaksi Anna-Leena Härkösen kolumnikokoelmaa. Pallomeri-kokoelman olen varmaan lukenut aiemminkin, osa kolumneista tuntui niin tutuilta, mutta porvarin paleleminen oli uusi tuttavuus. Pidän Härkösen tyylistä, vaikka en olekaan hänen itsetilitysromaaniensa (Heikosti positiivinen ja mikä se siskonitsemurhakirja olikaan nimeltään?) ystävä ollenkaan. Näistä kepeistä ja nopeista kolumneista jäi kuitenkin ihan hyvä maku suuhun.

Arvio: 3/5

Virginie Despentes: Maailmanlopun tyttö

37. Virginie Despentes: Maailmanlopun tyttö



Pariisilainen teinityttö katoaa ja kaksi naisyksityisetsivää palkataan etsimään häntä. Takakannen mukaan kirja on verellä piirretty matkakertomus ja ravisteleva trilleri. Enpäs tiedä käyttäisinkö ihan tuollaista kuvausta. Varsinkaan trillerin piirteitä en löytänyt, enkä tiedä tekeekö se kertomuksesta matkakuvauksen, jos sen aikana siirrytään Pariisista Barcelonaan?
Tarina on outo, kiehtova, erikoinen ja kummallinen, täynnä rivouksia ja alatyyliä, mutta jostain kumman syystä nämä eivät häiritse tai hätkäytä. Henkilöt ovat kaikessa kummallisuudessaan kiinnostavia, uskottavuudesta taas en osaa sanoa. Loppuratkaisua ei todellakaan osaa odottaa, siitä vielä plussaa.

Arvio: 3/5

Karin Slaughter: Merkitty

36. Karin Slaughter: Merkitty



Merkitty on lastenlääkäri Sara Lintonista ja poliisi Jeffrey Tolliverista kertovan sarjan neljäs kirja. Minua ärsytti tämä tarina ihan liikaa, ainakin suhteutettuna siihen, ettei kirjassa oikeastaan ole mitään kovin ärsyttävää. Objektiivisesti ajatellen tämä varmaankin on ihan kelvollinen dekkari, mutta ehkä en itse vaan ollut nyt sopivassa mielentilassa tällaisen kirjan lukemiseen. Tai mistä lie johtuu - ehkä alan ylipäätään saada tarpeekseni dekkareista?
Kirja alkaa väkivaltaisella kohtauksella, jossa poliisiasemalle tunkeudutaan ja poliiseja ammutaan tohjoksi. Sen jälkeen palataan kirjasarjan päähenkilöiden, Saran ja Jeffreyn menneisyyteen ja heidän ensihetkiinsä vastarakastuneena pariskuntana, mitä kuvataan epäuskottavan ällömakeaksi. Itse asiassa mielikuvani sekä Sarasta että Jeffereystä muuttuivat tämän kirjan myötä todella paljon aiempaa vastenmielisemmiksi. Kumpikin kirjan päähenkilöistä on omalla tavallaan ärsyttävä ja se, että heidät kuvataan menneisyytensä ja olosuhteiden uhreina ei onnistu tuomaan heille paljoakaan sympatiaa. Kirja on itsetarkoituksellisen väkivaltainen ja julma, kielenkäyttö paikoin shokeeraamaan pyrkivän alatyylistä. Popularistista mässäilyä. Miksi minä luen tämmöistä?

Arvio: 2/5

Augusten Burroughs: Kuivilla

35. Augusten Burroughs: Kuivilla


Burroughsin kirjoissa parasta on ollut juonen täydellinen ennalta-arvaamattomuus. Tässä aiheena on alkoholismi ja vieroitus, ja kirjaa lukee odottaen käännekohtaa - sortuuko päähenkilö juomaan vai ei. Odotukset ennalta-arvaamattomuudesta eivät nyt täyty ja päähenkilökin vaikuttaa hivenen vastenmieliseltä luuserilta. Onnistunut kerronta tempaa kuitenkin mukaansa tarinaan. Kyllä tämän ihan mielellään luki.

Arvio: 3/5

Michael Cunningham: Illan tullen

34. Michael Cunningham: Illan tullen



Taiteen ja kulttuurin parissa työskentelevän, New Yorkissa asuvan pariskunnan elämä mullistuu, kun perheeseen muuttaa asumaan vaimon pikkuveli. En tiedä johtuuko miljööstä, mutta tästä tuli vahvasti Paul Auster mieleen. Olen yleensä pitänyt Cunninghamin kirjoista valtavasti, ja tässäkin oli ansionsa, mutta jokin, määrittelemätön jokin, tässä kuitenkin välillä häiritsi ja ärsytti. Ehkä päähenkilön suhde vaimon pikkuveljeen oli kuitenkin hieman epäuskottavan oloinen? Olisiko tekotaiteellisuus oikea termi kuvaamaan kirjaa? Kerronta on välillä kummallisen harhailevaa, mutta ehkä juuri se onkin tämän tarinan juttu? En tiedä. Outoa, etten enää tunnu tietävän omia mielipiteitäni kirjoista!

Arvio: 4/5

Mari Jungstedt: Saaren varjoissa

33. Mari Jungstedt: Saaren varjoissa


Nopea- ja helppolukuinen perusdekkari jatkaa Anders Knutasista kertovaa, Gotlantiin sijoittuvaa sarjaa. Enpä osaa sanoa tästä mitään sellaista, mitä en olisi jo tällaisista perusdekkareista sanonut. Viihdyttävää ja mukaansatempaavaa luettavaa, muttei mitään erityistä. Uskonnollisesta kultista ja sen uhrimenoista olisi ollut kiinnostavaa lukea enemmänkin, mutta näiltä osin tarina jäi turhan pinnalliseksi.

Arvio: 3/5