Haruki Murakami: 1Q84. Osat 1 ja 2.

76. Haruki Murakami: 1Q84. Osat 1 ja 2.




Murakamin uutuusjärkäle on odottanut lukuvuoroaan jo jonkin aikaa ja syysloman kynnyksellä vihdoin rohkenin tarttua siihen. Ja olipa hyvä, että säästin tämän lomalle. Halusin nimittäin lukea kirjaa koko ajan. Kuten osasin odottaakin, kirja on hämmentävä ja häiritsevä. Tarina on kummallinen eikä sen kulkua voi mitenkään arvailla tai ennustaa. En tiedä miten tätä pitäisi tulkita, koska mieleen tulee niin monenlaisia näkökulmia, mikä symbolisoi mitäkin... Mutta niin kovin kiehtovaa ja ajatukset liikkeelle laittavaa tarinankerrontaa tämä edustaa, ja tarinasta voi myös nauttia sitä sen suuremmin analysoimatta.

Kirjassa kulkee rinnakkain kaksi tarinaa. Toisessa nuori liikunnanohjaajanainen tappaa sivutoimenaan pahoja miehiä. Toisaalla kolmekymppinen matematiikan opettaja muokkaa teinitytön kirjoittamaa mielikuvituksellista mutta kirjoitusasultaan kömpelöä käsikirjoitusta romaanikilpailukuntoon. Käsikirjoituksessa on pikkuväkeä ja taivaalla mollottaa kaksi kuuta. Mutta missä eletään vuotta 1Q84?

Ensimmäinen osa herätti pelkkiä kysymyksiä. Olisin toivonut saavani edes yhden vastauksen. Toisessa osassa tarinat alkavat punoutua toisiinsa, mutta kaikki arvoitukset eivät siltikään tunnu ratkeavan. Ainoa seikka, josta en erityisemmin innostunut, on kirjan naiivilta tuntuva rakkaustarina. Hämmentävää oli myös se, miten vähän lähes 800 sivun aikana kuitenkin tapahtui.

Millainen todellisuus oikein jäljittelee fiktiota? Toivottavasti saan kolmososan käsiini pian.

Arvio: 5/5

Riikka Ala-Harja: Reikä

75. Riikka Ala-Harja: Reikä



Ala-Harjan novellikokoelma on mukava ja niin nopealukuinen, että osa novelleista luikahti ohi melko huomaamatta, vähän liiankin nopeasti. Eniten pidin novellista Tarmo, jossa 50 vuotta täyttävä, arkisen harmaa kirjastonhoitaja odottaa yllätysjuhlia, joita ei koskaan tule. Tarina oli mukavan arkinen, koominen ja surullinen. Muut novellit ovat aika lailla osastoa ihan kiva - eivät välttämättä jääneet erityisemmin mieleen.

Arvio: 3/5

Lippu kirjamessuille

Haluatko lipun kirjamessuille?

Sattuneista syistä minulla on hallussani ylimääräinen lippu 24. - 27. 10. 2013 järjestettäville Helsingin kirjamessuille.

Mikäli haluat lipun itsellesi, kommentoi tätä tekstiä ja jätä sähköpostiosoitteesi, niin otan yhteyttä ja lähetän lipun sinulle postitse. Kirjamessujen suurena fanina ja jokavuotisena vakikävijänä tuntuisi varsin kauhistuttavalta viskaista käyttökelpoinen lippu roskiin!

Mikäli kommentoijia on enemmän kuin yksi, arvon lipun saajan. Suoritan arvonnan keskiviikkona 16.10. Mikäli kukaan ei ole siihen mennessä kommentoinut, lippua voi kysellä keskiviikon jälkeenkin.

Salla Simukka: Valkea kuin lumi

74. Salla Simukka: Valkea kuin lumi



Simukan nuortentrilogian toinen osa jatkaa lukiolaistyttö Lumikin tarinaa. Lumikki on matkustanut Prahaan, ja edellisen osan Punainen kuin veri tavoin hän joutuu taas vahingossa mukaan rikollisiin kuvioihin. Kovin epäuskottavaa ja naiivia toki, mutta nuortendekkarina tarina toimii. Näppärää, nokkelaa, jännittävää. Tätä voipi suositella myös helppoa lukemista etsiville aikuisille.

Arvio: 3/5

Lionel Shriver: Syntymäpäivän jälkeen

73. Lionel Shriver: Syntymäpäivän jälkeen



Niin kliseistä kuin se onkin, toisinaan elämässä seisotaan tienhaarassa ja elämä muuttuu valitun tien mukaan. Eteenpäin ei voi jatkaa, vaan on pakko tehdä valinta, oikealle vai vasemmalle. Tässä tarinassa on käännytty molempiin suuntiin. Joka toinen luku kertoo Irinan elämästä syntymäpäivän jatkojen jälkeen, jolloin hän hairahtui suutelemaan perhetuttua ja päätyi jännittäväksi julkkisvaimoksi, ja joka toinen luku kuvaa elämää, joka jatkui sen jälkeen, kun Irina hillitsi halunsa eikä suudellutkaan tuttua miestä, vaan palasi kiltisti kotiin oman tasaisen tylsän miehensä luo. Kuulostaa ehkä hömpältä, mutta ei todellakaan sitä ole.

Tarina herättää monenlaisia kysymyksiä: Olemmeko koskaan tyytyväisiä tekemiimme valintoihin? Kuinka paljon elämä on valintojen summa, ja kuinka paljon elämässä on sellaista, johon ei voi itse vaikuttaa? Kirjailija onnistuu kuvaamaan henkilöt lähes käsinkosketeltavan eläviksi. Päähenkilön täydellinen riippuvuus miehistä hivenen ärsyttää, mutta mikäli päähenkilö olisi elänyt itsellistä elämää, eipä näitä kahta tarinaakaan olisi. Tarina - tarinat - muuttuvat loppua kohden vain kiinnostavammiksi eikä tapahtumien kulkua voi arvata. Lopetus on mielestäni nerokas. Ehdottomasti yksi parhaista tänä vuonna lukemistani kirjoista.

Arvio: 5/5

Ursula Poznanski: Viisi

72. Ursula Poznanski: Viisi



Ovela ja helppolukuinen murhamysteeri miellytti alusta alkaen. Löytyy ruumis, johon on tatuoitu karttakoordinaatit, joiden perusteella löytyy geokätköstä ruumiinosia ja vihjeitä uusista uhreista ja kätköistä. Dekkarina varsin koukuttava ja oivallista viihdettä. Kieli on sujuvaa ja neutraalia, ei hetkauta suuntaan eikä toiseen. Alkuperäiskieli saksa tosin näkyy tarinassa hieman hassusti siten, että jopa kidnappaajapahis ja hänen uhrinsa teitittelevät toisiaan.

Suosittelen dekkareiden ja jännityksen ystäville. Toivottavasti kirjailija kirjoittaa lisää.

Arvio: 4/5

Nuortenkirjoja

69. Anders Jacobsson & Sören Olsson: Bertin tunnustukset

Hauska tai mukahauska 15-vuotiaan pojan päiväkirja, joka keskittyy mopoihin, rippikouluun, tyttöongelmiin ja ulkonäkökriisiin. Uponnee teineihin tai sitten ei.

Arvio nuortenkirjana: 3/5, henkilökohtainen arvio: 1/5

70. Louis Sachar: Paahde

Jos pitäisi luetella parhaita lukemiani nuortenkirjoja, Paahde olisi ehdottomasti listan kärkipäässä. Luin tämän varmaan kuudetta tai seitsemättä kertaa ja aina yhtä mielelläni. Ikivanhan kirouksen vainoama Stanley Yelnats on väärään aikaan väärässä paikassa ja joutuu siksi pahojen poikien leirille kaivamaan kuoppia. Mutta miksi kuoppia kaivetaan?

En kirjoita tähän mitään juonesta; lukekaa teinit tämä itse. Voitte vaikka yllättyä. Tämä on yksinkertainen, nerokas, toimiva, omintakeinen tarina.

Arvio: 5/5

71. Vilja-Tuulia Huotarinen: Valoa valoa valoa

Kirja on kiinnostanut siitä saakka, kun se voitti Junior Finlandian muutama vuosi sitten, mutta vasta nyt sain tämän käsiini. Olin kuullut rajoja rikkovasta kerronnasta ja lisäksi tarinassa kiinnosti sen miljöö ja konteksti, 1980-luvun nuorten elämä, joka on itselleni paljon tutumpaa kuin nykynuorten elo.

Alussa ajattelin, että tajunnanvirtamainen, itseään kommentoiva kerronta on nykyteineille aivan liian vaikeaa luettavaa. Itse pidin kerronnasta, mutta kieltämättä kesti minullakin hetki päästä rytmiin kiinni. Tämä vaatii ehkä lukijalta enemmän kuin mitä keskitasoisella teinilukijalla on, mutta aikuislukija nauttii kielestä ja kerronnasta. Surullinen tarina, tuli mieleen omat teiniangstit.

Arvio: 4/5

Lauren Beukes: Säkenöivät tytöt

68. Lauren Beukes: Säkenöivät tytöt



Odotin paljon tältä kirjalta, koska ajatus aikamatkoja tekevästä murhaajasta vaikutti kiehtovalta. Kirjassa on lyhyitä lukuja, joissa vaihtuu näkökulma ja vuosiluku sitä tahtia, että tottumattomalla tai hitaalla lukijalla saattaa mennä pää pyörälle. Mikään vaikea kirja tämä ei kuitenkaan missään tapauksessa ole, vaan lyhyet luvut nimenomaan tekevät kirjasta helppolukuisen.

Kirja pistää miettimään kerta toisensa jälkeen samoja asioita - mikä on murhaajan motiivi vai onko sitä? Miksi murhaaja hyppii ajasta toiseen murhaamassa säihkyviä tyttöparkoja? Miksi tytöt säkenöivät, mikä heitä yhdistää?

Kirja ei imaissut alusta alkaen mukaansa toivomallani tavalla, mutta lopun lähetessä mielenkiinto herää. Miten ihmeessä ajassa matkustavan murhaajan voi saada kiinni? Päättyykö tarina selkeään ja yksiselitteiseen loppuun vai turvautuuko kirjailija helppoon ratkaisuun ja jättää kaiken avoimeksi?

Kaikkiaan viihdyttävä ja omintakeinen tarina, jos nyt jatkuvaa tappamista voi viihteenä pitää. Toistuva tappaminen alkaa aika lailla turruttaa ja henkilöt jäävät varsin etäisiksi, koska he kuolevat heti. Tappaja on kuvattu hyvin ja hän on ällöttävän epämiellyttävä. Suomentamiseen toivoisin huolellisuutta. Jo takakantta lukiessa alkaa tympäistä, että englannin sana novel on suomennettu novelliksi. Ja ehkä keittiössä on kuitenkin jääkaappi, eikä jäälaatikko?

Sain tämän kirjan arvostelukappaleena Adlibris-kirjakaupasta, joten sama arvostelu lyhennettynä on lähetetty myös heidän sivuilleen. Kumpikaan teksti ei siis ole toisen kopio.

Arvio: 3/5

Virpi Hämeen-Anttila: Marionetit

67. Virpi Hämeen-Anttila: Marionetit



Upouusi Hämeen-Anttila on peruskiva luettava perheestä, jonka jäseniä yhdistää nukketeatteri, sirkus, pantomiimi. Kirjailija kuvaa totuttuun tyyliinsä realistista maailmaa ja elämää, jossa henkilöiden väliset suhteet ja dialogi on uskottavaa. Tarina on kuin katkelma elämää, joka alkaa keskeltä ja päättyy kesken. Sisarista harmaampi ja arkisempi nousee kukoistukseen ja räväkämpi painuu taka-alalle.

Ajattelin, että Hämeen-Anttilan tyyliin jotkut henkilöistä paljastuisivat sukulaisiksi, esim. isäksi ja tyttäreksi. Tällainen kuvio kirjassa olisi ollut valmiina. Mutta ei - tarina säilyy lähempänä realistista arkea. Ihan kiva kirja. Miellytti enemmän kuin Tapetinvärinen.

Arvio: 3/5

Johanna Holmström: Itämaa

66. Johanna Holmström: Itämaa



Suomalainen äiti on kääntynyt kiihkeäksi muslimiksi. Maahanmuuttajaisä on etääntynyt uskonnosta. Tämä on tarina heidän tyttäristään nyky-Helsingissä, ristiriitaisten paineiden alla, kahden tai useammankin maailman välissä, lapsuuden ja aikuisuuden rajalla, erilaisten odotusten poltteessa. Tuli vahvasti mieleen Anja Snellmanin Parvekejumalat.

Nopealukuista, ajatuksia herättelemään pyrkivää ajatusmaailmojen, maailmojen, uskontojen, uskomusten räjähtävää törmäystä. Maailma on karu ja rumakin, naisen vartalo ei ole koskaan hänen omansa. Päähenkilö on nuori, joten tätä voisi suositella nuorillekin luettavaksi, varsinkin kun koulukiusaaminen tulee kirjassa hyvin vahvana teemana esille.

Perushyvä, lukemisen arvoinen kirja, joka jätti sukupuolten tasa-arvoon uskovalle lukijalle aika voimattoman olon. 

Arvio: 3/5

Ruotsalaisia dekkareita: Mons Kallentoft ja Karin Alvtegen

Luin taas pari ruotsalaista dekkaria:
64. Mons Kallentoft: Sydäntalven uhri ja 65. Karin Alvtegen: Syyllisyys

            


Kallentoftin tuotantoon en ole aiemmin perehtynyt, mutta kirjailijan muutkin kirjat menivät ehdottomasti lukulistan jatkoksi. Sydäntalven uhrin rakenne on hyvin perinteisen rikosromaanin kaltainen: löytyy ruumis, aletaan tutkia murhaa, tutkinnassa paljastuu yllättäviä kiemuroita, lopulta kaikki ratkeaa. Tuoretta tässä dekkarissa on kuitenkin kerrontatapa, kieli - välillä kieli maalailee hyvinkin realistisia mielikuvia ja toisaalta se on hyvin pelkistettyä, vajaavirkkeistä, jopa pelkkiä sanaluetteloita. Lukija pääsee hyvin lähelle päähenkilön elämää ja oman äänensä saavat myös uhrit, kuolleet.  Kirja on monisatasivuinen järkäle, ja kerronta ei etene kovin ripeästi. Välillä tulee vaikutelma, että kerrontaa olisi hieman voinut tiivistää. Ristiriitaista? Ehkä epädekkarimainen kerronta häiritsi hieman dekkarin lukemista. Toisaalta pidin tästä juuri siksi?

Pidin siis kirjasta - tarinasta, rakenteesta, kielestä, kerronnasta. Päähenkilöstäkin pidin, ja mielelläni seuraan hänen elämäänsä jatkossakin.

Arvio: 4/5

Samoin kuin edellisessäkin lukemassani Alvtegenin kirjassa Tuntematon, tässäkin päähenkilö, tällä kertaa mies, on väärään aikaan väärässä paikassa ja joutuu siksi tahtomattaan mukaan todistamaan, kuinka pakkomielteinen nainen ahdistelee yritysjohtajaa. Päähenkilö on yksinäinen, velkaantunut varhaiskeski-ikäinen mies, jonka lapsuutta ja menneisyyttä tarinan myötä valotetaan paljon, samalla tavalla kuin Tuntematon-dekkarissa. Dekkarit eivät ole samanlaisia, mutta paljon samaa niissä on.

Tämän tarinan kulkua en osannut arvata, vaikka ehkä olisi pitänyt. Käännekohta oli ovela. Mukavalukuinen dekkari, jossa on onnellinen loppu.

Arvio: 3/5