sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Vera Vala: Kuolema sypressin varjossa

17. Vera Vala: Kuolema sypressin varjossa



Italiaan sijoittuva dekkari yksityisetsivänaisesta tuntui heti alusta alkaen joltain Neiti Etsivältä paljon selittelevän, hieman kömpelön kielen vuoksi. Myös rakenne on samaa tasoa - kronologisesti päivästä päivään etenevät luvut alkavat aina kuvauksella siitä, kuinka täydellisen kaunis ja traaginen sankaritar herää ja syö aamiaista. Välillä kaikki vessassakäymisten kuvaukset saavat tämän tuntumaan esimurrosikäisen tytön loppumattomalta kirjoitelmalta.

No jaa. En kuulunut tämänkään kirjan kohderyhmään, vaikka dekkareista pidänkin. Suosittelen tätä yläkouluikäisille tytöille, jotka äidinkielen opettaja pakottaa lukemaan dekkarin eikä hyväksy Viisikkoa tai Neiti Etsivää. Suosittelen tätä myös naisviihteen ystäville, vaikka tämä onkin olevinaan dekkari. Onhan tämä ihan näppärä ja nokkela.

Arvio: 2/5

tiistai 12. maaliskuuta 2013

Haruki Murakami: Kafka rannalla

16. Haruki Murakami: Kafka rannalla



15-vuotias kirjastoissa viihtyvä poika karkaa kotoa, toivoo löytävänsä kadonneen äitinsä ja siskonsa ja näkee heidät suunnilleen ensimmäisissä vastaantulevissa ihmisissä. Koululuokallinen lapsia menettää tajuntansa metsässä ja yksi lapsista ei koskaan toivu entiselleen. Kissat puhuvat, niitä tapetaan ja niiden tappaja on pakko tappaa. Taivaalta sataa kaloja. Lukutaidoton vanha mies etsii kiveä.

Kiehtovan outoa tarinaa lukiessa ei todellakaan osaa odottaa, mitä tapahtuu seuraavaksi. Itse suhtauduin tähän hyvin ristiriitaisesti. Välillä tympiinnyin ja turhauduin, välillä innostuin ja kiinnostuin. Todellisuus sekoittuu fantasiaan ja tarina on yksi suuri metafora tai jonkinlainen arvoitus, jonka ratkaistakseen kirja varmasti pitäisi lukea uudestaan. Kummallinen, kiehtova, outo, onnistunut. Ei ihan minun lempikirjojani kuitenkaan.

Arvio: 4/5

tiistai 5. maaliskuuta 2013

Jo Nesbo: Aave

15. Jo Nesbo: Aave



Jos pitäisi mainita suosikkijännityskirjailija, Nesbo olisi varmasti listan kärkipäässä. Tässäkin uusimmassa Harry Hole -dekkarissa lennokkaat ja mutkikkaat juonikuviot avautuvat useasta eri näkökulmasta, pitävät lukijan mielenkiinnon yllä ja onnistuvat kaikessa epärealistisuudessaan olemaan johdonmukaisia ja jollain tavalla uskottaviakin. Tarinan aihe on huumekauppa, maailma on tyly ja karu, sellainen, jossa ei haluaisi elää, mutta josta on mielenkiintoista lukea. Loppu säikähdytti - Ei kai tämä ole viimeinen Harry Hole -dekkari? Nesbolla olisi vielä niin paljon annettavaa?

Arvio: 4/5

maanantai 25. helmikuuta 2013

Victoria Hislop: Saari

14. Victoria Hislop: Saari



Muistan kuulleeni jostain ylistävän arvion tästä kirjasta, joten kun sen kirjaston palautushyllyssä huomasin, nappasin mukaani. Kyseessä on Kreetalle sijoittuva sukutarina, jota varjostaa läheisellä saarella oleva leprasiirtola. Lepraan sairastunut lähetetään saarelle, eikä sieltä ole paluuta. Tarina on yksi suuri takauma, liian monta kertaa kirjoissa käytetty ja melko kulunut ratkaisu. Englantilainen tyttö tulee saarelle selvittämään kreikkalaistaustaisen äitinsä suvun salaisuuksia ja vähitellen hän saa tietää kaiken.

Synkähköstä aiheestaan huolimatta herttainen ja osin lapsellinenkin tarina, jonka kerronnasta tuli lähinnä mieleen vanhat tyttökirjat. Minulle tämä oli liian naiivi ollakseen koskettava. Omassa lajissaan ihan onnistunut tarina, mutta tällainen ihkusurkuromanttinen diipadaapa ei vain ole minun lajini.

Arvio: 3/5

lauantai 23. helmikuuta 2013

Lars Kepler: Tulitodistaja

13. Lars Kepler: Tulitodistaja


Nopeatempoinen dekkari alkaa ilman jaaritteluita eikä tarina missään vaiheessa jymähdä paikoilleen, vaan etenee ryminällä. Dekkareille tyypilliseen tapaan ensin tapahtuu muutama murha, sitten paljon muutakin ja lopulta murhaaja on sellainen, jota lukija ei ainakaan heti osaa arvata. Lyhyiden lukujen vuoksi kirjan lukee nopeasti, vaikka se onkin lähes 600-sivuinen. Tietty toimintaelokuvamaisuus ja kaavamaisuus hieman häiritsi, mutta olihan tämä ihan hyvää viihdettä. Helppoa luettavaa, voi suositella toimintaa kaipaaville ja niille, jotka eivät kovin syvälliseen pohdiskeluun jaksa keskittyä.

Arvio: 3/5

J.K. Rowling: Paikka vapaana

12. J.K. Rowling: Paikka vapaana



Rowling osaa näköjään kirjoittaa muutakin kuin Harry Pottereita, ja miksipäs ei osaisi. Tarinan tapahtumat alkavat siitä, kun pikkukaupungin pidetty kunnanvaltuutettu menehtyy yllättäen, ja vapautuvan valtuustopaikan ympärillä alkaa melkoinen hässäkkä. Tarina etenee sujuvasti, lennokkaasti ja vaivattomasti ja sitä lukee ilokseen, vaikkei kirja varsinaisesti iloinen olekaan. Henkilöitä on paljon, he ovat eläviä ja kaikessa kammottavuudessaan kiinnostavia ja suurehko henkilögalleria pysyy hyvin kasassa. Mikään ihkusöpö hyvänmielenkirja tämä ei ole, vaan melko karuakin realismia. Harmitti, että kirjaston pikalainasysteemin vuoksi jouduin lukemaan tämän melko hätäisesti, mutta ehkäpä palaan kirjan pariin joskus uudestaan. Olen lukenut kirjasta hyvin kriittisiä arvioita, mutta minusta tarinan (inho)realismi toimi, tykkäsin ja odotan innolla uutta Rowlingia, mikäli sitä on tulossa.

Arvio: 4/5

sunnuntai 17. helmikuuta 2013

Jeffrey Eugenides: Naimapuuhia

11. Jeffrey Eugenides: Naimapuuhia



Myöhäisteinit tai varhaisaikuiset sekoilevat yliopistomaailmassa ja sen ulkopuolella ja rakastuvat toisiinsa ristiin rastiin joskus 1980-luvulla. Mukavasti kirjoitettua, kevyttä mutta ei yksinkertaista tekstiä oli miellyttävä lukea ja kyllähän tämä onnistui mukaansa tempaamaan. Pidin kirjasta, mutta ei taida kuulua sen kohderyhmään. Olisin pitänyt tästä huomattavasti enemmän joskus parikymppisenä, silloin kun itsekin haahuilin hämmentyneenä yliopistolla kurssilta toiselle enkä tiennyt mitä elämältä pitäisi odottaa. Luulenpa, että noihin aikoihin tämä olisi kolahtanut kovaa.

Tarinaa kerrotaan kolmen päähenkilön näkökulmasta. Näistä kaksi on nuoria miehiä ja yksi nuori nainen. En osannut samastua keneenkään heistä. Ihmissuhdesekoilut tuntuivat liian teineiltä, mutta onneksi kirjassa oli muutakin. En ymmärtänyt ollenkaan, mitä Madeleine näki mielisairaassa Leonardissa. Mitchellin matkat olivat kirjan parasta antia.

Kaikesta huolimatta nautin tämän kirjan lukemisesta enemmän kuin useiden muiden kirjojen lukemisesta. Eugenides voisi kirjoittaa enemmän. Mutta ehkäpä hän hioo kirjojaan vuosikausia ja juuri siksi ne ovat näin laadukkaita?

Arvio: 4/5

tiistai 12. helmikuuta 2013

Minna Keinänen ja Harri Nyman: Kissojen Suomi

10. Minna Keinänen ja Harri Nyman: Kissojen Suomi. Katit historian poluilla



Kansantajuinen, mukavalukuinen suomalaisen kissan historia on kivaa iltalukemista. Kissat kirjallisuudessa, taiteessa, musiikissa, kansanperinteessä, paikannimistössä. Kissa navetassa töissä ja lemmikkinä sohvalla. Tykkäsin ja suosittelen luettavaksi kaikille kissaihmisille.

sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Karin Slaughter: Kadotettu

9. Karin Slaughter: Kadotettu



Luen edelleen Slaughtereita, vaikka en juurikaan pidä näistä. Tämä kirja ei kuitenkaan erityisemmin ärsyttänyt, muttei todellakaan myöskään viehättänyt. En edelleenkään pidä kirjailijan tavasta mässäillä väkivallalla. Tarina oli lähinnä pitkästyttävä. Juoni jynnäsi paikallaan pitkään ja tarina alkoi elää vasta lopussa. Ärsytti myös, ettei tarina lunastanut niitä lupauksia, joita takakannessa annetaan odottaa. Takakannen mukaan päähenkilön sisko sotkeutuu epämääräiseen naisia elävältä hautaavaan uskonlahkoon, mutta tarinassa sisko käy vain kerran kyseisen lahkon kokouksessa. Odotin jotain raflaavampaa.

Pitkästyttävä, väkivallalla mässäilevä perusdekkari.

Arvio: 2/5

lauantai 2. helmikuuta 2013

Lionel Shriver: Poikani Kevin

8. Lionel Shriver: Poikani Kevin



Tarinan päähenkilö Eva elää mukavaa vapaata elämää, mutta haluaa mennä eteenpäin, kääntää uuden sivun elämässään. Hän luulee haluavansa lapsen, mutta katuu päätöstään heti kuultuaan olevansa raskaana. Lapsi pilaa hänen elämänsä.

Kirjan alkua lukiessani en ollut uskoa silmiäni. Rakastin tätä kirjaa. Kääntelin sivuja ihmeissäni ja ihastuksissani, ja luin joitakin kappaleita moneen kertaan. En voinut uskoa, että sain lukea omia poliittisesti epäkorrekteja mielipiteitäni jonkin kaunokirjallisen teoksen sivuilta. En muista, että olisin tässä laajuudessa törmännyt samaan missään aiemmin lukemassani kirjassa.

Kirjan edetessä ajatukset kääntyivät yhtäkkiä kuitenkin täysin päinvastaisiksi. En osannut samastua päähenkilöön, hänen ajatteluunsa ja motiiveihinsa enää ollenkaan. Miksi Eva rakastaa miestään niin paljon, vaikka mies on ääliö ja kohtelee häntä todella huonosti? Miksi pariskunta ei eroa, vaan teeskentelee täydellistä perhettä? Miksi Eva haluaa toisen lapsen, vaikka ensimmäisestäkin kasvoi hirviö? Miten hän edes uskaltaa tuoda vauvan samaan talouteen hirviölapsen kanssa? Olin varma, että Kevin tappaisi pikkusisarensa jo vauvana, mutta asiat eivät menneetkään ihan näin yksinkertaisesti.

Tarinan lopussa Kevin tekee joukkomurhan. Tämä paljastuu jo takakannessa ja nopeasti kirjan alussa, joten sen voi varmaan kertoa pilaamatta kenenkään lukunautintoa. Vasta ihan lopussa selviää, miten kaikki lopulta menikään. Huh huh. Tarina on kaikkea muuta kuin yhdentekevä. Se on karmaisevan huikea ja huikean karmaiseva.

Ei tämä täydellinen kirja ole kuitenkaan. Kevin on niin paha, että hän on epäuskottava. En jaksa uskoa, että kukaan vastasyntynyt vauva vihaisi äitiään niin määrätietoisesti ja systemaattisesti kuten Kevin vihasi. Onko todella olemassa lapsia, jotka eivät innostu mistään ja halveksivat vanhempiaan jo vauvana? Onko Eva sittenkään luotettava kertoja? Samoin kirjan kaikki luvut ovat kirjeitä, jotka eivät kuitenkaan kuulosta eivätkä tunnu tekstilajiltaan kirjeiltä.

Minulle tämä tarina tarjosi todellisen elämyksen. Luulen, että tätä kirjaa on pakko joko vihata tai rakastaa, mutta välinpitämättömästi tähän ei voi suhtautua.

Arvio: 5/5

tiistai 29. tammikuuta 2013

Marja Björk: Prole

7. Marja Björk: Prole


Duunariperheen karua arkea pienellä tehdaspaikkakunnalla Pohjois-Karjalassa, joskus 1960-luvulla. Tuli vahvasti mieleen edellinen kirja Posliini, jonka luin Björkiltä. Elämä ja dialogi on rumaa ja tylyä - alkoholia kuluu, perheenäidit juoksevat baareissa ja ottavat turpaan miehiltään, lapsia tulee lisää vaikkei entisistäkään huolehdita, köyhyys vaivaa, kirosanat raikaa.

Vaikka tarinan maailma on köyhä, ruma, tyly ja karu, kirjaa lukee silti mielellään ja tarina on elävä. Osasin kuvitella miljöön välillä hyvinkin elävästi edessäni, koska tiedän, missä kirjassa mainitut kylät ovat ja olen nähnyt ne omin silmin. Loppu on kuitenkin hieman outo. Kamalissa kotioloissa kasvaneesta tytöstä tulee muutaman sivun aikana tuomari? Olisi tosiaan ollut mukava tietää enemmänkin tästä prosessista, ei liene helppoa ponnistaa akateemiseksi kuvatun kaltaisesta kodista? Mutta ehkäpä se olisi ollut sitten jo toinen kokonainen tarinansa.

Luen lisää Björkiä ja toivottavasti hän myös kirjoittaa lisää.

Arvio: 3/5

Linn Ullmann: Aarteemme kallis

6. Linn Ullmann: Aarteemme kallis



Pitkästä aikaa kirja, johon tykästyin ensi metreiltä alkaen. Perhetarina oudoista ja rikkinäisistä ihmisistä kietoutuu pitkälti itsepäisen tyttären äidilleen järjestämiin 75-vuotisjuhliin, joita kukaan muu kuin tytär ei halua, ei varsinkaan äiti. Henkilöt eivät ole järin miellyttäviä, mutta heidät on onnistuttu kuvaamaan siten, että heistä ja heidän taustoistaan ja motiiveistaan haluaa tietää lisää ja henkilökuvaus paljastaa hyvin sen, miten monimutkainen ja ristiriitainen olento ihminen on.

Tarina on osaksi hyvinkin synkkä, tapahtuu murhakin, mutta dekkari tämä ei kuitenkaan ole tai en itse ainakaan lukenut tätä dekkarina. Vaikka murhaaja selviääkin, henkilöiden elämät jäävät ärsyttävästi auki eikä läheskään kaikelle löydy selitystä. Jotain tällaista toivoisin jatkossa löytäväni luettavaksi enemmänkin.

Arvio: 4/5

tiistai 22. tammikuuta 2013

Mari Jungstedt: Hiljaisuuden hinta

5. Mari Jungstedt: Hiljaisuuden hinta



Olen pitänyt Jungstedtin dekkareista, mutta tätä lukiessa alkoi tuntua, että kirjailija toistaa itseään. En tiedä, onko suomentaja vaihtunut vai olenko itse jossain normaalia herkemmässä pilkunviilausolotilassa, mutta teksti tuntui välillä kömpelöltä, kököltä ja naiivilta. Piti ihan googlettaa ja kyllä, tällä kirjalla on eri suomentaja kuin kuudella edellisellä osalla!

Juoni on ihan näppärä kuitenkin ja kirjan lukaisee nopeasti. Murhia tapahtuu useampi ja loppukin on johdonmukainen. Enköhän minä kuitenkin lue seuraavatkin suomennokset...

Arvio: 3/5

Lotte & Soren Hammer: Saastat

4. Lotte & Soren Hammer: Saastat



Tanskalaisen dekkarin kansissa tarinasta käytetään sellaisia ylisanoja, että odotukset kirjaa kohtaan nousivat hieman liian korkealle eivätkä täyttyneet. Ei tämä nyt niin ihmeellinen ollut, vaikka ei tässä mitään vikaakaan ole. Kerronnassa on aineksia ja alkuasetelma on kiinnostava: Joukko pedofiilejä murhataan eikä suuri yleisö tunnu edes haluavan, että poliisi selvittäisi murhan. Onko pedofiili siis niin paha ihminen, että hän ansaitseekin kuolla eikä murhaajaa tarvitse löytää tai rankaista?

Luin tätä todella pienissä pätkissä ja siksi oli välillä hankala edes muistaa, kuka henkilöistä on kukakin. Vasta loppu tempaisi mukaansa. Yhteiskuntakriittisestä otteesta pidin - saako Tanskassa todella lapsen raiskaamisesta pienemmän tuomion kuin aikuisen raiskaamisesta? Lopulta tämä oli kuitenkin hieman OK:ta parempi perusdekkari.

Arvio: 3/5

lauantai 12. tammikuuta 2013

Katherine Pancol: Kilpikonnien hidas valssi

3. Katherine Pancol: Kilpikonnien hidas valssi



Kirja on jatkoa teokselle Krokotiilin keltaiset silmät, jonka muistan lukeneeni noin vuosi sitten ja jonka seurassa muistan viihtyneeni, vaikka se olikin tyylilajiltaan jotain sellaista, mitä en yleensä lue. Tätä jatko-osaa lukiessa henkilökohtainen hömpänsietokykyni ylittyi reippaasti, enkä taida enää lukea kolmatta osaa, jonka pitäisi ilmestyä suomeksi tänä vuonna.

Laaja suku- ja perhetarina Pariisista siis jatkuu ja laajenee taloyhtiönkin tarinaksi. Paha on saanut palkkansa ja kylmä ja ylpeä sisar on passitettu pöpilään. Miljöötä ravistelevat oudot murhat, jotka eivät yli 700-sivuisessa tarinassa kuitenkaan nouse pääosaan. Henkilöt ovat kovin mustavalkoisia tahdottomassa nössöydessään tai omahyväisessä ylimielisyydessään. Loppua kohden juonikuviot käyvät yhä saippuaisemmiksi ja osa tapahtumista on käsittämättömän lapsellisia, samoin välillä kerronta. Katkera vanha nainen noituu ex-miehensä nykyisen vaimon ja onnistuu siinä, pariskunnalle on lähetetty taivaasta ihmelapsi, joka alle yksivuotiaana osaa vaikka mitä, yksi henkilöistä on Britannian kuningattaren tyttärenpoika ja pariskunta on seurustellut vuoden, mutta yhä teitittelee toisiaan? Samoin erään keskeisen henkilön persoonallisuuden täyskäännös ei ole ollenkaan uskottavaa.

Suosittelen viihdyttävien hömppäkirjojen ystäville, ei tämä omassa lajissaan huono ole. Lupasin olla tänä vuonna lukematta kirjoja, joista en pidä, mutta alku ei hyvältä näytä...

Arvio: 2/5

maanantai 7. tammikuuta 2013

Anne Swärd: Kesällä kerran

2. Anne Swärd: Kesällä kerran


Omituinen tarina omituisesta perheestä. En oikein tiedä, pidinkö kirjan outoudesta vai en. Kerronta on onnistunutta ja tapahtumat poukkoilevat melko ennalta-arvaamattomasti. Kirja kiehtoo ja tympii, ilahduttaa ja ällöttää. Takakannen mukaan tarina on kiihkeä kertomus rakkauden painon alla pirstaloituvasta perheestä, mutta en lukenut tästä rakkautta, en suoraan enkä rivien välistä. Lähinnä tarinan perheenjäsenet tuntuivat tuntevan jonkinlaista alistunutta vastenmielisyyttä toisiaan kohtaan. Lukijana eniten inhosin perheen tytärtä, Kajta.

Taas sellainen kirja, jonka ansiot objektiivisesti näen, mutta ei tämä kuitenkaan henkilökohtaisesti suuremmin kolahtanut. Hieman jäi tympeä jälkimaku suuhun.

Arvio: 3/5

Karin Fossum: Rakas Poona

1. Karin Fossum: Rakas Poona


Pienessä kyläyhteisössä tapahtuu käsittämätön rikos, joka ei täysin edes ratkea lopussa. Vai ratkeaako sittenkin?

Fossumilla on kyky kertoa arkipäiväisen tuntuisia rikostarinoita ja luoda eläviä henkilöhahmoja. Itse ainakin halusin lopettaa lukemisen siinä vaiheessa, kun käy ilmi, ettei kömpelö ja sympaattinen vanhapoika Gunder saakaan intialaista vaimoaan luokseen. Yleensä tällaiset tarinakuviot ja aikamiespoikareppanat eivät juurikaan onnistu sympatioita herättämään. Lopussa tarinan olisi voinut kääntää niin, että intialaisvaimo olikin vain rahan perässä juokseva onnenonkija. Mutta olin väärässä.

Arvio: 3/5

Havaintoja vuodesta 2012

Havaintoja vuodesta 2012

En olisi vielä kesälläkään osannut kuvitella, että vuonna 2012 tulee sata luettua kirjaa täyteen. En pyrkinyt sataan luettuun; se vain tapahtui ja vieläpä melko helposti. Luettujen kirjojen määrää tärkeämpi on tietenkin laatu. Mielestäni luin melko hyviä kirjoja, vaikka kyllähän sinne luettujen sekaan dekkarihömppääkin mahtuu paljon. Sain kirjaston pikalainahyllystä käsiini aiempaa useampia uutuuskirjoja, mikä ilahdutti. Jätin myös kesken enemmän kirjoja kuin aiempina vuosina. Tulevana vuonna aion lukea vähintään 80 kirjaa ja yrittää olla lukematta kirjoja, joista en pidä.

Vuoden suosikkikirjailijani. Näitä haluan lukea jatkossa lisää
Emma Donoghue
Jennifer Egan
Karin Fossum
Jonathan Franzen
Juha Itkonen
Mari Jungstedt
Katja Kettu
Tuomas Kyrö
Jan Salminen
Johanna Sinisalo
Kathryn Stockett     

Näistä kirjailijoista en pitänyt ja näiden kirjoja tuskin luen lisää
Robert Kirkman
Tatiana de Rosnay 

Vuoden ristiriitaiset kirjailijat 
Kate Atkinson
Karin Slaughter

TOP 10 VUODEN PARHAAT LUETUT KOTIMAISET

1. Jan Salminen: Äidinmaa 
2. Johanna Sinisalo: Enkelten verta
3. Riikka Pulkkinen: Vieras
4. Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja
5. Pirjo Hassinen: Popula
6. Jari Tervo: Layla
7. Johanna Sinisalo: Salattuja voimia. Opas valoisille ja pimeille poluille  
8. Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat
9. Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
10. Juha Itkonen: Seitsemäntoista
 
 TOP 10 VUODEN PARHAAT LUETUT ULKOMAISET

1. Jonathan Franzen: Vapaus
2. Kathryn Stockett: Piiat
3. Jennifer Egan: Aika suuri hämäys
4. Emma Donoghue: Huone
5. Haruki Murakami: Norwegian Wood
6. John Irving: In One Person
7. Paul Auster: Sunset Park
8. Augusten Burroughs: Juoksee saksien kanssa
9. Waris Dirie: Aavikon kukka
10. Michael Cunningham: Illan tullen  

 TOP 10 VUODEN PARHAAT LUETUT DEKKARIT

1. Jo Nesbo: Pelastaja
2. Håkan Nesser: Kokonaan toinen juttu
3. Karin Fossum: Evan katse
4. Håkan Nesser: Sukujuhlat
5. Mari Jungstedt: Kevään kalpeudessa 
6. Karin Fossum: Piru valoa kantaa 
7. Katarina Wennstam: Turman lintu
8. Mari Jungstedt: Kesän kylmyydessä
9. Mari Jungstedt: Aamun hämärissä
10. Karin Slaughter: Triptyykki

Englanniksi luin 
John Irving: In One Person 


Eniten luin
lokakuussa, 12 kirjaa
Karin Slaughteria, 8 kirjaa


Vähiten luin
kesäkuussa 6 kirjaa, marraskuussa 6 kirjaa.

Vuoden pettymykset
Kate Atkinson: Ihan tavallisena päivänä
Kate Atkinson: Kaikkein vähäpätöisin asia
Belinda Bauer: Tappajan katse
Suzanne Collins: Nälkäpeli - Vihan liekit
Suzanne Collins: Nälkäpeli - Matkijanärhi
Leena Lehtolainen: Paholaisen pennut 
Liza Marklund: Panttivanki