Jonathan Franzen: Epämukavuusalue

73. Jonathan Franzen: Epämukavuusalue


Kiinnostus Franzenin kirjoja kohtaan heräsi Vapaus-romaanista. Takakannen mukaan tämä on "syvästi henkilökohtainen esseekokoelma", mutta itse luin tätä romaanina, en henkilökohtaisena tilityksenä, vaikka sitten toisaalta olihan tämä sellainenkin. Ehkä tuli vähän Augusten Burroughs joissakin kohdissa mieleen?

Kirja on hyvin kirjoitettu, osin kiinnostava, osin hyvinkin puuduttava, tarinaa nuoren miehen elämänvaiheista. Valitettavasti luulen, että tämä kuitenkin unohtunee mielestä melko nopeasti...

Arvio: 3/5

Tatiana de Rosnay: Mokka

72. Tatiana de Rosnay: Mokka
 

Takakannen mukaan kirja on psykologista jännitystä, mutta lähinnä tämä on nyyhkytarina äidistä, jonka poika joutuu yliajon uhriksi ja vaipuu koomaan. Yliajaja pakenee paikalta. Äidillä on pakkomielle löytää lapsensa yliajaja ja tältä osin tarina kai yrittää olla jännittävä. Miten muistelisin, että edellisessäkin lukemassani de Rosnayn kirjassa oli teemana auto-onnettomuus, joka jollain tavalla yhdisti perhettä? Päähenkilö rupesi seurustelemaan onnettomuuden uhrin lääkärin kanssa tai muuta vastaavaa?

Itselleni tämä on liian lässyti-lää. Tarina toimii varmaan terapiakirjana niille, joiden läheinen on joutunut onnettomuuteen tai rikoksen uhriksi. Objektiivisesti ihan ehyt tarina, mutta minulle liian ruikuttava. Vaikka aihe oli koskettava, tarina ei koskettanut.

Arvio: 2/5

Karin Slaughter: Riistetyt

71. Karin Slaughter: Riistetyt


Viihdemössöä nämä slaughterit, mikäli nyt ällöttävää väkivaltaa ja vastenmielisiä henkilöhahmoja viihteenä voi pitää. V-sana raikaa dialogissa kuin teineillä yläkoulun pihalla ja lähes joka toinen henkilö paljastuu pedofiiliksi. Slaughterin luoma maailma on oksettava ja silti tarina on vain puhdasta viihdettä vailla minkäänlaista syvyyttä tai yhteiskuntakritiikkiä. Miksiköhän luen näitä?

Arvio: 2/5

Karin Fossum: Piru valoa kantaa

70. Karin Fossum: Piru valoa kantaa



Fossumin dekkareissa on kyllä omalaatuiset ja kiehtovat juonet. Tämäkään ei ollut mitään "Ensin tapahtuu murha, sitten sitä tutkitaan ja lopussa murhaaja selviää" -osastoa vaan jotain ihan muuta. Tarinassa kaksi parikymppistä poikaa erehtyy yrittämään aivan väärän mummon ryöstöä, ja loppu on ennalta-arvaamatonta.

Fossum on varmaan uusi suosikkidekkaristini. Huikeaa, miten monta Fossumia onkaan vielä lukematta!

Arvio: 3/5

Viime vuonna luin kaikkiaan 70 kirjaa. Tänä vuonna kirja numero 70 on luettuna jo syyskuussa! :)

Lionel Shriver: Jonnekin pois

69. Lionel Shriver: Jonnekin pois


Tarinan päähenkilö, keski-ikäinen mies, on säästänyt rahaa koko ikänsä päästäkseen jossain vaiheessa aloittamaan Toisen Elämän jossain halvan elintason maassa. Päähenkilö Shep on elättänyt perheensä ja sukulaisensa ja maksanut veronsa mukisematta. Unelma kuitenkin kariutuu, kun vaimolla todetaan harvinainen syöpä, jonka kuluja sairausvakuutus ei kata. Vaimon syöpähoitoihin kuluu "kolmatta miljoonaa dollaria", joilla vaimo saa kolmisen kuukautta lisää elinaikaa. Only in America.

Toisaalla miehen työtoverin ja ystävän lapsi sairastaa vakavaa tautia, jonka senkään kuluja yhteiskunta ei korvaa. Mies haluaa hankkia vaimolleen yllätyksen, mutta kaikki menee kammottavalla tavalla pieleen.

Aluksi tarina tuntui aivan liian ankealta sairauksien ja sairaan (?!!?) amerikkalaisen yhteiskunnan kuvauksineen. Yhteiskunnan epäkohdista paasaaminen puudutti niin, että meinasin jopa jättää lukemisen kesken, mutta onneksi luin loppuun. Pidin tästä enemmän kuin mitä kuvittelin. Teema, ihmiselämän arvo dollareissa, ei vaikuttanut kiinnostavalta, mutta sitä käsitellään kiinnostavasti ja synkästä aiheestaan huolimatta tarinassa on outoa mustaa huumoria. Loppukin on onnellinen, vaikka se päättyykin kolmen henkilön kuolemaan.

Arvio:  3/5

Marja Björk: Posliini

68. Marja Björk: Posliini


Eletään 1960-lukua Pohjois-Karjalan perukoilla. Monilapsisen ja -ongelmaisen perheen tyytymättömän äidin ja juopon isän tytär lähetetään säännöllisin väliajoin sukulaisvierailulle suureen Helsinkiin. Mutta sukulaissetäpä tykkääkin pikkutytöistä ihan väärällä ja vääristyneellä tavalla.

Tyly ja karu tarina vaikeasta aiheesta on hyvin uskottava. Kirjailija tavoittaa tunnelman, joka jää kaivelemaan. Voi aivan hyvin kuvitella, että tällaista oikeasti tapahtuu syrjäytyneille lapsille, ja juuri tällä tavalla kuin mitä kirjassa kuvataan. Kirja ei missään tapauksessa ollut yhdentekevä eikä sellainen "ihan ok", joka unohtuisi heti. Mielenkiinto heräsi kirjailijan muitakin teoksia kohtaan.

Arvio: 3/5

Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat

67. Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat

Sofi Oksasen uutta kirjaa on odottanut kuumeisesti koko Suomi ja odotukset ovat olleet todella - ehkä liiankin - korkealla. Itse sain kirjan käsiini neljä päivää sen ilmestymisen jälkeen kirjaston pikalainahyllystä, joten se piti lukea heti.

Tarina kertoo sodasta ja sen jälkeisistä ajoista, ihmiskohtaloista sodan jaloissa. Tähän kirjaan tarttuvat myyntiluvuista päätellen varmaan sellaisetkin, jotka eivät yleensä paljon lue, ja tottumattomalle lukijalle tarina saattaakin olla liian kova pala purtavaksi. Tarina aukeaa pienin askelin, vähitellen ja lukija saa olla tarkkana, ettei mitään olennaista mene ohi silmien. Tämä ei todellakaan ole mikään suurten massojen viihdekirja.

Kirja saattaa olla objektiivisesti arvioiden Oksasen paras, mutta henkilökohtaisesti tämä ei kolahtanut samoin kuin Oksasen edelliset teokset. Syynä saattaa olla se, että yleensä en lue sotakirjallisuutta, ja lisäksi osa henkilöhahmoista jäi tässä kuitenkin harmillisen etäisiksi. Mutta kirjan ansiot on helppo tunnistaa ja tunnustaa. Kieli ja kerronta on onnistunutta ja toimivaa, ja tarina saa lopussa arvoisensa päätöksen. Osa arvoituksista ratkeaa, osa ei. Oksasen ansiosta suomalainen tuntee taas hieman enemmän Viron historiaa.

Arvio: 4/5

Tuomas Kyrö: Miniä

66. Tuomas Kyrö: Miniä


Olin jo lähes unohtanut tämän kirjan olemassaolon, kun ajattelin, ettei tätä mistään saa kuitenkaan. No, kirjastostapa sai. Lyhyt ja hauska hyvänmielen tarina siitä, kuinka Sysi-Suomessa asustava mielensä nykyajan hömpötyksistä pahoittava appiukko kohtaa urbaanin city-miniän. Viihdyin, hymyilin ja hymähtelin. Ilahduttava kirja.

Arvio:  4/5

Pauliina Vanhatalo: Korvaamaton

65. Pauliina Vanhatalo: Korvaamaton



Kirjan takakannen perusteella en ymmärtänyt, että kyseessä on lapsenkaipuisen naisen vauvanmenettämistilitys, jota voi lukea terapiakirjana. Tuskinpa olisin edes lainannut tätä, jos olisin etukäteen tajunnut kirjan teeman. Joskus on tietysti kiinnostavaakin lukea kirjoja, joiden kohderyhmään ei itse kuulu, ja tämäkin oli ihan hyvin kirjoitettu tarina, joka varmasti puhuttelee saman kokeneita. Itse en vaan ymmärtänyt päähenkilön motiiveja - miksi hän esim. haluaa lapsen, vaikka ei jaksa arkea miehensä pikkutytönkään kanssa, vaan huomaa olevansa lapsen seurassa kärsimätön ja joustamaton? Surua kyllä kuvataan aika onnistuneesti. Selviytymistarina, joka tarjonnee lohtua monille?

Arvio: 3/5

Kate Atkinson: Ihan tavallisena päivänä

64. Kate Atkinson: Ihan tavallisena päivänä



Olisin kovasti halunnut pitää tästä kirjasta, koska joskus yli kymmenen vuotta sitten pari aiempaa Atkinsonin kirjaa kolahtivat kovasti. Mutta enpä tiedä. Valitettavasti tämä jäi kuitenkin "ihan ok"-osastoon kuuluvaksi. Takakannen mukaan kirja on jännäri, mutta itse en huomannut tässä mitään jännärimäistä. Hyvää kirjassa oli kerronta, kieli, sarkasmi, musta huumori... Kehuttu rakenne oli vain outo. Alussa kuvataan kolme menneisyydessä tapahtunutta rikosta, jotka lopussa paljastuvat vähän erilaisiksi kuin mitä tarinan mittaan annetaan ymmärtää. Tarina ei vaan kunnolla vedä mukaansa. En tiedä miksi.

Missään nimessä tämän lukeminen ei ollut hukkaan heitettyä aikaa, mutta en pitänyt tästä niin paljon kuin mitä kuvittelin. Atkinson ei täyttänyt odotuksia. Harmi.

Arvio: 3/5

Karin Slaughter: Kivun jäljet

63. Karin Slaughter: Kivun jäljet



Kivun jäljet kertoo nimensä mukaisesti sadistisesta mielipuolesta, joka sieppaa ja kiduttaa tietyntyyppisiä naisia. Popularistinen tarina vetäisee kyllä mukaansa, mutta mässäilee liiaksikin väkivallalla ja kammottavuuksilla.
Slaughter tuntuu olevan todella suosittu; lähes kaikki löytämäni arviot ovat ylistäviä. Itse taas en ole kamalan ihastunut hänen väkivaltaiseen maailmaansa ja epämiellyttäviin, aggressiivisiin henkilöhahmoihin. Maailma tihkuu naisvihaa ja lasten hyväksikäyttö tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus. Lisäksi lukutaidoton poliisi ei vaan ole uskottava. Kai Amerikassakin sentään jonkinlaisen poliisikoulun joutuu käymään, myös niissä keskiaikaisissa piireissä, joissa naiset ja lapset ovat arvotonta pohjasakkaa?

Arvio: 3/5

Katja Kettu: Hitsaaja

62. Katja Kettu: Hitsaaja



Tapaamme miehen, joka hitsasi Estonian keulaportin ja jonka paras ystävä on orava. Alussa tuntuu, ettei Estonian uppoaminen tarinan teemana oikein kanna, mutta jossain vaiheessa kirja imaisi mukaansa ihan täysin ja huomasin olleeni väärässä. Henkilöt ovat raadollisen eläviä, kerronta mehukasta ja pohjoisen murre ihastuttavaa. Loppua kohden tarina äityy melko hurjaksi. Piti miettiä kahdesti, pidinkö tästä vai en. Synkkyydestä huolimatta tai ehkä juuri siksi, pidin.

Arvio: 4/5

Juha Itkonen: Seitsemäntoista

61. Juha Itkonen: Seitsemäntoista



Tarina alkaa hyväntuulisena ja huolettomana nuoren pojan elämän kuvauksena, mutta on lopussa jotain ihan muuta. Pidin ensimmäisestä osasta paljon ja ilahduin rakenteellisen ratkaisun yllätyksestä, mutta toinen osa, jossa tarinan kirjailija tilittää kirjailijuuttaan, on hieman puuduttava. Itkosen kieli on onnistunutta ja paikoin tunnelma on niin hyvin kuvattu, että tulee oma nuoruus elävästi mieleen. Toisessa osassa into lukea eteenpäin kuitenkin laimenee, mutta lopussa tarina vetää taas mukaansa.

Haluan lukea lisää Itkosta, koska kirjoittaa hän selvästi osaa. Mahtavatko vaan muutkin hänen kirjansa olla yhtä pirstaleisia?

Arvio: 4/5

Suzanne Collins: Nälkäpeli - Matkijanärhi

60. Suzanne Collins: Nälkäpeli - Matkijanärhi


Sain lopulta käsiini Nälkäpeli-trilogian viimeisen osan. Halusin tietää, miten tarina loppuu, mutta kun aloin lukea kirjaa, huomasin, ettei se kiinnosta yhtään. Edelleenkin olen sitä mieltä, että tarina on trilogia aivan suotta. Ensimmäisessä osassa oli jotain ideaakin, mutta kaksi jatko-osaa tuntuvat melko keinotekoisilta ja väkisinväännetyiltä. Teinityttö pelastaa maailman... Hoh-hoijjaa. Sitä paitsi kirja oli pelkkää sotaa ja kuolemaa. Osaan vain kuvitella, minkälainen räiskintäelokuva tästä lopulta saadaan aikaiseksi.

Arvio: 2/5

Elina Loisa: Julkeat

59. Elina Loisa: Julkeat
 


Julkeat on nimensä mukaisesti kuvaus nuorista ihmisistä, jotka eivät halua tehdä töitä tai mitään muutakaan järkevää ja käyttävät hyväkseen muita ihmisiä saadakseen haluamansa - rahaa, alkoholia, seksiä, yösijan. Tarinaa voi lukea yhteiskuntakritiikkinä tai sitten vain kuvauksena nuoren naisen keinohohdokkaasta sekoilevasta elämäntyylistä. Pinnallinen tarina ei varsinaisesti ole, ja päähenkilön motiivitkin alkavat paljastua tarinan edetessä. Tätä tarinaa olisi helppo inhota ja uskon, että tämä saattaa ärsyttää monia, mutta minut se jätti aika välinpitämättömäksi. Enemmän tämä miellytti kuin Elina Tiilikan kirjat, jotka ovat teemoiltaan samanlaisia.

Arvio: 3/5

Karin Fossum: Ken sutta pelkää

58. Karin Fossum: Ken sutta pelkää



Teki mieli lukea taas dekkari. Tässä tapahtuu murha ja pankkiryöstö, ja epäiltyjen tiet risteävät. Suomalaislähtöisen pahiksen nimi on Erkki Jorma, mikä hieman huvitti.

Tarina on taas kekseliäästi rakennettu ja henkilöt tuntuvat aidoilta. Ehdottomasti luen lisää Fossumia.

Arvio: 3/5

Carol Shields: Ruohonvihreää

57. Carol Shields: Ruohonvihreää

 

Jo edesmenneen Shieldsin uusin suomennettu romaani on kirjoitettu 70-luvulla, mikä näkyy lähinnä hullun halvoissa hinnoissa, joita tekstissä mainitaan. Muuten tarina epävarmasta naisesta, joka matkustaa äitinsä häihin, ei tunnu kovin vanhentuneelta. Miksiköhän Shieldsin kirjoissa naiset aina ovat niin epävarmoja ja hössöttävät pikkuasioista? Sekö on sitä naiseutta ja naisen elämää?

Shieldsin sanotaan olevan arjen pienien yksityiskohtien ja naisen elämän tapahtumien tarkka ja taitava kuvaaja. Jostain syystä näiden tarinoiden päähenkilöt, tietynlaiset naistyypit, ovat usein todella ärsyttäviä, mutta mukaan mahtuu silti oudohkoa huumoriakin ja odottamattomia juonenkäänteitä. Pidän kirjoitustavasta enkä ehkä liikaa lue tämänkaltaisia kirjoja, joten tämäkin tuntui mukavalta vaihtelulta. Tarinassa siis eronneen keski-ikäisen naisen seitsenkymppinen äiti on menossa uusiin naimisiin. Tarinan jännite rakentuu oudon ruohonlähettäjän henkilöyden ja naisen pojan katoamisen ympärille. Ihan luettava kirja, omassa lajissaan onnistunutkin. Suosittelen keski-ikäisille naisille.

Arvio: 3/5

Karin Fossum: Evan katse

56. Karin Fossum: Evan katse



Olen ehkä lukenut tämän aiemmin. Kirja on ilmestynyt vuonna 1995, joten on hyvinkin mahdollista, että olen lukenut tämän kauan sitten.Oudosti muistin joitain yksityiskohtia ja aloin myös nähdä tarinaa päässäni elokuvana. Onkohan tästä tehty elokuva? Voinkohan olla nähnyt sen?

Kirja ilahdutti - täydellistä kesämökkiluettavaa auringon porottaessa ja lintujen liverrellessä. Lennokas ja koukuttava tarina oli yllättävän uskottava ollakseen niin uskomaton, ja rakenne toimi hienosti. Ja jei, olen siis löytänyt uuden dekkaristin, jonka tuotannon haluan lukea. Poliisipäähenkilö vaikuttaa sympaattiselta ja ainakaan toistaiseksi mikään ei ärsytä näissä. Omassa lajissaan onnistunut kirja, jota voi suositella dekkareiden ystäville. Tosin tämä on niin vanha kirja, että dekkareiden ystävät lienevät tämän ahmineet jo aikoja sitten.

Arvio: 4/5

Anna-Leena Härkönen: Sotilaan tarina

55. Anna-Leena Härkönen: Sotilaan tarina

Olin pitkään muistellut, että Härkönen kirjoitti nuorena jonkin toisenkin kirjan kuin Häräntappoaseen. Muistin lukeneeni sen lukioikäisenä ja pitäneeni sen maailmasta. Ja nytpä sen löysin.

Ei tosin enää oikein napannut mukaansa tämä teos. Nuorena tätä varmaankin luki nuoren näkökulmasta, mutta nyt lukijan näkökulma oli lähinnä sen astmaisen äidinkielenopettajan. Ei ole helppoa olla nuori, luova ja wanna-be taiteilija. Se ei ole helppoa nykymaailmassa, mutta ei se helppoa ollut 80-luvullakaan.

Tarina kertoo teatterimaailmasta ja se kai joltain osin perustuu Härkösen omiin kokemuksiin teatterikorkeakoulussa. Objektiivisesti tunnustan kirjan ansiot, mutta subjektiivisesti en lämmennyt.

Arvio: 2/5

Karin Fossum: Älä katso taaksesi

54. Karin Fossum: Älä katso taaksesi



Luulin, että olen lukenut Fossumia aiemminkin, mutta enpäs näköjään olekaan, ainakaan viimeisen neljän vuoden aikana. Tämähän onkin jo vanha kirja, 90-luvun lopulla julkaistu. Kyseessä on perusdekkari, jossa selvitetään murhaa. Tarina oli mukaansatempaava ja onnistunut eikä ärsyttänyt ollenkaan, kuten marklundit, läckbergit ja slaughterit tuppaavat joskus ärsyttämään. Tai ehkä tämänkin kirjailijan tuotanto tympäisee, jos sitä tarpeeksi lukee? Tarinan kulku oli melko mielikuvituksellinen, mutta epäuskottavuus ei silti häirinnyt. Ehdottomasti luen lisää Fossumia, mukavaa kesäisten sadepäivien lukemista.

Arvio: 3/5

Jennifer Egan: Aika suuri hämäys

53. Jennifer Egan: Aika suuri hämäys


Helsingin Sanomien kriitikon mukaan tämä on vuoden paras käännöskirja - täysin uudenlainen rakenteeltaan ja ilmaisultaan, jotain, mitä ei ole koskaan ennen nähty. Tällainen arvio nosti odotukset liian korkealle ja vaikka pidinkin kirjasta, odotin siltä liikoja. Ensin ajattelin koko kirjan olevan aika suuri hämäys, mutta eipä se sitä sitten lopulta ollutkaan. Tai riippuu siitä, miten aika suuri hämäys määritellään. Kirjan nimi on yllättävän onnistunut.

Kirjan jokainen luku on eri henkilön näkökulmasta ja myös aikatasoilla hypellään, mutta sehän ei tietysti ole mitään ennen näkemätöntä. Eri luvut selittävät ja avaavat toisiaan hienosti. Kirja kertoo New Yorkin  rock-maailmasta, levy-yhtiön pomosta ja hänen assistentistaan ja heidän ympärillään pyörivistä ihmisistä. Yksi luvuista on Power Point -muotoinen, mitä ei kai ennen juurikaan kaunokirjallisuudessa ole käytetty. Kirjassa on paljon kiinnostavia hämmentävyyksiä, esim. sanojen loppuun kuluneet merkitykset ja asioiden uudelleen nimeäminen. Tööttääminen vaikuttaa tekstiviestin lähettämiseltä, mutta ehkä se on jotain muutakin.

Itsellä oli lukemisessa olosuhteiden pakosta noin viikon tauko ja se ei ollut hyvä juttu, koska tuli sellainen olo, että jotain jäi hämäräksi. Kun lopetin kirjan, halusin aloittaa lukemisen saman tien alusta, koska jotkin asiat jäivät häiritsemään. Tätä pidän aina hyvän kirjan merkkinä eli kai tämä oli hyvä kirja. Oli tämä. Hämmentävä ja hämäävä ainakin ja luulen, että uudella lukukerralla tästä saisi uutta irti.

Arvio: 4/5

Katarina Wennstam: Turman lintu

52. Katarina Wennstam: Turman lintu

 

Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, perheväkivaltaa, kunniaväkivaltaa. Miksi se, että ajaa tai pakottaa jonkun tekemään itsemurhan ei ole rikos? Tätä kysymystä pohditaan kirjassa paristakin näkökulmasta. Pidin kovasti edellisestä Wennstamin kirjasta, ja tämäkin koukutti mukaansa. Ruotsia pidetään varmaan yhtenä maailman tasa-arvoisimmista maista, mutta Wennstam tylyttää ruotsalaista yhteiskuntaa aika rajusti. Helppolukuinen, mutta ei hömppä-diipa-daapa -kirja tärkeästä aiheesta.

Arvio: 3/5

Jonathan Franzen: Vapaus

51. Jonathan Franzen: Vapaus
 

Tukeva tarina keskiluokkaisesta amerikkalaisesta perheestä tuntuu sivumääräänsä (yli 600) suuremmalta. Luin tätä aluksi kuvauksena siitä, miten vaikeita ja valheellisia ovat ihmissuhteet, parisuhteet, ystävyyssuhteet, lasten ja vanhempien suhteet, mutta on tässä muutakin. Olemisen ja elämisen sietämätön vapaus, jota ei kuitenkaan koskaan saavuta. Jostain sellaisesta tässä pohjimmiltaan oli kyse, ehkä.

Kirja antoi aihetta miettiä omia lukutottumuksiakin. Miksiköhän luen niin paljon kevyttä hömppähöttöä, kun tällaisista pureksittavaa tarjoavista kirjoista tulee vaan niin paljon kylläisemmäksi? Tämä ei ollut raskas kirja, vaikka välillä äityikin melko puuduttavaksi paasaukseksi. Mutta sitten tarinaan tuli taas uusi näkökulma, joka herätti mielenkiinnon uudestaan. Lukeminen tuntui välillä urakalta, mutta ei vastenmieliseltä. Aika yllättävä kirja, koska tämä ei asetu lokeroon "ok" tai "ihan kiva". Tämä jätti jäljen, mitä harvat kirjat tekevät. En silti lukisi tätä uudestaan ihan heti enkä ylistäisi tätä maasta taivaisiin. Mutta yhdentekevä tämä ei ollut.

Arvio: 5/5

Päivi Alasalmi: Koirapäinen pyöveli

50. Päivi Alasalmi: Koirapäinen pyöveli


Pidin joskus Alasalmen kirjoista paljonkin, joten oli mukava löytää novellikokoelma, jota en ollut vielä lukenut. Ihan hupaisia, nopeasti luettavia novelleja olivat, melko lyhyitä kaikki, osa miellytti enemmän ja osa vähemmän. Alasalmi toimii.

Arvio: 3/5

Anja Snellman: Ivana B.

49. Anja Snellman: Ivana B.


Keski-ikäinen, akateeminen, sivistynyt kirjailija, sosiaalisessa mediassa mekastava, nuori rivo nettityrkky wanna-be -kirjailija ja sukupolvien välinen pohjaton kuilu. Luin tämän keski-iän kriisisenä tilityksenä siitä, miten maailma on muuttunut käsittämättömäksi. Väkisinkin tulee mieleen, kuinka omakohtaisia kirjailijan tuntemukset mahtavat olla. Lyhyt kirjanen ei paljon aikaa vaadi, nopeasti hotkaisin takapihalla iltapäivällä. Ihan ok, muttei mieleenjäävä, niin kuin monet muutkin kirjat valitettavasti. Toisaalta tässä kyllä oli tasoja ja yhteiskuntakritiikkiä. Toisella lukukerralla voisi saada irti ihan uusia näkökulmia.

Arvio: 3/5

Mari Jungstedt: Muurien kätköissä

48. Mari Jungstedt: Muurien kätköissä


Teki mieli lukea dekkari ja lukaisinkin tämän sitten nopeasti. Tiesin mitä saisin ja sain mitä odotin: Monesta eri näkökulmasta kerrotun perusdekkarin, ihan luettavan, sujuvan ja mukavan, sellaisen, joka oli hyvää seuraa laiskana sunnuntaina, muttei todellakaan mitään ihmeellistä tai erityistä. Gotlannissa murhataan tällä kertaa taideihmisiä ja murhaaja säilyy yllätyksenä loppumetreille saakka. Jatkanen sarjan lukemista...

Arvio: 3/5

Suzanne Collins: Nälkäpeli - Vihan liekit

47. Suzanne Collins: Nälkäpeli - Vihan liekit




Nälkäpelin jatko-osa - tai trilogian toinen osa - ei juuri tarjonnut mitään uutta edelliseen osaan verrattuna: vähän kapinaa ja uuden nälkäpelin. Voin kuvitella, että kolmannessa osassa julma diktatuuri kukistuu kapinan alle ja ihmiset ovat taas vapaita ja onnellisia. Vai olisikohan kolmososassakin kuitenkin vielä nälkäpeli? Nähtäväksi jää. Tarinan olisi todellakin voinut jättää vain yhteen osaan.

Arvio: 3/5

Suzanne Collins: Nälkäpeli

46. Suzanne Collins: Nälkäpeli



Dystopia tulevaisuuden tosi-TV-ohjelmasta, jossa nuoret pakotetaan tappamaan toisiaan ja viimeinen hengissä selviytynyt voittaa. Elokuva on nähty eli tarina oli tuttu. Elokuvassa häiritsi pinnallisuus ja sama vaivasi hieman myös kirjaa. Miksi nuorille muka pitäisi kirjoittaa pinnallisesti? Tarinan idea on hyvä ja siihen olisi saanut hyvin liitettyä kriittisemmän ja älyllisemmän otteen. Kirja oli tietysti parempi kuin elokuva, sikäli mikäli näitä kahta genreä on edes mitään järkeä verrata. Aion lukea jatko-osan heti perään, koska sain sen pikalainana kirjastosta. Jotenkin kuitenkin tuntuu, että tarinan olisi voinut jättää tähänkin?

Arvio: 3/5

Jonathan Tropper: Seitsemän sietämättömän pitkää päivää

45. Jonathan Tropper: Seitsemän sietämättömän pitkää päivää


Päähenkilön isä kuolee ja juutalaisen tavan mukaan vainajan kotona pidetään sukulaisten kesken suruviikko. Sukulaiset vaan ovat toisistaan kovin vieraantuneita eivätkä ollenkaan järin hyvissä väleissä. Koska kirjan takakannen mukaan kirja on "Woodyallenmaista älykästä huumoria, nokkelaa dialogia ja uskomatonta tilannekomiikkaa – taiturimainen tragedian ja komedian yhdistelmä!", odotukset eivät täyttyneet. Odotin purevaa ivallisuutta, mustaa huumoria ja sarkasmia, mutta huumori oli välillä enemmän kermakakku naamaan -tyylistä. Ihan hauskaa varmaan tietyssä mielentilassa, mutta ei kovin älykästä kuitenkaan. En silti moiti kirjaa - se oli sopivan kevyttä kesälukemista.

Arvio: 3/5

Kathryn Stockett: Piiat

44. Kathryn Stockett: Piiat


En muista koska olisin viimeksi lukenut mitään rotuerottelusta tai ylipäätään ajatellut koko asiaa. Minulle kun on täysin itsestään selvää, että kaikenväriset ihmiset ovat ihan samanarvoisia. Tämän vuoksi kirja jopa hieman ällistytti - 1960-luvulla Amerikassa on siis vielä ollut tälläistä - mustat ovat valkoisten piikoja, heillä on omat vessat, kaupat, asuinalueet, ei puhettakaan minkäänlaisesta tasa-arvosta. Lienen tyhmä, kun olisin sijoittanut rotuerottelun jonnekin 1920-luvulle.

Tarina oli omassa lajissaan loistava - kevyt, mutta ei pinnallinen, mukaansatempaava, hauska, ajattelemaan laittava. Ei mikään kirjallisuuden huipputeos tietenkään, oli tämä niin kepeä, stereotyyppinen ja loppua kohden lässähtävä, mutta silti aiheeltaan onnistunut ja matkalukemisena täydellistä. Haluan ehdottomasti nähdä myös elokuvan.

Arvio: 4/5

Tatiana de Rosnay: Viimeinen kesä

43. Tatiana de Rosnay: Viimeinen kesä

Ennen kuin aloin lukea kirjaa, epäilin sen olevan liian lässynläätä. Romaani perhesiteistä ja vaietuista tunteista kuulostaa aika... no, sellaiselta mitä en yleensä lue. Alettuani lukea olin ensin sitä miletä, että eihän tämä niin paha olekaan, mutta sitten se oli kuitenkin. Melkoista lässyti-lässytiä.

Tarinassa keski-ikäisiä sisaruksia elämä on heitellyt; he molemmat ovat sinkkuja, yksin ja hieman onnettomia. Yhteisellä matkallaan sisarukset saavat tietää asioita menneisyydestään ja äidistään, joka on kuollut heidän ollessaan lapsia. Miehen näkökulman vuoksi tarina ei ensin tunnu niin imelältä kuin mitä se loppujen lopuksi on. Pariisi on kiva miljöö, koska siellä käytyään sen voi kuvitella. Tarinassa kuolee ja lähes kuolee porukkaa aivan liikaa, mutta loppu on toiveikas ja päähenkilökin, elämänsä sössinyt keski-ikäinen synkistelijä, löytää täydellisen naisen. Hoh hoijjaa.

Itse aloin lukea tätä ennen parin viikon lomamatkaa ja lopetin lukemisen vasta matkan jälkeen, mikä hieman häiritsi lukemista. Kyllähän tämän luki, mutta en ollut niin kamalan vaikuttunut kuitenkaan. En oikein ymmärrä, miksi kirja on ollut valtava menestys kaikkialla, kuten takakansi väittää. Itse asetan tämän lokeroon "ihan ok".

Arvio: 3/5

Anna-Leena Härkönen: Kauhun tasapaino ja muita kirjoituksia

42. Anna-Leena Härkönen: Kauhun tasapaino ja muita kirjoituksia



Löysinpä käsiini vielä yhden Härkösen kolumnikokoelman ja lukaisin sen yhtä nopeasti kuin edellisetkin. Ihan viihdyttävää, nopeaa ja näppärää. Sopii kesän alkuun.

Arvio: 3/5

Belinda Bauer: Tappajan katse

41. Belinda Bauer: Tappajan katse


Pidin paljon Bauerin kirjasta Hautanummi, joten odotin tältä kirjalta enemmän kuin mitä sain. En meinannut päästä tarinaan ollenkaan sisälle, eikä tätä huvittanut lukea kuin pieniä palasia kerrallaan. Juoni jynnäsi paikoillaan ja oli liian tavanomainen - puolustuskyvyttömiä vanhuksia murhataan yksi toisensa jälkeen ja poliisi yrittää tutkia. Lukija odottaa koko ajan päähenkilön vaimon joutuvan uhriksi. Siinä oli oikeastaan koko kirjan jännite.

Loppua kohden tarina muuttuu oudommaksi ja sitä kautta myös kiiinnostavammaksi. Loppuratkaisu on odottamaton eikä siitä paljoa kirjan aikana vihjata. Idea kirjassa on hyvä, toteutus ehkä niinkään ei. Paljon tiivistystä kirjan alkupäähän ja keskiväliin olisin kaivannut.

Arvio: 2/5

Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike

40. Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike


Mielensäpahoittajan jatko-osa ei kolahda samalla tavalla kuin edeltäjänsä, mutta eihän ne jatko-osat koskaan. Ehkä suurena syynä on sekin, että tarina keskittyy ruokaan, joka on mielestäni äärimmäisen epäkiinnostava aihe. Kannattaa tähän kuitenkin kaikkien mielensäpahoittajien fanien tarttua.

Ps. Elämä on pee-äs.

Arvio: 3/5

Anna-Leena Härkösen kolumneja

38. Anna-Leena Härkönen: Terveisiä pallomerestä ja muita kirjoituksia sekä
39. Anna-Leena Härkönen: Palele porvari! ja muita kirjoituksia


Nopeaksi välipalaksi ahmaisin kaksi Anna-Leena Härkösen kolumnikokoelmaa. Pallomeri-kokoelman olen varmaan lukenut aiemminkin, osa kolumneista tuntui niin tutuilta, mutta porvarin paleleminen oli uusi tuttavuus. Pidän Härkösen tyylistä, vaikka en olekaan hänen itsetilitysromaaniensa (Heikosti positiivinen ja mikä se siskonitsemurhakirja olikaan nimeltään?) ystävä ollenkaan. Näistä kepeistä ja nopeista kolumneista jäi kuitenkin ihan hyvä maku suuhun.

Arvio: 3/5

Virginie Despentes: Maailmanlopun tyttö

37. Virginie Despentes: Maailmanlopun tyttö



Pariisilainen teinityttö katoaa ja kaksi naisyksityisetsivää palkataan etsimään häntä. Takakannen mukaan kirja on verellä piirretty matkakertomus ja ravisteleva trilleri. Enpäs tiedä käyttäisinkö ihan tuollaista kuvausta. Varsinkaan trillerin piirteitä en löytänyt, enkä tiedä tekeekö se kertomuksesta matkakuvauksen, jos sen aikana siirrytään Pariisista Barcelonaan?
Tarina on outo, kiehtova, erikoinen ja kummallinen, täynnä rivouksia ja alatyyliä, mutta jostain kumman syystä nämä eivät häiritse tai hätkäytä. Henkilöt ovat kaikessa kummallisuudessaan kiinnostavia, uskottavuudesta taas en osaa sanoa. Loppuratkaisua ei todellakaan osaa odottaa, siitä vielä plussaa.

Arvio: 3/5

Karin Slaughter: Merkitty

36. Karin Slaughter: Merkitty



Merkitty on lastenlääkäri Sara Lintonista ja poliisi Jeffrey Tolliverista kertovan sarjan neljäs kirja. Minua ärsytti tämä tarina ihan liikaa, ainakin suhteutettuna siihen, ettei kirjassa oikeastaan ole mitään kovin ärsyttävää. Objektiivisesti ajatellen tämä varmaankin on ihan kelvollinen dekkari, mutta ehkä en itse vaan ollut nyt sopivassa mielentilassa tällaisen kirjan lukemiseen. Tai mistä lie johtuu - ehkä alan ylipäätään saada tarpeekseni dekkareista?
Kirja alkaa väkivaltaisella kohtauksella, jossa poliisiasemalle tunkeudutaan ja poliiseja ammutaan tohjoksi. Sen jälkeen palataan kirjasarjan päähenkilöiden, Saran ja Jeffreyn menneisyyteen ja heidän ensihetkiinsä vastarakastuneena pariskuntana, mitä kuvataan epäuskottavan ällömakeaksi. Itse asiassa mielikuvani sekä Sarasta että Jeffereystä muuttuivat tämän kirjan myötä todella paljon aiempaa vastenmielisemmiksi. Kumpikin kirjan päähenkilöistä on omalla tavallaan ärsyttävä ja se, että heidät kuvataan menneisyytensä ja olosuhteiden uhreina ei onnistu tuomaan heille paljoakaan sympatiaa. Kirja on itsetarkoituksellisen väkivaltainen ja julma, kielenkäyttö paikoin shokeeraamaan pyrkivän alatyylistä. Popularistista mässäilyä. Miksi minä luen tämmöistä?

Arvio: 2/5

Augusten Burroughs: Kuivilla

35. Augusten Burroughs: Kuivilla


Burroughsin kirjoissa parasta on ollut juonen täydellinen ennalta-arvaamattomuus. Tässä aiheena on alkoholismi ja vieroitus, ja kirjaa lukee odottaen käännekohtaa - sortuuko päähenkilö juomaan vai ei. Odotukset ennalta-arvaamattomuudesta eivät nyt täyty ja päähenkilökin vaikuttaa hivenen vastenmieliseltä luuserilta. Onnistunut kerronta tempaa kuitenkin mukaansa tarinaan. Kyllä tämän ihan mielellään luki.

Arvio: 3/5

Michael Cunningham: Illan tullen

34. Michael Cunningham: Illan tullen



Taiteen ja kulttuurin parissa työskentelevän, New Yorkissa asuvan pariskunnan elämä mullistuu, kun perheeseen muuttaa asumaan vaimon pikkuveli. En tiedä johtuuko miljööstä, mutta tästä tuli vahvasti Paul Auster mieleen. Olen yleensä pitänyt Cunninghamin kirjoista valtavasti, ja tässäkin oli ansionsa, mutta jokin, määrittelemätön jokin, tässä kuitenkin välillä häiritsi ja ärsytti. Ehkä päähenkilön suhde vaimon pikkuveljeen oli kuitenkin hieman epäuskottavan oloinen? Olisiko tekotaiteellisuus oikea termi kuvaamaan kirjaa? Kerronta on välillä kummallisen harhailevaa, mutta ehkä juuri se onkin tämän tarinan juttu? En tiedä. Outoa, etten enää tunnu tietävän omia mielipiteitäni kirjoista!

Arvio: 4/5

Mari Jungstedt: Saaren varjoissa

33. Mari Jungstedt: Saaren varjoissa


Nopea- ja helppolukuinen perusdekkari jatkaa Anders Knutasista kertovaa, Gotlantiin sijoittuvaa sarjaa. Enpä osaa sanoa tästä mitään sellaista, mitä en olisi jo tällaisista perusdekkareista sanonut. Viihdyttävää ja mukaansatempaavaa luettavaa, muttei mitään erityistä. Uskonnollisesta kultista ja sen uhrimenoista olisi ollut kiinnostavaa lukea enemmänkin, mutta näiltä osin tarina jäi turhan pinnalliseksi.

Arvio: 3/5