Liza Marklund: Panttivanki

90. Liza Marklund: Panttivanki



Uusinta Marklundia en ollutkaan vielä lukenut, ja onhan tämä koukuttavaa diipa-daapaa, sanoisin. Marklundilla on kyky luoda mahdollisimman epämiellyttäviä henkilöhahmoja. Annika Bengtzon on superärsyttävä ja hänen läheisensä kammottavaakin kammottavampia. En tiedä, onko inhorealismi kirjailijan tarkoitus.

Tässä, kai viimeiseksi (??) jääneessä Bengtzon-dekkarissa Annikan mies siepataan Afrikassa ja hänestä vaaditaan valtavia lunnaita. Olin jotenkin ihan varma, että mies kuolee, ja kuinkas käykään. Mutta kuinkas käykään. Jännitys pysyy yllä viime metreille saakka.

Suosittelen helppojen ja raflaavien dekkareiden ystäville.

Arvio: 2/5

Mari Jungstedt: Aamun hämärissä

89. Mari Jungstedt: Aamun hämärissä



Dekkari pitkästä aikaa. Helppo- ja nopealukuista Jungstedtin rikossarjaa voi suositella oikeastaan kaikille.  Sujuvaa ja mukavaa luettavaa, eikä kirjailija aliarvioi lukijaa. Loppuratkaisu ei ole itsestään selvä. Mitään uutta, erityistä tai ihmeellistä tässä ei kuitenkaan ole. Perusdekkari.

Arvio: 3/5

Taina Latvala: Arvostelukappale

88. Taina Latvala: Arvostelukappale



Latvalan uutta kirjaa on kehuttu. Sitä en ole saanut vielä käsiini, mutta enpä ole Latvalalta lukenut mitään aiemmin ilmestynyttäkään. Arvostelukappale on Latvalan esikoisteos, novellikokoelma, joissa osittain samat henkilöt toistuvat ja yleensä päähenkilönä on jotain etsivä nuori nainen.

Nopeasti hotkaistu novellikokoelma asettuu "ihan ok"-lokeroon olematta silti tylsä tai huono. Luulen, että unohdan tämän suht nopeasti kuitenkin, unohdan sulatellakin lukemaani. Ei tässä silti mitään vikaa ole, luettava on kevyttä ja viihdyttävää, paikoin oivaltavaakin, pieniä hetkiä ja varmaan useiden ihmisten elämissä toistuvia yksityiskohtia.

Arvio: 3/5

Petri Tamminen: Elämiä

87. Petri Tamminen: Elämiä



Tästä kirjasta tuli jotain omituisia mielikuvia opiskeluajoilta, 90-luvulta, mutta lukemisen jälkeen mielikuvat eivät selvenneet vaan menivät entistä enemmän solmuun. Luulin, että olisin lukenut tämän aiemmin, mutta en ollutkaan; vain ensimmäisen osan tekstit tuntuivat etäisesti tutuilta.

Elämiä, niin monenlaisia, lyhyesti ja ytimekkäästi kerrottuna. Tämä kestää useamman lukukerran.

Arvio: 3/5

John Irving: In One Person

86. John Irving: In One Person


En malttanut odottaa Irvingin uusimman suomennosta, vaan kun tämä alkuperäiskielinen oli kirjastossa tyrkyllään, nappasin mukaani ja lukaisin. Alussa englanti pitkästä aikaa tökki, mutta kun vauhtiin pääsin, tarina vei mukaansa enkä kamalasti edes kiinnittänyt kieleen huomiota. Ei ole vaikeaa tekstiä millään tavalla.

Tarina kertoo biseksuaalista Billystä, hänen nuoruudestaan ja aikuiseksi kasvamisestaan, identiteetin etsinnästä, ihastuksistaan ja ihmissuhteistaan miehiin, naisiin ja transseksuaaleihin. Mukana on Shakespearea harrastelijateatterissa, Irvingille tuttuun tyyliin painia ja saksan opiskelua, seksuaalivähemmistöjen oikeuksia 60-luvulla ja aids-epidemia 80-luvulla. Suurelta tarinalta tuntui tämäkin ja ehdottomasti luen saman suomeksikin heti kun se on mahdollista.

Arvio: 4/5

David Foenkinos: Vaimoni eroottinen potentiaali

85. David Foenkinos: Vaimoni eroottinen potentiaali


Hupaisa ja kummallinen tarinainen oudosta neuroottisesta Hectorista, joka keräilee kaikkea, jopa vaimonsa ikkunanpesuhetkiä. Aluksi pidin tästä hillittömän hulvattomasta absurdiudesta paljonkin, mutta loppua kohden tarina lässähti ja muuttui lähinnä ällömakeaksi saduksi. Loppu on ala-arvoisen kökkö.

Suosittelen hullunkurisia ja omituisia kirjoja etsiville.

Arvio: 3/5

Johanna Sinisalo: Salattuja voimia

84. Johanna Sinisalo: Salattuja voimia. Opas valoisille ja pimeille poluille


On syytä riemuun ja juhlaan, kun suosikkikirjailijani Johanna Sinisalo kirjoittaa suosikkiaiheestani matkailusta. Matkakuume ei kuitenkaan pääse nousemaan ylettömiin korkeuksiin, sillä aiheena on itselleni vieras vuoristovaeltaminen ja pitkien matkojen patikointi. Omalaatuinen kokonaisuus kiehtovaa fiktiota ja tukevaa faktaa toimii monenlaiseen tarkoitukseen - viihtymiseen ja omien matkojen suunnitteluun. Novellikokoelman lisäksi mukana on tukeva faktapaketti patikointia suunnitteleville sekä kirjailijan omia kokemuksia hänen matkoiltaan. Osa teksteistä kiinnosti enemmän kuin toiset, mutta se lienee luonnollista.

Arvio: 4/5

Robert Kirkman: The Walking Dead - Ensimmäinen kirja

83. Robert Kirkman: The Walking Dead - Ensimmäinen kirja



Tiesin, että tv-sarja The Walking Dead perustuu sarjakuvaan, ja kun sattumalta näin tämän kirjastossa, nappasin sen uteliaisuudesta mukaani.

En ole koskaan aiemmin lukenut jatkuvajuonista aikuisille tarkoitettua sarjakuvaa, ja tämän kokemuksen perusteella se ei taida olla minun lajini. Sarjakuvana tarinan toiminnallisuus jäi vajaaksi enkä edes erottanut piirrettyjä ihmishahmoja toisistaan. Tosin myönnän, että vika on varmaankin tottumattomassa lukijassa. Taidan kuitenkin pysytellä televisiosarjassa ja romaaneissa ja jättää sarjakuvat muille lukijoille. En usko, että lainaan Toista kirjaa.

Jan Salminen: Äidinmaa

82. Jan Salminen: Äidinmaa


Kiehtova dystopia osaksi tuhoutuneesta Suomesta, jossa naiset ovat vallassa, peilit kielletty ja "pariseksuaalisuus" halveksittava marginaali-ilmiö. Miehet on täysin alistettu. Tarina muuttuu loppua kohden vain kiehtovammaksi, karmivammaksi, ajatuksia herättävämmäksi. Kertojina toimivat vanha mies, joka vielä muistaa jotakin menneestä ajasta sekä hänen vartijansa nuori nainen, joka ei pysty täysin sopeutumaan Äidinmaan normeihin. Kieli on upeaa, tarina tempaisee mukaansa ja kertoo niin paljon ihmisistä ja yhteiskunnasta. Tarvitsisin aikaa varmasti viikon, että tavoittaisin edes vähän kaikista niistä mielikuvista ja ajatuksista, joita tämä herätti. Tarina osui ja upposi. Näin Äidinmaasta jopa unta, tosin uni oli osaksi sekoitus The Walking Deadia. Ja hienoa, että kirjailija on mies!

En sanoisi, että scifi on lempiluettavaani, mutta miksi Johanna Sinisalo on suosikkikirjailijani ja miksi tämäkin kolahti kovempaa kuin mikään muu pitkään aikaan? Kirjoita lisää, Jan Salminen, kirjoita.

Arvio: 5/5

Riikka Pulkkinen: Vieras

81. Riikka Pulkkinen: Vieras



Nuori naispappi pakenee elämäänsä New Yorkiin. Välillä palataan hänen menneisyyteensä, jota varjostavat äidin kuolema ja anoreksia. Tarinassa on lukuisia teemoja, jotka sekoittuvat ja risteävät: uskonnollisuus, muukalaisuus, vierauden tunne, syömishäiriö, maahanmuuttajien asema. Voiko itseään paeta?

Alussa pidin tästä kirjasta valtavasti ja siinä oli mielestäni tuoreutta, raikkautta ja salaperäisyyttä. New Yorkin osasin nähdä silmieni edessä ja tavoitin metron äänet ja katujen tunnelman. Loppua kohden tarina muuttui synkemmäksi ja uskonnollisuus alkoi tuntua tunkkaiselta. Loppu sopi kirjaan, mutta itse en pitänyt ratkaisusta ollenkaan; se tuntui liian konservatiiviselta.

Vieras on Pulkkisen kolmas kirja. Muistan pitäneeni Rajasta, muuta en siitä muistakaan. Totta taas oli mielestäni kauniisti kirjoitettu, mutta aiheeltaan kulunut. Molemmat Pulkkisen aiemmista kirjoista pitäisi ehdottomasti lukea uudestaan. Tätä pitäisin kuitenkin Pulkkisen parhaana kirjana. Ehdottomasti lukemisen arvoinen teos.

Arvio: 4/5

Fingerporissa

79. Pertti Jarla: Fingerpori III ja
80. Pertti Jarla: Fingerpori 4

Viihdyn Fingerporissa. Vitsit ovat edelleen tuoreita ja joitakin saa miettiä kauan, ennen kuin ne aukeavat. Sarjakuva ei varsinaisesti ole se minun omin juttuni, mutta ehkäpä tähänkin kirjallisuuden lajiin voisi perehtyä tarkemminkin?

Olen näköjään lukenut neloskirjan aiemminkin, kesällä 2011. Tämän vuoksihan juuri tätä blogia pidänkin, muistaakseni mitä olen lukenut. Monta lukukertaa nämä kestävät ehdottomasti.

Håkan Nesser: Kokonaan toinen juttu

78. Håkan Nesser: Kokonaan toinen juttu



Kokonaan toinen juttu on  Nesserin Barbarotti-sarjan toinen osa. Rakenteeltaan tämä on perusdekkari, mutta toimiva sellainen - tapahtuu murhia ja niitä selvitetään. Väliin on tungettu menneisyyden tapahtumia, jotka lisäävät lukijan mielenkiintoa. Pidin kielestä, kerronnasta ja rakenteesta, tarina tempaisi mukaansa ja mielelläni luin kaikki lähes 600 sivua. Loppu oli outo ja odottamaton ja itse en ollut ratkaisuun erityisen tyytyväinen. Mielestäni tämä oli kuitenkin onnistuneempi kuin sarjan ensimmäinen osa. Wikipedian mukaan Barbarotti-kirjoja on ilmestynyt ruotsiksi jo viisi, ja minulta on vielä toinenkin Nesserin rikossarja täysin korkkaamatta. Jei.

Arvio: 3/5

Pirjo Hassinen: Popula

77. Pirjo Hassinen: Popula



Taas löytyi uunituore uutuus kirjaston iloisia yllätyksiä tarjoavasta pikalainahyllystä. Hassinen kirjoittaa ajankohtaisesta aiheesta: syrjäytyneistä - vaiko yhteiskunnan syrjäyttämistä? - ihmispoloista ja heidän katkeruuttaan hyödyntävästä oikeistopopulistisesta Popula-puolueesta, jonka vastinetta todellisuudessa ei ole vaikea oivaltaa. Hassinen kirjoittaa aina hyvin ja hänen tekstiään on ilo lukea. Tällä kertaa myös tarina ja siihen valitut ihmiskohtalot ovat kaikessa epämiellyttävyydessään harvinaisen kiinnostavia ja eläviä. Tekstiin uppoaa ja arjen pienet yksityiskohdat aukeavat tuoreista näkökulmista. Minusta tämä oli onnistunein hassinen pitkään aikaan.

Arvio: 4/5

Nuortenkirjoja

75. Jukka Parkkinen: Kalle-Yrjänän kaksitoista yritystä

Jouduin taas olosuhteiden pakosta lukemaan pari ei niin kovin uutta nuortenkirjaa. Kalle-Yrjänän kaksitoista yritystä kertoo teinipojasta, joka yrittää keinolla millä hyvänsä saada tyttöystävän. Osaltaan tarina on ok, osaltaan yrittää olla hauska, välillä onnistuen, välillä onnistumatta. Tarina voisi olla tyyliltään hieman mukaansatempaavampikin? En tiedä uponneeko tämä enää nykynuoriin. Hitaat ja tottumattomat teinilukijat eivät ehkä kestä kärryillä kaikkien päähenkilön tyttöystävien kanssa?

76. Mari Mörö: Sakun lintukesä

Helppolukuinen nuortenkirja, jossa poika viettää kesälomaa mökillä. Ei erityinen positiivisessa eikä negatiivisessa mielessä. Luin tämän puolessa tunnissa.

Reijo Mäki: Sheriffi

74. Reijo Mäki: Sheriffi



Aina kun haluan viihtyä täysin aivottomasti, luen Vares-dekkarin. Nämä eivät todellakaan ole mitään kirjallisuuden huipputeoksia ja itse Vareskin on melko ohut hahmo. Mutta oivallista viihdettä nämä tarjoavat vailla ärsytysfaktoria. Dekkareissa yleensä ärsyttää kökkö kieli, itsetarkoituksellinen raaka väkivalta ja/tai rikosromaaniin tungetut keinotekoisen siirappiset rakkaustarinat. Mäen kirjoissa ei ole mitään näistä. Juoni tässäkin Vares-romaanissa tuntui jotenkin muutaman kerran nähdyltä, mutta silti viihdyin tämänkin parissa erittäin hyvin.

Arvio: 3/5

Jonathan Franzen: Epämukavuusalue

73. Jonathan Franzen: Epämukavuusalue


Kiinnostus Franzenin kirjoja kohtaan heräsi Vapaus-romaanista. Takakannen mukaan tämä on "syvästi henkilökohtainen esseekokoelma", mutta itse luin tätä romaanina, en henkilökohtaisena tilityksenä, vaikka sitten toisaalta olihan tämä sellainenkin. Ehkä tuli vähän Augusten Burroughs joissakin kohdissa mieleen?

Kirja on hyvin kirjoitettu, osin kiinnostava, osin hyvinkin puuduttava, tarinaa nuoren miehen elämänvaiheista. Valitettavasti luulen, että tämä kuitenkin unohtunee mielestä melko nopeasti...

Arvio: 3/5

Tatiana de Rosnay: Mokka

72. Tatiana de Rosnay: Mokka
 

Takakannen mukaan kirja on psykologista jännitystä, mutta lähinnä tämä on nyyhkytarina äidistä, jonka poika joutuu yliajon uhriksi ja vaipuu koomaan. Yliajaja pakenee paikalta. Äidillä on pakkomielle löytää lapsensa yliajaja ja tältä osin tarina kai yrittää olla jännittävä. Miten muistelisin, että edellisessäkin lukemassani de Rosnayn kirjassa oli teemana auto-onnettomuus, joka jollain tavalla yhdisti perhettä? Päähenkilö rupesi seurustelemaan onnettomuuden uhrin lääkärin kanssa tai muuta vastaavaa?

Itselleni tämä on liian lässyti-lää. Tarina toimii varmaan terapiakirjana niille, joiden läheinen on joutunut onnettomuuteen tai rikoksen uhriksi. Objektiivisesti ihan ehyt tarina, mutta minulle liian ruikuttava. Vaikka aihe oli koskettava, tarina ei koskettanut.

Arvio: 2/5

Karin Slaughter: Riistetyt

71. Karin Slaughter: Riistetyt


Viihdemössöä nämä slaughterit, mikäli nyt ällöttävää väkivaltaa ja vastenmielisiä henkilöhahmoja viihteenä voi pitää. V-sana raikaa dialogissa kuin teineillä yläkoulun pihalla ja lähes joka toinen henkilö paljastuu pedofiiliksi. Slaughterin luoma maailma on oksettava ja silti tarina on vain puhdasta viihdettä vailla minkäänlaista syvyyttä tai yhteiskuntakritiikkiä. Miksiköhän luen näitä?

Arvio: 2/5

Karin Fossum: Piru valoa kantaa

70. Karin Fossum: Piru valoa kantaa



Fossumin dekkareissa on kyllä omalaatuiset ja kiehtovat juonet. Tämäkään ei ollut mitään "Ensin tapahtuu murha, sitten sitä tutkitaan ja lopussa murhaaja selviää" -osastoa vaan jotain ihan muuta. Tarinassa kaksi parikymppistä poikaa erehtyy yrittämään aivan väärän mummon ryöstöä, ja loppu on ennalta-arvaamatonta.

Fossum on varmaan uusi suosikkidekkaristini. Huikeaa, miten monta Fossumia onkaan vielä lukematta!

Arvio: 3/5

Viime vuonna luin kaikkiaan 70 kirjaa. Tänä vuonna kirja numero 70 on luettuna jo syyskuussa! :)

Lionel Shriver: Jonnekin pois

69. Lionel Shriver: Jonnekin pois


Tarinan päähenkilö, keski-ikäinen mies, on säästänyt rahaa koko ikänsä päästäkseen jossain vaiheessa aloittamaan Toisen Elämän jossain halvan elintason maassa. Päähenkilö Shep on elättänyt perheensä ja sukulaisensa ja maksanut veronsa mukisematta. Unelma kuitenkin kariutuu, kun vaimolla todetaan harvinainen syöpä, jonka kuluja sairausvakuutus ei kata. Vaimon syöpähoitoihin kuluu "kolmatta miljoonaa dollaria", joilla vaimo saa kolmisen kuukautta lisää elinaikaa. Only in America.

Toisaalla miehen työtoverin ja ystävän lapsi sairastaa vakavaa tautia, jonka senkään kuluja yhteiskunta ei korvaa. Mies haluaa hankkia vaimolleen yllätyksen, mutta kaikki menee kammottavalla tavalla pieleen.

Aluksi tarina tuntui aivan liian ankealta sairauksien ja sairaan (?!!?) amerikkalaisen yhteiskunnan kuvauksineen. Yhteiskunnan epäkohdista paasaaminen puudutti niin, että meinasin jopa jättää lukemisen kesken, mutta onneksi luin loppuun. Pidin tästä enemmän kuin mitä kuvittelin. Teema, ihmiselämän arvo dollareissa, ei vaikuttanut kiinnostavalta, mutta sitä käsitellään kiinnostavasti ja synkästä aiheestaan huolimatta tarinassa on outoa mustaa huumoria. Loppukin on onnellinen, vaikka se päättyykin kolmen henkilön kuolemaan.

Arvio:  3/5

Marja Björk: Posliini

68. Marja Björk: Posliini


Eletään 1960-lukua Pohjois-Karjalan perukoilla. Monilapsisen ja -ongelmaisen perheen tyytymättömän äidin ja juopon isän tytär lähetetään säännöllisin väliajoin sukulaisvierailulle suureen Helsinkiin. Mutta sukulaissetäpä tykkääkin pikkutytöistä ihan väärällä ja vääristyneellä tavalla.

Tyly ja karu tarina vaikeasta aiheesta on hyvin uskottava. Kirjailija tavoittaa tunnelman, joka jää kaivelemaan. Voi aivan hyvin kuvitella, että tällaista oikeasti tapahtuu syrjäytyneille lapsille, ja juuri tällä tavalla kuin mitä kirjassa kuvataan. Kirja ei missään tapauksessa ollut yhdentekevä eikä sellainen "ihan ok", joka unohtuisi heti. Mielenkiinto heräsi kirjailijan muitakin teoksia kohtaan.

Arvio: 3/5

Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat

67. Sofi Oksanen: Kun kyyhkyset katosivat

Sofi Oksasen uutta kirjaa on odottanut kuumeisesti koko Suomi ja odotukset ovat olleet todella - ehkä liiankin - korkealla. Itse sain kirjan käsiini neljä päivää sen ilmestymisen jälkeen kirjaston pikalainahyllystä, joten se piti lukea heti.

Tarina kertoo sodasta ja sen jälkeisistä ajoista, ihmiskohtaloista sodan jaloissa. Tähän kirjaan tarttuvat myyntiluvuista päätellen varmaan sellaisetkin, jotka eivät yleensä paljon lue, ja tottumattomalle lukijalle tarina saattaakin olla liian kova pala purtavaksi. Tarina aukeaa pienin askelin, vähitellen ja lukija saa olla tarkkana, ettei mitään olennaista mene ohi silmien. Tämä ei todellakaan ole mikään suurten massojen viihdekirja.

Kirja saattaa olla objektiivisesti arvioiden Oksasen paras, mutta henkilökohtaisesti tämä ei kolahtanut samoin kuin Oksasen edelliset teokset. Syynä saattaa olla se, että yleensä en lue sotakirjallisuutta, ja lisäksi osa henkilöhahmoista jäi tässä kuitenkin harmillisen etäisiksi. Mutta kirjan ansiot on helppo tunnistaa ja tunnustaa. Kieli ja kerronta on onnistunutta ja toimivaa, ja tarina saa lopussa arvoisensa päätöksen. Osa arvoituksista ratkeaa, osa ei. Oksasen ansiosta suomalainen tuntee taas hieman enemmän Viron historiaa.

Arvio: 4/5

Tuomas Kyrö: Miniä

66. Tuomas Kyrö: Miniä


Olin jo lähes unohtanut tämän kirjan olemassaolon, kun ajattelin, ettei tätä mistään saa kuitenkaan. No, kirjastostapa sai. Lyhyt ja hauska hyvänmielen tarina siitä, kuinka Sysi-Suomessa asustava mielensä nykyajan hömpötyksistä pahoittava appiukko kohtaa urbaanin city-miniän. Viihdyin, hymyilin ja hymähtelin. Ilahduttava kirja.

Arvio:  4/5

Pauliina Vanhatalo: Korvaamaton

65. Pauliina Vanhatalo: Korvaamaton



Kirjan takakannen perusteella en ymmärtänyt, että kyseessä on lapsenkaipuisen naisen vauvanmenettämistilitys, jota voi lukea terapiakirjana. Tuskinpa olisin edes lainannut tätä, jos olisin etukäteen tajunnut kirjan teeman. Joskus on tietysti kiinnostavaakin lukea kirjoja, joiden kohderyhmään ei itse kuulu, ja tämäkin oli ihan hyvin kirjoitettu tarina, joka varmasti puhuttelee saman kokeneita. Itse en vaan ymmärtänyt päähenkilön motiiveja - miksi hän esim. haluaa lapsen, vaikka ei jaksa arkea miehensä pikkutytönkään kanssa, vaan huomaa olevansa lapsen seurassa kärsimätön ja joustamaton? Surua kyllä kuvataan aika onnistuneesti. Selviytymistarina, joka tarjonnee lohtua monille?

Arvio: 3/5

Kate Atkinson: Ihan tavallisena päivänä

64. Kate Atkinson: Ihan tavallisena päivänä



Olisin kovasti halunnut pitää tästä kirjasta, koska joskus yli kymmenen vuotta sitten pari aiempaa Atkinsonin kirjaa kolahtivat kovasti. Mutta enpä tiedä. Valitettavasti tämä jäi kuitenkin "ihan ok"-osastoon kuuluvaksi. Takakannen mukaan kirja on jännäri, mutta itse en huomannut tässä mitään jännärimäistä. Hyvää kirjassa oli kerronta, kieli, sarkasmi, musta huumori... Kehuttu rakenne oli vain outo. Alussa kuvataan kolme menneisyydessä tapahtunutta rikosta, jotka lopussa paljastuvat vähän erilaisiksi kuin mitä tarinan mittaan annetaan ymmärtää. Tarina ei vaan kunnolla vedä mukaansa. En tiedä miksi.

Missään nimessä tämän lukeminen ei ollut hukkaan heitettyä aikaa, mutta en pitänyt tästä niin paljon kuin mitä kuvittelin. Atkinson ei täyttänyt odotuksia. Harmi.

Arvio: 3/5

Karin Slaughter: Kivun jäljet

63. Karin Slaughter: Kivun jäljet



Kivun jäljet kertoo nimensä mukaisesti sadistisesta mielipuolesta, joka sieppaa ja kiduttaa tietyntyyppisiä naisia. Popularistinen tarina vetäisee kyllä mukaansa, mutta mässäilee liiaksikin väkivallalla ja kammottavuuksilla.
Slaughter tuntuu olevan todella suosittu; lähes kaikki löytämäni arviot ovat ylistäviä. Itse taas en ole kamalan ihastunut hänen väkivaltaiseen maailmaansa ja epämiellyttäviin, aggressiivisiin henkilöhahmoihin. Maailma tihkuu naisvihaa ja lasten hyväksikäyttö tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus. Lisäksi lukutaidoton poliisi ei vaan ole uskottava. Kai Amerikassakin sentään jonkinlaisen poliisikoulun joutuu käymään, myös niissä keskiaikaisissa piireissä, joissa naiset ja lapset ovat arvotonta pohjasakkaa?

Arvio: 3/5

Katja Kettu: Hitsaaja

62. Katja Kettu: Hitsaaja



Tapaamme miehen, joka hitsasi Estonian keulaportin ja jonka paras ystävä on orava. Alussa tuntuu, ettei Estonian uppoaminen tarinan teemana oikein kanna, mutta jossain vaiheessa kirja imaisi mukaansa ihan täysin ja huomasin olleeni väärässä. Henkilöt ovat raadollisen eläviä, kerronta mehukasta ja pohjoisen murre ihastuttavaa. Loppua kohden tarina äityy melko hurjaksi. Piti miettiä kahdesti, pidinkö tästä vai en. Synkkyydestä huolimatta tai ehkä juuri siksi, pidin.

Arvio: 4/5

Juha Itkonen: Seitsemäntoista

61. Juha Itkonen: Seitsemäntoista



Tarina alkaa hyväntuulisena ja huolettomana nuoren pojan elämän kuvauksena, mutta on lopussa jotain ihan muuta. Pidin ensimmäisestä osasta paljon ja ilahduin rakenteellisen ratkaisun yllätyksestä, mutta toinen osa, jossa tarinan kirjailija tilittää kirjailijuuttaan, on hieman puuduttava. Itkosen kieli on onnistunutta ja paikoin tunnelma on niin hyvin kuvattu, että tulee oma nuoruus elävästi mieleen. Toisessa osassa into lukea eteenpäin kuitenkin laimenee, mutta lopussa tarina vetää taas mukaansa.

Haluan lukea lisää Itkosta, koska kirjoittaa hän selvästi osaa. Mahtavatko vaan muutkin hänen kirjansa olla yhtä pirstaleisia?

Arvio: 4/5

Suzanne Collins: Nälkäpeli - Matkijanärhi

60. Suzanne Collins: Nälkäpeli - Matkijanärhi


Sain lopulta käsiini Nälkäpeli-trilogian viimeisen osan. Halusin tietää, miten tarina loppuu, mutta kun aloin lukea kirjaa, huomasin, ettei se kiinnosta yhtään. Edelleenkin olen sitä mieltä, että tarina on trilogia aivan suotta. Ensimmäisessä osassa oli jotain ideaakin, mutta kaksi jatko-osaa tuntuvat melko keinotekoisilta ja väkisinväännetyiltä. Teinityttö pelastaa maailman... Hoh-hoijjaa. Sitä paitsi kirja oli pelkkää sotaa ja kuolemaa. Osaan vain kuvitella, minkälainen räiskintäelokuva tästä lopulta saadaan aikaiseksi.

Arvio: 2/5

Elina Loisa: Julkeat

59. Elina Loisa: Julkeat
 


Julkeat on nimensä mukaisesti kuvaus nuorista ihmisistä, jotka eivät halua tehdä töitä tai mitään muutakaan järkevää ja käyttävät hyväkseen muita ihmisiä saadakseen haluamansa - rahaa, alkoholia, seksiä, yösijan. Tarinaa voi lukea yhteiskuntakritiikkinä tai sitten vain kuvauksena nuoren naisen keinohohdokkaasta sekoilevasta elämäntyylistä. Pinnallinen tarina ei varsinaisesti ole, ja päähenkilön motiivitkin alkavat paljastua tarinan edetessä. Tätä tarinaa olisi helppo inhota ja uskon, että tämä saattaa ärsyttää monia, mutta minut se jätti aika välinpitämättömäksi. Enemmän tämä miellytti kuin Elina Tiilikan kirjat, jotka ovat teemoiltaan samanlaisia.

Arvio: 3/5

Karin Fossum: Ken sutta pelkää

58. Karin Fossum: Ken sutta pelkää



Teki mieli lukea taas dekkari. Tässä tapahtuu murha ja pankkiryöstö, ja epäiltyjen tiet risteävät. Suomalaislähtöisen pahiksen nimi on Erkki Jorma, mikä hieman huvitti.

Tarina on taas kekseliäästi rakennettu ja henkilöt tuntuvat aidoilta. Ehdottomasti luen lisää Fossumia.

Arvio: 3/5

Carol Shields: Ruohonvihreää

57. Carol Shields: Ruohonvihreää

 

Jo edesmenneen Shieldsin uusin suomennettu romaani on kirjoitettu 70-luvulla, mikä näkyy lähinnä hullun halvoissa hinnoissa, joita tekstissä mainitaan. Muuten tarina epävarmasta naisesta, joka matkustaa äitinsä häihin, ei tunnu kovin vanhentuneelta. Miksiköhän Shieldsin kirjoissa naiset aina ovat niin epävarmoja ja hössöttävät pikkuasioista? Sekö on sitä naiseutta ja naisen elämää?

Shieldsin sanotaan olevan arjen pienien yksityiskohtien ja naisen elämän tapahtumien tarkka ja taitava kuvaaja. Jostain syystä näiden tarinoiden päähenkilöt, tietynlaiset naistyypit, ovat usein todella ärsyttäviä, mutta mukaan mahtuu silti oudohkoa huumoriakin ja odottamattomia juonenkäänteitä. Pidän kirjoitustavasta enkä ehkä liikaa lue tämänkaltaisia kirjoja, joten tämäkin tuntui mukavalta vaihtelulta. Tarinassa siis eronneen keski-ikäisen naisen seitsenkymppinen äiti on menossa uusiin naimisiin. Tarinan jännite rakentuu oudon ruohonlähettäjän henkilöyden ja naisen pojan katoamisen ympärille. Ihan luettava kirja, omassa lajissaan onnistunutkin. Suosittelen keski-ikäisille naisille.

Arvio: 3/5

Karin Fossum: Evan katse

56. Karin Fossum: Evan katse



Olen ehkä lukenut tämän aiemmin. Kirja on ilmestynyt vuonna 1995, joten on hyvinkin mahdollista, että olen lukenut tämän kauan sitten.Oudosti muistin joitain yksityiskohtia ja aloin myös nähdä tarinaa päässäni elokuvana. Onkohan tästä tehty elokuva? Voinkohan olla nähnyt sen?

Kirja ilahdutti - täydellistä kesämökkiluettavaa auringon porottaessa ja lintujen liverrellessä. Lennokas ja koukuttava tarina oli yllättävän uskottava ollakseen niin uskomaton, ja rakenne toimi hienosti. Ja jei, olen siis löytänyt uuden dekkaristin, jonka tuotannon haluan lukea. Poliisipäähenkilö vaikuttaa sympaattiselta ja ainakaan toistaiseksi mikään ei ärsytä näissä. Omassa lajissaan onnistunut kirja, jota voi suositella dekkareiden ystäville. Tosin tämä on niin vanha kirja, että dekkareiden ystävät lienevät tämän ahmineet jo aikoja sitten.

Arvio: 4/5

Anna-Leena Härkönen: Sotilaan tarina

55. Anna-Leena Härkönen: Sotilaan tarina

Olin pitkään muistellut, että Härkönen kirjoitti nuorena jonkin toisenkin kirjan kuin Häräntappoaseen. Muistin lukeneeni sen lukioikäisenä ja pitäneeni sen maailmasta. Ja nytpä sen löysin.

Ei tosin enää oikein napannut mukaansa tämä teos. Nuorena tätä varmaankin luki nuoren näkökulmasta, mutta nyt lukijan näkökulma oli lähinnä sen astmaisen äidinkielenopettajan. Ei ole helppoa olla nuori, luova ja wanna-be taiteilija. Se ei ole helppoa nykymaailmassa, mutta ei se helppoa ollut 80-luvullakaan.

Tarina kertoo teatterimaailmasta ja se kai joltain osin perustuu Härkösen omiin kokemuksiin teatterikorkeakoulussa. Objektiivisesti tunnustan kirjan ansiot, mutta subjektiivisesti en lämmennyt.

Arvio: 2/5

Karin Fossum: Älä katso taaksesi

54. Karin Fossum: Älä katso taaksesi



Luulin, että olen lukenut Fossumia aiemminkin, mutta enpäs näköjään olekaan, ainakaan viimeisen neljän vuoden aikana. Tämähän onkin jo vanha kirja, 90-luvun lopulla julkaistu. Kyseessä on perusdekkari, jossa selvitetään murhaa. Tarina oli mukaansatempaava ja onnistunut eikä ärsyttänyt ollenkaan, kuten marklundit, läckbergit ja slaughterit tuppaavat joskus ärsyttämään. Tai ehkä tämänkin kirjailijan tuotanto tympäisee, jos sitä tarpeeksi lukee? Tarinan kulku oli melko mielikuvituksellinen, mutta epäuskottavuus ei silti häirinnyt. Ehdottomasti luen lisää Fossumia, mukavaa kesäisten sadepäivien lukemista.

Arvio: 3/5

Jennifer Egan: Aika suuri hämäys

53. Jennifer Egan: Aika suuri hämäys


Helsingin Sanomien kriitikon mukaan tämä on vuoden paras käännöskirja - täysin uudenlainen rakenteeltaan ja ilmaisultaan, jotain, mitä ei ole koskaan ennen nähty. Tällainen arvio nosti odotukset liian korkealle ja vaikka pidinkin kirjasta, odotin siltä liikoja. Ensin ajattelin koko kirjan olevan aika suuri hämäys, mutta eipä se sitä sitten lopulta ollutkaan. Tai riippuu siitä, miten aika suuri hämäys määritellään. Kirjan nimi on yllättävän onnistunut.

Kirjan jokainen luku on eri henkilön näkökulmasta ja myös aikatasoilla hypellään, mutta sehän ei tietysti ole mitään ennen näkemätöntä. Eri luvut selittävät ja avaavat toisiaan hienosti. Kirja kertoo New Yorkin  rock-maailmasta, levy-yhtiön pomosta ja hänen assistentistaan ja heidän ympärillään pyörivistä ihmisistä. Yksi luvuista on Power Point -muotoinen, mitä ei kai ennen juurikaan kaunokirjallisuudessa ole käytetty. Kirjassa on paljon kiinnostavia hämmentävyyksiä, esim. sanojen loppuun kuluneet merkitykset ja asioiden uudelleen nimeäminen. Tööttääminen vaikuttaa tekstiviestin lähettämiseltä, mutta ehkä se on jotain muutakin.

Itsellä oli lukemisessa olosuhteiden pakosta noin viikon tauko ja se ei ollut hyvä juttu, koska tuli sellainen olo, että jotain jäi hämäräksi. Kun lopetin kirjan, halusin aloittaa lukemisen saman tien alusta, koska jotkin asiat jäivät häiritsemään. Tätä pidän aina hyvän kirjan merkkinä eli kai tämä oli hyvä kirja. Oli tämä. Hämmentävä ja hämäävä ainakin ja luulen, että uudella lukukerralla tästä saisi uutta irti.

Arvio: 4/5

Katarina Wennstam: Turman lintu

52. Katarina Wennstam: Turman lintu

 

Naisiin kohdistuvaa väkivaltaa, perheväkivaltaa, kunniaväkivaltaa. Miksi se, että ajaa tai pakottaa jonkun tekemään itsemurhan ei ole rikos? Tätä kysymystä pohditaan kirjassa paristakin näkökulmasta. Pidin kovasti edellisestä Wennstamin kirjasta, ja tämäkin koukutti mukaansa. Ruotsia pidetään varmaan yhtenä maailman tasa-arvoisimmista maista, mutta Wennstam tylyttää ruotsalaista yhteiskuntaa aika rajusti. Helppolukuinen, mutta ei hömppä-diipa-daapa -kirja tärkeästä aiheesta.

Arvio: 3/5

Jonathan Franzen: Vapaus

51. Jonathan Franzen: Vapaus
 

Tukeva tarina keskiluokkaisesta amerikkalaisesta perheestä tuntuu sivumääräänsä (yli 600) suuremmalta. Luin tätä aluksi kuvauksena siitä, miten vaikeita ja valheellisia ovat ihmissuhteet, parisuhteet, ystävyyssuhteet, lasten ja vanhempien suhteet, mutta on tässä muutakin. Olemisen ja elämisen sietämätön vapaus, jota ei kuitenkaan koskaan saavuta. Jostain sellaisesta tässä pohjimmiltaan oli kyse, ehkä.

Kirja antoi aihetta miettiä omia lukutottumuksiakin. Miksiköhän luen niin paljon kevyttä hömppähöttöä, kun tällaisista pureksittavaa tarjoavista kirjoista tulee vaan niin paljon kylläisemmäksi? Tämä ei ollut raskas kirja, vaikka välillä äityikin melko puuduttavaksi paasaukseksi. Mutta sitten tarinaan tuli taas uusi näkökulma, joka herätti mielenkiinnon uudestaan. Lukeminen tuntui välillä urakalta, mutta ei vastenmieliseltä. Aika yllättävä kirja, koska tämä ei asetu lokeroon "ok" tai "ihan kiva". Tämä jätti jäljen, mitä harvat kirjat tekevät. En silti lukisi tätä uudestaan ihan heti enkä ylistäisi tätä maasta taivaisiin. Mutta yhdentekevä tämä ei ollut.

Arvio: 5/5

Päivi Alasalmi: Koirapäinen pyöveli

50. Päivi Alasalmi: Koirapäinen pyöveli


Pidin joskus Alasalmen kirjoista paljonkin, joten oli mukava löytää novellikokoelma, jota en ollut vielä lukenut. Ihan hupaisia, nopeasti luettavia novelleja olivat, melko lyhyitä kaikki, osa miellytti enemmän ja osa vähemmän. Alasalmi toimii.

Arvio: 3/5

Anja Snellman: Ivana B.

49. Anja Snellman: Ivana B.


Keski-ikäinen, akateeminen, sivistynyt kirjailija, sosiaalisessa mediassa mekastava, nuori rivo nettityrkky wanna-be -kirjailija ja sukupolvien välinen pohjaton kuilu. Luin tämän keski-iän kriisisenä tilityksenä siitä, miten maailma on muuttunut käsittämättömäksi. Väkisinkin tulee mieleen, kuinka omakohtaisia kirjailijan tuntemukset mahtavat olla. Lyhyt kirjanen ei paljon aikaa vaadi, nopeasti hotkaisin takapihalla iltapäivällä. Ihan ok, muttei mieleenjäävä, niin kuin monet muutkin kirjat valitettavasti. Toisaalta tässä kyllä oli tasoja ja yhteiskuntakritiikkiä. Toisella lukukerralla voisi saada irti ihan uusia näkökulmia.

Arvio: 3/5

Mari Jungstedt: Muurien kätköissä

48. Mari Jungstedt: Muurien kätköissä


Teki mieli lukea dekkari ja lukaisinkin tämän sitten nopeasti. Tiesin mitä saisin ja sain mitä odotin: Monesta eri näkökulmasta kerrotun perusdekkarin, ihan luettavan, sujuvan ja mukavan, sellaisen, joka oli hyvää seuraa laiskana sunnuntaina, muttei todellakaan mitään ihmeellistä tai erityistä. Gotlannissa murhataan tällä kertaa taideihmisiä ja murhaaja säilyy yllätyksenä loppumetreille saakka. Jatkanen sarjan lukemista...

Arvio: 3/5

Suzanne Collins: Nälkäpeli - Vihan liekit

47. Suzanne Collins: Nälkäpeli - Vihan liekit




Nälkäpelin jatko-osa - tai trilogian toinen osa - ei juuri tarjonnut mitään uutta edelliseen osaan verrattuna: vähän kapinaa ja uuden nälkäpelin. Voin kuvitella, että kolmannessa osassa julma diktatuuri kukistuu kapinan alle ja ihmiset ovat taas vapaita ja onnellisia. Vai olisikohan kolmososassakin kuitenkin vielä nälkäpeli? Nähtäväksi jää. Tarinan olisi todellakin voinut jättää vain yhteen osaan.

Arvio: 3/5

Suzanne Collins: Nälkäpeli

46. Suzanne Collins: Nälkäpeli



Dystopia tulevaisuuden tosi-TV-ohjelmasta, jossa nuoret pakotetaan tappamaan toisiaan ja viimeinen hengissä selviytynyt voittaa. Elokuva on nähty eli tarina oli tuttu. Elokuvassa häiritsi pinnallisuus ja sama vaivasi hieman myös kirjaa. Miksi nuorille muka pitäisi kirjoittaa pinnallisesti? Tarinan idea on hyvä ja siihen olisi saanut hyvin liitettyä kriittisemmän ja älyllisemmän otteen. Kirja oli tietysti parempi kuin elokuva, sikäli mikäli näitä kahta genreä on edes mitään järkeä verrata. Aion lukea jatko-osan heti perään, koska sain sen pikalainana kirjastosta. Jotenkin kuitenkin tuntuu, että tarinan olisi voinut jättää tähänkin?

Arvio: 3/5

Jonathan Tropper: Seitsemän sietämättömän pitkää päivää

45. Jonathan Tropper: Seitsemän sietämättömän pitkää päivää


Päähenkilön isä kuolee ja juutalaisen tavan mukaan vainajan kotona pidetään sukulaisten kesken suruviikko. Sukulaiset vaan ovat toisistaan kovin vieraantuneita eivätkä ollenkaan järin hyvissä väleissä. Koska kirjan takakannen mukaan kirja on "Woodyallenmaista älykästä huumoria, nokkelaa dialogia ja uskomatonta tilannekomiikkaa – taiturimainen tragedian ja komedian yhdistelmä!", odotukset eivät täyttyneet. Odotin purevaa ivallisuutta, mustaa huumoria ja sarkasmia, mutta huumori oli välillä enemmän kermakakku naamaan -tyylistä. Ihan hauskaa varmaan tietyssä mielentilassa, mutta ei kovin älykästä kuitenkaan. En silti moiti kirjaa - se oli sopivan kevyttä kesälukemista.

Arvio: 3/5

Kathryn Stockett: Piiat

44. Kathryn Stockett: Piiat


En muista koska olisin viimeksi lukenut mitään rotuerottelusta tai ylipäätään ajatellut koko asiaa. Minulle kun on täysin itsestään selvää, että kaikenväriset ihmiset ovat ihan samanarvoisia. Tämän vuoksi kirja jopa hieman ällistytti - 1960-luvulla Amerikassa on siis vielä ollut tälläistä - mustat ovat valkoisten piikoja, heillä on omat vessat, kaupat, asuinalueet, ei puhettakaan minkäänlaisesta tasa-arvosta. Lienen tyhmä, kun olisin sijoittanut rotuerottelun jonnekin 1920-luvulle.

Tarina oli omassa lajissaan loistava - kevyt, mutta ei pinnallinen, mukaansatempaava, hauska, ajattelemaan laittava. Ei mikään kirjallisuuden huipputeos tietenkään, oli tämä niin kepeä, stereotyyppinen ja loppua kohden lässähtävä, mutta silti aiheeltaan onnistunut ja matkalukemisena täydellistä. Haluan ehdottomasti nähdä myös elokuvan.

Arvio: 4/5

Tatiana de Rosnay: Viimeinen kesä

43. Tatiana de Rosnay: Viimeinen kesä

Ennen kuin aloin lukea kirjaa, epäilin sen olevan liian lässynläätä. Romaani perhesiteistä ja vaietuista tunteista kuulostaa aika... no, sellaiselta mitä en yleensä lue. Alettuani lukea olin ensin sitä miletä, että eihän tämä niin paha olekaan, mutta sitten se oli kuitenkin. Melkoista lässyti-lässytiä.

Tarinassa keski-ikäisiä sisaruksia elämä on heitellyt; he molemmat ovat sinkkuja, yksin ja hieman onnettomia. Yhteisellä matkallaan sisarukset saavat tietää asioita menneisyydestään ja äidistään, joka on kuollut heidän ollessaan lapsia. Miehen näkökulman vuoksi tarina ei ensin tunnu niin imelältä kuin mitä se loppujen lopuksi on. Pariisi on kiva miljöö, koska siellä käytyään sen voi kuvitella. Tarinassa kuolee ja lähes kuolee porukkaa aivan liikaa, mutta loppu on toiveikas ja päähenkilökin, elämänsä sössinyt keski-ikäinen synkistelijä, löytää täydellisen naisen. Hoh hoijjaa.

Itse aloin lukea tätä ennen parin viikon lomamatkaa ja lopetin lukemisen vasta matkan jälkeen, mikä hieman häiritsi lukemista. Kyllähän tämän luki, mutta en ollut niin kamalan vaikuttunut kuitenkaan. En oikein ymmärrä, miksi kirja on ollut valtava menestys kaikkialla, kuten takakansi väittää. Itse asetan tämän lokeroon "ihan ok".

Arvio: 3/5

Anna-Leena Härkönen: Kauhun tasapaino ja muita kirjoituksia

42. Anna-Leena Härkönen: Kauhun tasapaino ja muita kirjoituksia



Löysinpä käsiini vielä yhden Härkösen kolumnikokoelman ja lukaisin sen yhtä nopeasti kuin edellisetkin. Ihan viihdyttävää, nopeaa ja näppärää. Sopii kesän alkuun.

Arvio: 3/5

Belinda Bauer: Tappajan katse

41. Belinda Bauer: Tappajan katse


Pidin paljon Bauerin kirjasta Hautanummi, joten odotin tältä kirjalta enemmän kuin mitä sain. En meinannut päästä tarinaan ollenkaan sisälle, eikä tätä huvittanut lukea kuin pieniä palasia kerrallaan. Juoni jynnäsi paikoillaan ja oli liian tavanomainen - puolustuskyvyttömiä vanhuksia murhataan yksi toisensa jälkeen ja poliisi yrittää tutkia. Lukija odottaa koko ajan päähenkilön vaimon joutuvan uhriksi. Siinä oli oikeastaan koko kirjan jännite.

Loppua kohden tarina muuttuu oudommaksi ja sitä kautta myös kiiinnostavammaksi. Loppuratkaisu on odottamaton eikä siitä paljoa kirjan aikana vihjata. Idea kirjassa on hyvä, toteutus ehkä niinkään ei. Paljon tiivistystä kirjan alkupäähän ja keskiväliin olisin kaivannut.

Arvio: 2/5