13. Reija Kaskiaho: Nikottelua
Kaskiahon nuortenkirja antaa melko tylyn kuvan siitä, millaista on olla nuori poika ja tulla ulos kaapista. Vanhemmat nihkeilevät ja kadulla tulee turpaan. Tällaistako se todella on, vielä nykyaikanakin? Ei kai? Mielestäni nykynuoriso suhtautuu seksuaalivähemmistöihin hyvinkin luontevasti? Kirja on kuitenkin lähes upouusi, viime vuonna julkaistu. Toisaalta taas poikaystäväehdokkaita päähenkilölle löytyy todella helposti, joten ehkä se kuvaa sitten nykyaikaa?
En tiedä, sekoavatko tottumattomat teinilukijat tarinan rakenteeseen, sillä tarina ei etene täysin kronologisesti. Kokonaisuutena kiva, nopea lukupala.
14. Aleksi Delikouras: Nörtti: New game
Tämäpä vasta varsinainen teinikirja. Teinipoika pelkää elämää ja tyttöjä ja viettää siksi kaiken aikansa tietokoneella pelaillen. Kieli on perusteiniangstista, päähenkilön asenne kaikkeen negatiivinen ja kiukkuinen. Jaa-a. Jos tämä jonkun oikean maailman teininörtin saa lukemaan, hyvä niin. Keski-ikäisen tätilukijan mielestä harvinaisen tylsä kirja, joka saattaa kohderyhmässään hyvinkin olla napakymppi.
sunnuntai 1. maaliskuuta 2015
perjantai 27. helmikuuta 2015
Tammi-helmikuun dekkarit
Tammi- ja helmikuussa luin 5 dekkaria.
8. Ursula Poznanski: Sokeat linnut
Edellinen lukemani Podnanskin kirja Viisi oli lukukokemuksena ihan viihdyttävä dekkari, joten innolla aloin lukea tätäkin. Ja kyllähän tämäkin tempaisi mukaansa. Pidän kirjailijan tyylistä; se on mukaansatempaavuuden lisäksi myös kovin viihdyttävää ja miellyttävää ja siinä on ripaus raikkautta ja tuoreutta. Toisaalta kyseessä on hyvin perinteinen perusdekkari, jossa selvitellään murhia, ja toisaalta taas tämä sijoittuu sosiaaliseen mediaan ja on täten hyvinkin moderni ja trendikäs. Facebookin runoryhmään kuuluvia jäseniä murhataan, mutta miksi?
Pidin siitä, että tapahtumien kulkua oli mahdotonta arvailla ja mysteeri säilyi tarinan loppumetreille saakka. Myös päähenkilöpoliisit ovat miellyttäviä, eikä heidän välillään leijuva romantiikan virekään onnistu ärsyttämään niin kuin yleensä. Onnistuneen dekkarin loppu on toki kovin epäuskottava, mutta sekään ei suuremmin häiritse. Omassa lajissaan hyvä kirja.
Arvio: 4-/5
Luettu tammikuun puolivälissä
9. Kate Atkinson: Eikö vieläkään hyviä uutisia?
Jossain vaiheessa pidin Atkinsonia yhtenä suosikkikirjailijoistani. Jossain vaiheessa lakkasin pitämästä. Tästä Jackson Brodie -sarjasta olen lukenut lukuisia ylistäviä arvioita, mutta kaksi aiemmin lukemaani, Ihan tavallisena päivänä ja Kaikkein vähäpätöisin asia ovat olleet mielestäni vain ihan kivoja, ei sen enempää. Tässä sarjan kolmannessa osassa miellytti eniten kirjoitustapa ja -tyyli, oudolla tapaa hieman piilossa oleva huumori ja absurdi sivumaku, vaikka tarina onkin realistinen. En oikein muistanut tätä Jackson Brodie -hahmoa edellisistä kirjoista ja henkilö jäikin aika etäiseksi. Tällä kertaa Brodie on joutunut junaonnettomuuteen. Samaan aikaan vankilasta vapautuu vanki, joka 30 vuotta sitten puukotti pienen Joannan perheen. Joanna jäi eloon ja on nykyään Tohtori Hunter. Tohtori katoaa, hänen miehensä käyttäytyy oudosti, lastenhoitaja Reggie, joka on lapsi itsekin, alkaa tutkia tapausta. Eikö 16-vuotias muka Briteissä ole alaikäinen? Tämä hämmensi. Joukkoon mahtuu vielä poliisi Louisenkin näkökulma.
Atkinson on kiistämättä taitava kirjoittaja. Alussa pidin tästä kovastikin, puolivälissä kirjaa mielenkiinto katosi ja loppua kohden se taas löytyi. Jälkimaku on kuitenkin miellyttävä ja huomasin pitäneeni tästä enemmän kuin alunperin ajattelin. Plussaa kirja saa ehdottomasti omaleimaisuudesta. Tämä ei ole mikään tyypillinen perusdekkari.
Arvio 3½/5
Luettu tammikuun lopulla
10. Jens Lapidus: Vip-huone
Lapidus taitaa tällä hetkellä olla melko trendikäs ja suosittu kirjailija. Vähän pelkäsin, että tämä olisi liian samantyylinen kuin Stockholm Noir -trilogia, mutta kyllä tässä ihan oma ideansa on. Varakkaan perheen poika kidnapataan, vanhemmat pelkäävät julkisuutta ja ottavat poliisin sijasta yhteyttä lakiasiaintoimistoon. Urallaan nousua tekevä, kunnianhimoinen nuori juristi Emelie alkaa selvitellä juttua ja hänelle palkataan avuksi vankilasta vapautunut (ex)rikollinen Teddy.
Kirjan selkeä kohderyhmä on kaunokirjallisuuskammoiset miehet. Toiminta alkaa heti ja näkökulmat vaihtuvat nopein leikkauksin. Kirja on helppoa, sujuvaa, takuuvarmaa, toimivaa viihdettä, mutta itse olen ehkä viime aikoina lukenut tämäntyyppistä kirjallisuutta hieman liikaakin, koska ajoittain tarina jopa hieman tympäisi. Omalla kohdallani Lapiduksen uutuudenviehätys on kadonnut.
Arvio: 3/5
Luettu tammikuun lopulla
11. Kati Hiekkapelto: Suojattomat
Oli aika tarrata toiseen Anna Fekete - romaaniin. Sarjan ensimmäinen osa Kolibri oli muistaakseni ihan sujuva ja näppärä, ja maahanmuuttonäkökulmasta kai pidin. Tässäkin teemana on maahanmuutto useastakin näkökulmasta. Poliisi Anna on maahanmuuttajataustainen. Hänen kollegansa Esko yrittää estää rikollisen maahanmuuttajajengin tulon Suomeen. Laittomasti maassa asusteleva, paperiton siirtolainen Sammy pakoilee poliisia, yrittää löytää katon päänsä päälle ja saada tavalla tai toisella päivittäisen annoksensa Subutexia. Näiden kolmen tarinat tietenkin risteävät.
Tarina on ensimmäisen osan lailla sujuva, näppärä ja helppo ja sitä voisi suositella vähän lukevillekin. Tarina soljuu mukavasti kohti ratkaisua ja näkökulmien vaihtelut tuskin sekoittavat ketään. Dekkareitten ystävä ei pety, mutta ei kilju riemustakaan. Melko perusdekkari.
Arvio: 3+/5
Luettu helmikuun alussa
12. Erik Axl Sund: Varistyttö
Varistyttö-trilogia on kiinnostanut siitä saakka, kun syksyllä kuuntelin kirjailijoiden tarinointia kirjamessuilla. Kirjasta olen kuullut pelkkiä kehuja, joten toki mokoma suitsutus alkaa kiinnostaa. Alusta tarina on hyvin tyypillinen dekkari, enkä oikein ymmärtänyt mitä takakannessa oleva lupaus pyyhkiä lattiaa Stieg Larssonilla muka tarkoittaa. Löytyy kuollut poika. Poliisi Jeannette tekee paljon töitä, elättää poikaansa ja taivaanrannanmaalarimiestään, kärsii naisena aliarvostusta miesvaltaisessa työyhteisössä eikä saa tukea oikein mistään. Terapeutti Sofia joutuu auttamaan poliisia, koska poliisin tähtäimessä on pedofiileja, joiden uhreja Sofia on työssään terapoinut. Tarinassa on hyvin vastenmielistä ja jopa skandaalihakuista lasten hyväksikäyttöä ja kaltoinkohtelua, ja voisi kuvitella, että tämä ei tuo kirjalle lisää lukijoita vaan pikemmin päinvastoin.
Vaikka tarina alkaa normaalin dekkarin tavoin, on sen käännekohta kuitenkin sen verran kutkuttava, että kiinnostuskäyrä syöksähtää äkkiä pystysuoraan nousuun. Loppua kohden kirjasta kehkeytyykin melkoinen pageturner. Sen verran pahasti tämä jää kesken, että eiköhän toinen osa ole pakko hankkia luettavaksi mahdollisimman pian. Raakuudesta ja epäuskottavuudesta miinusta, muuten loistavaa viihdettä.
Arvio: 4/5
Luettu helmikuun lopulla
8. Ursula Poznanski: Sokeat linnut
Edellinen lukemani Podnanskin kirja Viisi oli lukukokemuksena ihan viihdyttävä dekkari, joten innolla aloin lukea tätäkin. Ja kyllähän tämäkin tempaisi mukaansa. Pidän kirjailijan tyylistä; se on mukaansatempaavuuden lisäksi myös kovin viihdyttävää ja miellyttävää ja siinä on ripaus raikkautta ja tuoreutta. Toisaalta kyseessä on hyvin perinteinen perusdekkari, jossa selvitellään murhia, ja toisaalta taas tämä sijoittuu sosiaaliseen mediaan ja on täten hyvinkin moderni ja trendikäs. Facebookin runoryhmään kuuluvia jäseniä murhataan, mutta miksi?
Pidin siitä, että tapahtumien kulkua oli mahdotonta arvailla ja mysteeri säilyi tarinan loppumetreille saakka. Myös päähenkilöpoliisit ovat miellyttäviä, eikä heidän välillään leijuva romantiikan virekään onnistu ärsyttämään niin kuin yleensä. Onnistuneen dekkarin loppu on toki kovin epäuskottava, mutta sekään ei suuremmin häiritse. Omassa lajissaan hyvä kirja.
Arvio: 4-/5
Luettu tammikuun puolivälissä
9. Kate Atkinson: Eikö vieläkään hyviä uutisia?
Jossain vaiheessa pidin Atkinsonia yhtenä suosikkikirjailijoistani. Jossain vaiheessa lakkasin pitämästä. Tästä Jackson Brodie -sarjasta olen lukenut lukuisia ylistäviä arvioita, mutta kaksi aiemmin lukemaani, Ihan tavallisena päivänä ja Kaikkein vähäpätöisin asia ovat olleet mielestäni vain ihan kivoja, ei sen enempää. Tässä sarjan kolmannessa osassa miellytti eniten kirjoitustapa ja -tyyli, oudolla tapaa hieman piilossa oleva huumori ja absurdi sivumaku, vaikka tarina onkin realistinen. En oikein muistanut tätä Jackson Brodie -hahmoa edellisistä kirjoista ja henkilö jäikin aika etäiseksi. Tällä kertaa Brodie on joutunut junaonnettomuuteen. Samaan aikaan vankilasta vapautuu vanki, joka 30 vuotta sitten puukotti pienen Joannan perheen. Joanna jäi eloon ja on nykyään Tohtori Hunter. Tohtori katoaa, hänen miehensä käyttäytyy oudosti, lastenhoitaja Reggie, joka on lapsi itsekin, alkaa tutkia tapausta. Eikö 16-vuotias muka Briteissä ole alaikäinen? Tämä hämmensi. Joukkoon mahtuu vielä poliisi Louisenkin näkökulma.
Atkinson on kiistämättä taitava kirjoittaja. Alussa pidin tästä kovastikin, puolivälissä kirjaa mielenkiinto katosi ja loppua kohden se taas löytyi. Jälkimaku on kuitenkin miellyttävä ja huomasin pitäneeni tästä enemmän kuin alunperin ajattelin. Plussaa kirja saa ehdottomasti omaleimaisuudesta. Tämä ei ole mikään tyypillinen perusdekkari.
Arvio 3½/5
Luettu tammikuun lopulla
10. Jens Lapidus: Vip-huone
Lapidus taitaa tällä hetkellä olla melko trendikäs ja suosittu kirjailija. Vähän pelkäsin, että tämä olisi liian samantyylinen kuin Stockholm Noir -trilogia, mutta kyllä tässä ihan oma ideansa on. Varakkaan perheen poika kidnapataan, vanhemmat pelkäävät julkisuutta ja ottavat poliisin sijasta yhteyttä lakiasiaintoimistoon. Urallaan nousua tekevä, kunnianhimoinen nuori juristi Emelie alkaa selvitellä juttua ja hänelle palkataan avuksi vankilasta vapautunut (ex)rikollinen Teddy.
Kirjan selkeä kohderyhmä on kaunokirjallisuuskammoiset miehet. Toiminta alkaa heti ja näkökulmat vaihtuvat nopein leikkauksin. Kirja on helppoa, sujuvaa, takuuvarmaa, toimivaa viihdettä, mutta itse olen ehkä viime aikoina lukenut tämäntyyppistä kirjallisuutta hieman liikaakin, koska ajoittain tarina jopa hieman tympäisi. Omalla kohdallani Lapiduksen uutuudenviehätys on kadonnut.
Arvio: 3/5
Luettu tammikuun lopulla
11. Kati Hiekkapelto: Suojattomat
Oli aika tarrata toiseen Anna Fekete - romaaniin. Sarjan ensimmäinen osa Kolibri oli muistaakseni ihan sujuva ja näppärä, ja maahanmuuttonäkökulmasta kai pidin. Tässäkin teemana on maahanmuutto useastakin näkökulmasta. Poliisi Anna on maahanmuuttajataustainen. Hänen kollegansa Esko yrittää estää rikollisen maahanmuuttajajengin tulon Suomeen. Laittomasti maassa asusteleva, paperiton siirtolainen Sammy pakoilee poliisia, yrittää löytää katon päänsä päälle ja saada tavalla tai toisella päivittäisen annoksensa Subutexia. Näiden kolmen tarinat tietenkin risteävät.
Tarina on ensimmäisen osan lailla sujuva, näppärä ja helppo ja sitä voisi suositella vähän lukevillekin. Tarina soljuu mukavasti kohti ratkaisua ja näkökulmien vaihtelut tuskin sekoittavat ketään. Dekkareitten ystävä ei pety, mutta ei kilju riemustakaan. Melko perusdekkari.
Arvio: 3+/5
Luettu helmikuun alussa
12. Erik Axl Sund: Varistyttö
Varistyttö-trilogia on kiinnostanut siitä saakka, kun syksyllä kuuntelin kirjailijoiden tarinointia kirjamessuilla. Kirjasta olen kuullut pelkkiä kehuja, joten toki mokoma suitsutus alkaa kiinnostaa. Alusta tarina on hyvin tyypillinen dekkari, enkä oikein ymmärtänyt mitä takakannessa oleva lupaus pyyhkiä lattiaa Stieg Larssonilla muka tarkoittaa. Löytyy kuollut poika. Poliisi Jeannette tekee paljon töitä, elättää poikaansa ja taivaanrannanmaalarimiestään, kärsii naisena aliarvostusta miesvaltaisessa työyhteisössä eikä saa tukea oikein mistään. Terapeutti Sofia joutuu auttamaan poliisia, koska poliisin tähtäimessä on pedofiileja, joiden uhreja Sofia on työssään terapoinut. Tarinassa on hyvin vastenmielistä ja jopa skandaalihakuista lasten hyväksikäyttöä ja kaltoinkohtelua, ja voisi kuvitella, että tämä ei tuo kirjalle lisää lukijoita vaan pikemmin päinvastoin.
Vaikka tarina alkaa normaalin dekkarin tavoin, on sen käännekohta kuitenkin sen verran kutkuttava, että kiinnostuskäyrä syöksähtää äkkiä pystysuoraan nousuun. Loppua kohden kirjasta kehkeytyykin melkoinen pageturner. Sen verran pahasti tämä jää kesken, että eiköhän toinen osa ole pakko hankkia luettavaksi mahdollisimman pian. Raakuudesta ja epäuskottavuudesta miinusta, muuten loistavaa viihdettä.
Arvio: 4/5
Luettu helmikuun lopulla
maanantai 23. helmikuuta 2015
Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Neljäs kirja
7. Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Neljäs kirja
Melkein hihkaisin ääneen, kun huomasin tämän kirjaston palautushyllyssä. Knausgårdin taisteluiden osat 2 ja 3 olivat viime vuonna lukemieni kirjojen parhaimmistoa, ja jo etukäteen olin innostunut tämän aiheesta, Knausgårdin opettajavuosista Pohjois-Norjassa.
Neljännessä osassa tosiaan kuvataan Karl Oven nuoruusvuosia lukiossa sen jälkeen, kun hänen vanhempansa ovat eronneet sekä lukion jälkeen aikaa sijaisopettajana Pohjois-Norjassa keskellä ei-mitään. Päähenkilöstä piirtyy alkoholinhuuruisten muisteluiden kautta ikävämpi ja vastenmielisempi kuva kuin mitä aiemmista kirjoista muistan, mutta toisaalta kaikki epävarmuus ja itsekeskeisyys on ihailtavan rehellistä ja lienee kovin luontaista aikuisuuden kynnyksellä rämpivälle myöhäisteinipojalle. Kerronta on edellisistä kirjoista tuttua, yksityiskohtaista arkea, harvinaisen mielenkiintoista kuvausta erittäin arkisesta elosta. Viidennen osan suomennosta odotellessa.
Arvio: 4/5
Melkein hihkaisin ääneen, kun huomasin tämän kirjaston palautushyllyssä. Knausgårdin taisteluiden osat 2 ja 3 olivat viime vuonna lukemieni kirjojen parhaimmistoa, ja jo etukäteen olin innostunut tämän aiheesta, Knausgårdin opettajavuosista Pohjois-Norjassa.
Neljännessä osassa tosiaan kuvataan Karl Oven nuoruusvuosia lukiossa sen jälkeen, kun hänen vanhempansa ovat eronneet sekä lukion jälkeen aikaa sijaisopettajana Pohjois-Norjassa keskellä ei-mitään. Päähenkilöstä piirtyy alkoholinhuuruisten muisteluiden kautta ikävämpi ja vastenmielisempi kuva kuin mitä aiemmista kirjoista muistan, mutta toisaalta kaikki epävarmuus ja itsekeskeisyys on ihailtavan rehellistä ja lienee kovin luontaista aikuisuuden kynnyksellä rämpivälle myöhäisteinipojalle. Kerronta on edellisistä kirjoista tuttua, yksityiskohtaista arkea, harvinaisen mielenkiintoista kuvausta erittäin arkisesta elosta. Viidennen osan suomennosta odotellessa.
Arvio: 4/5
sunnuntai 22. helmikuuta 2015
Lionel Shriver: A Perfectly Good Family
6. Lionel Shriver: A Perfectly Good Family
Vähän tympäisee, että yhdeltä suosikkikirjailijoistani ei ole suomennettu kuin muutama hassu teos. Englanniksi lukeminen on toki hyödyllistä, mutta ei yhtä rentouttavaa kuin omalla äidinkielellä lueskelu. Täydellisen perheen tarinassa kolme sisarusta perii yhdessä ison talon. Sisarukset eivät ole juurikaan olleet toistensa kanssa tekemisissä, mutta yhtäkkiä he omistavat talon yhdessä. Lisäksi he saavat tietää, että neljännes talosta on testamentattu jollekin yhdistykselle. Sisarusten välit toisiinsa ja varsinkaan heidän edesmenneisiin vanhempiinsa eivät ole olleet erityisen lämpimät ja läheiset, ja etenkin Lontoosta saakka perinnönjakoon saapunut minäkertoja Corlis joutuu outoon asemaan nyhverön peräkammarinpikkuveljen ja kiusaajaisoveljen väliin. Molemmat veljet haluavat hänet kumppanikseen ostaakseen yhdistyksen ja toisen veljistä ulos talosta.
Pidän kovasti Shriverin tavasta kuvata ihmistä, inhimillisiä heikkouksia ja ihmisten välisiä suhteita. Se on aitoa ja raadollista ja tavoittaa mielestäni pinnan alta jotain vaikeasti kuvattavaa ja kielellistettävää. Tässäkin tarinassa pidin eniten henkilöistä. He olivat kaikki vahvoja, eläviä ja mielenkiintoisia. Loppuun odotin käännettä ja olihan se siellä, tosin ehkä toisenlaisena kuin mitä olin ennakoinut. Ehkä vähän petyin loppuun; se olisi voinut olla vieläkin yllättävämpi.
Toivoin tästä täyden viiden pisteen lukukokemusta, koska niitä lähdin tältä vuodelta havittelemaan, mutta en sitä saanut. Englanniksi lukeminen syystä tai toisesta tällä kertaa hieman tökki, ja tavasinkin tätä viikkotolkulla. Niin kovasti mielelläni lukisin Shriveriä suomeksi. Hyvä kirja tämä on joka tapauksessa, muttei niin hyvä kuin odotin.
Arvio: 3½/5
Vähän tympäisee, että yhdeltä suosikkikirjailijoistani ei ole suomennettu kuin muutama hassu teos. Englanniksi lukeminen on toki hyödyllistä, mutta ei yhtä rentouttavaa kuin omalla äidinkielellä lueskelu. Täydellisen perheen tarinassa kolme sisarusta perii yhdessä ison talon. Sisarukset eivät ole juurikaan olleet toistensa kanssa tekemisissä, mutta yhtäkkiä he omistavat talon yhdessä. Lisäksi he saavat tietää, että neljännes talosta on testamentattu jollekin yhdistykselle. Sisarusten välit toisiinsa ja varsinkaan heidän edesmenneisiin vanhempiinsa eivät ole olleet erityisen lämpimät ja läheiset, ja etenkin Lontoosta saakka perinnönjakoon saapunut minäkertoja Corlis joutuu outoon asemaan nyhverön peräkammarinpikkuveljen ja kiusaajaisoveljen väliin. Molemmat veljet haluavat hänet kumppanikseen ostaakseen yhdistyksen ja toisen veljistä ulos talosta.
Pidän kovasti Shriverin tavasta kuvata ihmistä, inhimillisiä heikkouksia ja ihmisten välisiä suhteita. Se on aitoa ja raadollista ja tavoittaa mielestäni pinnan alta jotain vaikeasti kuvattavaa ja kielellistettävää. Tässäkin tarinassa pidin eniten henkilöistä. He olivat kaikki vahvoja, eläviä ja mielenkiintoisia. Loppuun odotin käännettä ja olihan se siellä, tosin ehkä toisenlaisena kuin mitä olin ennakoinut. Ehkä vähän petyin loppuun; se olisi voinut olla vieläkin yllättävämpi.
Toivoin tästä täyden viiden pisteen lukukokemusta, koska niitä lähdin tältä vuodelta havittelemaan, mutta en sitä saanut. Englanniksi lukeminen syystä tai toisesta tällä kertaa hieman tökki, ja tavasinkin tätä viikkotolkulla. Niin kovasti mielelläni lukisin Shriveriä suomeksi. Hyvä kirja tämä on joka tapauksessa, muttei niin hyvä kuin odotin.
Arvio: 3½/5
tiistai 17. helmikuuta 2015
Yksi Liksom ja kaksi Marttista
3. Rosa Liksom: Perhe
Pidin edellisestä lukemastani Liksomin novellikokoelmasta niin paljon, että oli pakko etsiä jokin vanhempikin kokoelma luettavaksi. Kirjassa on novelleja miesnäkökulmasta, naisnäkökulmasta, perheenlisäyksestä ja sosiaalisesta kanssakäymisestä. Suurin osa novelleista on lyhyitä välähdyksiä, enemmän tai vähemmän absurdeja, yhteiskunnan laitamilla elävien ihmisten surkuhupaisehkoja hetkiä. Mielelläni lukaisin tämänkin. Yksi vuoden haasteista oli lukea novellikokoelma, joten tässäpä sekin sitten.
Arvio: 3+/5
4. Annamari Marttinen: Kuu huoneessa
Pidin myös ennen joulua lukemastani Marttisen realistisesta ja kaunistelemattomasta erotarinasta Ero, ja halusin kokeilla jotain muutakin samalta kirjailijalta. Tämäkin tarina on hyvin arkinen. Kahden lapsen työtön äiti Katja elää tylsistyttävää elämää neljän seinän sisällä. Hän kaipaa sisältöä elämäänsä ja hurahtaa sitten terveellisiin elämäntapoihin, astrologiaan, luontaishoitoihin...
Opiskele luontaishoitajaksi. Reikihoitajaksi. Rosen-terapeutiksi. Viikonlopun johdantokurssit vyöhyketerapeutiksi alkavat. Myy hyvinvointituotteitamme itsenäisenä yrittäjänä. Elinvoimaa antava mehu. Vitamiini- ja hivenainekapselit. Kristallit. Magneetit. Hänen hengityksensä kiihtyi ja pulssinsa kohosi. Hän halusi niitä kaikkia.
Tarina kuvaa realistisesti sitä, miten tyhjää ja pitkäveteistä kotiäidin elämä voi olla, miten ontoksi ja etäiseksi avioliitto voi muuttua ja miten pelkkä perhe ei riitä elämänsisällöksi. Katja on niin hukassa kuin ihminen voi olla. Hän tarvitsee jotain omaa ja etsii sitä epätoivoisesti.
Olisin ehkä toivonut tämän olevan suoraviivaisempi kehitystarina, mutta toisaalta arkiseen tyyliin sopii arkinen loppu. Toivoa loppu ainakin antaa. Nopealukuinen ja kiva kirja.
Arvio: 3/5
5. Annamari Marttinen: Mitä ilman ei voi olla
Kolmas(kin) lukemani Marttisen kirja käsittelee avioliiton ongelmia, tällä kertaa uskottomuutta. Aluksi ajattelin, etten jaksa innostua näin romanttisesta hömppäaiheesta, mutta pidinkin tarinan rakenteesta. Marttinen tuo tarinaansa kaikkien osapuolten näkökulmat - pettäjämiehen, vaimon ja toisen naisen. Häiritsevältä toistolta vältytään, vaikka samat tilanteet samoine vuoropuheluineen on kuvattu monta kertaa eri näkökulmista. Vaikka tarinan rakenne miellyttikin, oli tämä sittenkin minulle liian romanttista diipadaapaa. Seksi on vain mielestäni äärettömän epäkiinnostava aihe, ja tarinan "aistilliset" kohtaukset halusin lähinnä hypätä yli. Suhteen alkuhuuman vielä ymmärrän, mutta että petetty vaimokin ajattelee koko ajan seksiä, oli mielestäni hieman yliampuvaa.
Kirjoittaja kirjoittaa edelleen mukavan sujuvasti ja edelleen pidän hänen arkielämän kuvauksestaan kovasti, mutta tämän tarinan aihe oli minulle vähän blääh. Onneksi loppua kohden jännite tiivistyi, kun alkoi kiinnostaa, koska ja miten vaimo saa tietää. Mutta olen oikeassa, kun en juuri lue romantiikkaa. Se ei vaan ole minun juttuni, ei edes näin realistisessa paketissa tarjoiltuna.
Arvio: 3/5
Pidin edellisestä lukemastani Liksomin novellikokoelmasta niin paljon, että oli pakko etsiä jokin vanhempikin kokoelma luettavaksi. Kirjassa on novelleja miesnäkökulmasta, naisnäkökulmasta, perheenlisäyksestä ja sosiaalisesta kanssakäymisestä. Suurin osa novelleista on lyhyitä välähdyksiä, enemmän tai vähemmän absurdeja, yhteiskunnan laitamilla elävien ihmisten surkuhupaisehkoja hetkiä. Mielelläni lukaisin tämänkin. Yksi vuoden haasteista oli lukea novellikokoelma, joten tässäpä sekin sitten.
Arvio: 3+/5
4. Annamari Marttinen: Kuu huoneessa
Pidin myös ennen joulua lukemastani Marttisen realistisesta ja kaunistelemattomasta erotarinasta Ero, ja halusin kokeilla jotain muutakin samalta kirjailijalta. Tämäkin tarina on hyvin arkinen. Kahden lapsen työtön äiti Katja elää tylsistyttävää elämää neljän seinän sisällä. Hän kaipaa sisältöä elämäänsä ja hurahtaa sitten terveellisiin elämäntapoihin, astrologiaan, luontaishoitoihin...
Opiskele luontaishoitajaksi. Reikihoitajaksi. Rosen-terapeutiksi. Viikonlopun johdantokurssit vyöhyketerapeutiksi alkavat. Myy hyvinvointituotteitamme itsenäisenä yrittäjänä. Elinvoimaa antava mehu. Vitamiini- ja hivenainekapselit. Kristallit. Magneetit. Hänen hengityksensä kiihtyi ja pulssinsa kohosi. Hän halusi niitä kaikkia.
Tarina kuvaa realistisesti sitä, miten tyhjää ja pitkäveteistä kotiäidin elämä voi olla, miten ontoksi ja etäiseksi avioliitto voi muuttua ja miten pelkkä perhe ei riitä elämänsisällöksi. Katja on niin hukassa kuin ihminen voi olla. Hän tarvitsee jotain omaa ja etsii sitä epätoivoisesti.
Olisin ehkä toivonut tämän olevan suoraviivaisempi kehitystarina, mutta toisaalta arkiseen tyyliin sopii arkinen loppu. Toivoa loppu ainakin antaa. Nopealukuinen ja kiva kirja.
Arvio: 3/5
5. Annamari Marttinen: Mitä ilman ei voi olla
Kolmas(kin) lukemani Marttisen kirja käsittelee avioliiton ongelmia, tällä kertaa uskottomuutta. Aluksi ajattelin, etten jaksa innostua näin romanttisesta hömppäaiheesta, mutta pidinkin tarinan rakenteesta. Marttinen tuo tarinaansa kaikkien osapuolten näkökulmat - pettäjämiehen, vaimon ja toisen naisen. Häiritsevältä toistolta vältytään, vaikka samat tilanteet samoine vuoropuheluineen on kuvattu monta kertaa eri näkökulmista. Vaikka tarinan rakenne miellyttikin, oli tämä sittenkin minulle liian romanttista diipadaapaa. Seksi on vain mielestäni äärettömän epäkiinnostava aihe, ja tarinan "aistilliset" kohtaukset halusin lähinnä hypätä yli. Suhteen alkuhuuman vielä ymmärrän, mutta että petetty vaimokin ajattelee koko ajan seksiä, oli mielestäni hieman yliampuvaa.
Kirjoittaja kirjoittaa edelleen mukavan sujuvasti ja edelleen pidän hänen arkielämän kuvauksestaan kovasti, mutta tämän tarinan aihe oli minulle vähän blääh. Onneksi loppua kohden jännite tiivistyi, kun alkoi kiinnostaa, koska ja miten vaimo saa tietää. Mutta olen oikeassa, kun en juuri lue romantiikkaa. Se ei vaan ole minun juttuni, ei edes näin realistisessa paketissa tarjoiltuna.
Arvio: 3/5
perjantai 23. tammikuuta 2015
Diana Gabaldon: Sydänverelläni kirjoitettu
2. Diana Gabaldon: Sydänverelläni kirjoitettu
Laiskat ja loputtomilta tuntuvat vuodenvaihteen pyhät sopivat erinomaisesti tämän koukuttavan historiallisen hömppäfantasiatiiliskivijärkäleen pureskeluun ja sulatteluun suklaan ohella. Aikaa on, kiire ei mihinkään ja aivot on laitettu off-asentoon. Sarjan edellisen osan lukemisesta oli ehtinyt vierähtää yllättävänkin pitkä tovi, joten enpä juuri muistanut kaikkia henkilöitä, joita tarinassa onkin valtava määrä. Liikaakin, jos minulta kysytään.
En ole romanttisen kirjallisuuden ystävä, mutta kyllä minä näistä tarinoista kuitenkin tiettyyn pisteeseen saakka nautin. Tätäkin luin mielelläni noin sivulle 500, mutta sitten tökähti. Kaikki alkoi tökkiä - romantiikka, viihteellisyys, väkivallan ja kuoleman uhka. Tarinassa eletään sotaa Yhdysvalloissa 1770-luvulla ja kaikki on enemmän tai vähemmän kaoottista. Ei tässä tunnu olevan tarinan kaarta, vaan ainoastaan loputonta jaarittelua ties kenen näkökulmasta ja vaivaannuttavaa mässäilyä seksillä, romantiikalla ja väkivallalla. Noin sivulla 800 ajattelin jo lopettaa kirjan lukemisen kesken, mutta näkökulman vaihdos tarinassa auttoi eteenpäin. Lopulta kirjan lukemiseen meni viikkoja, vaikka aloitin sen viime vuoden puolella. Oma viehätyksensä tässä kuitenkin tuntuu olevan ja ymmärrän kirjasarjan suosion. Jostain luin, että kirjasarjasta tehty televisiosarja nähtäisiin Ylellä kesällä? Eiköhän sitäkin ole pakko vilkaista.
Kun tämä tiiliskivi on kahlattu läpi, lukuhaasteen kohdat 8, 42 ja 43 on täytetty.
Arvio: 3/5
Laiskat ja loputtomilta tuntuvat vuodenvaihteen pyhät sopivat erinomaisesti tämän koukuttavan historiallisen hömppäfantasiatiiliskivijärkäleen pureskeluun ja sulatteluun suklaan ohella. Aikaa on, kiire ei mihinkään ja aivot on laitettu off-asentoon. Sarjan edellisen osan lukemisesta oli ehtinyt vierähtää yllättävänkin pitkä tovi, joten enpä juuri muistanut kaikkia henkilöitä, joita tarinassa onkin valtava määrä. Liikaakin, jos minulta kysytään.
En ole romanttisen kirjallisuuden ystävä, mutta kyllä minä näistä tarinoista kuitenkin tiettyyn pisteeseen saakka nautin. Tätäkin luin mielelläni noin sivulle 500, mutta sitten tökähti. Kaikki alkoi tökkiä - romantiikka, viihteellisyys, väkivallan ja kuoleman uhka. Tarinassa eletään sotaa Yhdysvalloissa 1770-luvulla ja kaikki on enemmän tai vähemmän kaoottista. Ei tässä tunnu olevan tarinan kaarta, vaan ainoastaan loputonta jaarittelua ties kenen näkökulmasta ja vaivaannuttavaa mässäilyä seksillä, romantiikalla ja väkivallalla. Noin sivulla 800 ajattelin jo lopettaa kirjan lukemisen kesken, mutta näkökulman vaihdos tarinassa auttoi eteenpäin. Lopulta kirjan lukemiseen meni viikkoja, vaikka aloitin sen viime vuoden puolella. Oma viehätyksensä tässä kuitenkin tuntuu olevan ja ymmärrän kirjasarjan suosion. Jostain luin, että kirjasarjasta tehty televisiosarja nähtäisiin Ylellä kesällä? Eiköhän sitäkin ole pakko vilkaista.
Kun tämä tiiliskivi on kahlattu läpi, lukuhaasteen kohdat 8, 42 ja 43 on täytetty.
Arvio: 3/5
keskiviikko 7. tammikuuta 2015
Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet
1. Haruki Murakami: Värittömän miehen vaellusvuodet
Ajattelin, että Murakamin uusin tarjoaisi riittävän laadukkaan aloituksen uudelle vuodelle. Viime vuodenkin taisin aloittaa Murakamilla, joten miksei tätäkin. Värittömän miehen vaellusvuodet on nimensä mukaisesti hieman väritön, valju ja vaisu tarina, kertoohan se yksinäisyydestä. Toisaalta sen sanoma on hyvinkin voimakas. Ihminen on yksin, ihmiset ympäriltään voi menettää koska tahansa ja keneenkään ei loppujen lopuksi voi turvata tai luottaa. Kuulostaa luultavasti tutulta useammastakin meistä, ikävä kyllä.
Tarinassa noin kolmevitonen Tsukuru ei ole vieläkään päässyt yli hylkäämiskokemuksesta, jonka hänen lukioaikaiset ystävänsä hänelle tylysti ja selittelemättä aiheuttivat. Tsukuru viettää vaatimatonta, yksinäistä, yksinkertaista elämää. Hänen uusi naisystävänsä näkee Tsukurun lukot ja vaatii häntä selvittämään välit menneisyyden entisten ystävien kanssa. Suomalaisesta lukijasta kiinnostavinta on tietenkin se, että entisiä ystäviä etsiessään Tsukuru päätyy myös Suomeen.
Pidin tästä kirjasta hurjasti. Se on helppo- ja nopealukuinen olematta pinnallinen tai yhdentekevä. Ihan täysi napakymppi lukuelämys tarina ei kuitenkaan ollut. Petyin hieman avoimeen loppuun, vaikka tarkemmin ajatellen se kyllä sopii kirjaan. Onnellinen loppu olisi ollut liian korni ja onneton liian masentava. Murakamilta odotin ehkä myös maagisempaa otetta. Uskallan kuitenkin veikata jo nyt, että eiköhän tämä vuoden päästä komeile parhaiden lukemieni ulkomaisten kirjojen listalla.
Vuoden lukuhaasteessa tällä kirjalla voi kuitata ainakin kohdat 33 ja 48.
Arvio: 4+/5
Ajattelin, että Murakamin uusin tarjoaisi riittävän laadukkaan aloituksen uudelle vuodelle. Viime vuodenkin taisin aloittaa Murakamilla, joten miksei tätäkin. Värittömän miehen vaellusvuodet on nimensä mukaisesti hieman väritön, valju ja vaisu tarina, kertoohan se yksinäisyydestä. Toisaalta sen sanoma on hyvinkin voimakas. Ihminen on yksin, ihmiset ympäriltään voi menettää koska tahansa ja keneenkään ei loppujen lopuksi voi turvata tai luottaa. Kuulostaa luultavasti tutulta useammastakin meistä, ikävä kyllä.
Tarinassa noin kolmevitonen Tsukuru ei ole vieläkään päässyt yli hylkäämiskokemuksesta, jonka hänen lukioaikaiset ystävänsä hänelle tylysti ja selittelemättä aiheuttivat. Tsukuru viettää vaatimatonta, yksinäistä, yksinkertaista elämää. Hänen uusi naisystävänsä näkee Tsukurun lukot ja vaatii häntä selvittämään välit menneisyyden entisten ystävien kanssa. Suomalaisesta lukijasta kiinnostavinta on tietenkin se, että entisiä ystäviä etsiessään Tsukuru päätyy myös Suomeen.
Pidin tästä kirjasta hurjasti. Se on helppo- ja nopealukuinen olematta pinnallinen tai yhdentekevä. Ihan täysi napakymppi lukuelämys tarina ei kuitenkaan ollut. Petyin hieman avoimeen loppuun, vaikka tarkemmin ajatellen se kyllä sopii kirjaan. Onnellinen loppu olisi ollut liian korni ja onneton liian masentava. Murakamilta odotin ehkä myös maagisempaa otetta. Uskallan kuitenkin veikata jo nyt, että eiköhän tämä vuoden päästä komeile parhaiden lukemieni ulkomaisten kirjojen listalla.
Vuoden lukuhaasteessa tällä kirjalla voi kuitata ainakin kohdat 33 ja 48.
Arvio: 4+/5
lauantai 3. tammikuuta 2015
Lukuhaasteet vuodelle 2015
HelMet-kirjastot julkaisi pääkaupunkiseudun lukijoille 50-kohtaisen lukuhaasteen. En ole pääkaupunkiseudun lukija, mutta koska tämä osui silmiini internetin ihmemaassa, päätin tarttua haasteeseen ja yrittää löytää luettavaksi kirjat, jotka jollain tapaa täsmäisivät annettuihin vaatimuksiin. Minun pitäisi lukea monipuolisemmin, vähemmän dekkareita kuin viime vuonna, joten odotan lukuhaasteen tarjoavan edes jonkin verran uudentyyppistä luettavaa.
Lisäksi haluaisin lukea tänä vuonna vähintään 12 kirjaa, joille voin antaa erinomaisen arvion, 5/5.
Kirjan vuoden 2015 lukuhaaste
- Kirja kirjailijalta, jonka tuotantoa et ole lukenut aiemmin
- Kirja, josta on tehty elokuva
- Vuonna 2015 julkaistu kirja
- Kirja, jonka kirjoittaja oli alle 25-vuotias, kun kirja julkaistiin
- Kirja, jonka henkilöistä kaikki eivät ole ihmisiä
- Kirja, jonka nimi on yksi sana
- Novellikokoelma
- Kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat Suomen ulkopuolelle
- Tietokirja
- Suositun kirjailijan ensimmäinen kirja
- Sellainen suosikkikirjailijasi kirja, jota et ole aiemmin lukenut
- Kirja, jota ystäväsi on suositeltu sinulle
- Kirja, joka on voittanut merkittävän kirjallisuuspalkinnon, esim. Finlandia-palkinnon
- Tositapahtumiin pohjautuva kirja
- Kirja, jonka lukemista olet harkinnut jo pitkään
- Kirja, jota äitisi rakastaa
- Kirja, joka on mukaelma jostakin klassisesta tarinasta, esim. sadusta, Shakespearen näytelmästä tai kirjallisuusklassikosta
- Yli 100 vuotta vanha kirja
- Kirja, joka kertoo seksuaalivähemmistöön kuuluvasta henkilöstä/henkilöistä
- Kirja, jonka valitset pelkästään kannen perusteella
- Kirja, joka sinun piti lukea koulussa, mutta et lukenut
- Muistelmateos tai elämäkerta
- Kirja, jonka pystyt lukemaan päivässä
- Kirja, joka tapahtuu paikassa, jossa olet aina halunnut käydä
- Syntymävuonnasi julkaistu kirja
- Kirjatrilogia
- Nuorille tai nuorille aikuisille suunnattu kirja
- Kirja, jonka nimessä on väri
- Kirja, jossa on taikuutta
- Sarjakuva-albumi tai -romaani
- Elämäntaito- tai self-help-kirja
- Kirja, jonka tapahtumat sijoittuvat kotikaupunkiisi tai -kuntaasi
- Kirja, jonka kirjoittaja ei ole kotoisin Euroopasta tai Pohjois-Amerikasta
- Kirja, jonka nimessä on numero
- Kirja kirjailijalta, jonka nimikirjaimet ovat samat kuin sinulla
- Runokirja
- Kirja, joka on kielletty jossain päin maailmaa
- Kirja, jonka lukemisen olet aloittanut, mutta joka on jäänyt kesken
- Kirja, jonka muistat lapsuudestasi
- Tulevaisuuteen sijoittuva kirja
- Kirja, jonka kirjoittaja oli yli 65-vuotias, kun kirja julkaistiin
- Kirja, jonka lukeminen hieman nolottaa sinua
- Kirja, jossa on yli 500 sivua
- Klassinen rakkausromaani
- Kirja, joka pelottaa sinua
- Kirja, joka kertoo jonkin alkuperäiskansan jäsenistä tai kulttuurista, esim. saamelaiset, intiaanit tai aboriginaalit
- Hauska kirja
- Kirja, joka kertoo henkilöstä, joka on eri sukupuolta kuin sinä
- Jännityskirja tai dekkari
- Kirja, jota kirjaston henkilökunta suosittelee sinulle
Havaintoja vuodesta 2014
Ei tullut sataa luettua täyteen myöskään vuonna 2014. Syynkin tiedän - kesällä ja oikeastaan kaikkina loma-aikoina oli niin paljon tekemistä, etten ehtinyt lukea. Arkena luin mielestäni samaan tahtiin kuin ennenkin. Luin paljon enemmän hyviä kotimaisia kuin edellisenä vuonna, jolloin en pystynyt edes laatimaan kotimaisten top 10 -listaa. Nyt listalle sai kasattua kirjat ihan helposti. Muuten luin liikaa keskinkertaista dekkarihömppää ja liian vähän hyvää, laadukasta kirjallisuutta. Arvosanan 5/5 tai 4/5 sai viime vuonna vain 20 kirjaa! Erinomaisen kirjallisuuden lukemiseen voisi todellakin panostaa jatkossa. Toisaalta en lukenut myöskään liikaa huonoja kirjoja, sillä arvosanan 1/5 tai 2/5 sai vain seitsemän kirjaa. Suurin osa lukemastani kirjallisuudesta on perushyvää muttei erinomaista.
Tavoite lukea yksi kirja kuussa omasta hyllystäni muodostui rasitteeksi, enkä pitänyt siitä ollenkaan. Suoritin haasteen loppuun ja luin omasta hyllystäni vuoden aikana 12 kirjaa, mutta ensi vuodelle en lupaa samaa. Ensi vuoden tavoitteena ja haasteena voisi olla lukea enemmän erinomaista, laadukasta kirjallisuutta. Mitäs jos lukisin vähintään 12 kirjaa, joiden arvioksi tulee täydet 5/5? Mutta mistäpäs ihmeestä minä sellaiset kirjat luettavaksi löydän?
Arviot 2014
Arvio 5/5 5 kpl
Arvio 4/5 15 kpl
Arvio 3/5 57 kpl
Arvio 2/5 3 kpl
Arvio 1/5 4 kpl
Ei arvioitu 7 kpl
Yhteensä 91 kpl
Oman hyllyni luetut 2014
tammi Haruki Murakami: 1Q84. Osa 3
helmi Marja Björk: Poika
maalis Riikka Ala-Harja: Maihinnousu
huhti Juhani Karila: Gorilla
touko John Irving: Vapauttakaa karhut!
kesä Heli Laaksonen: Pursu
heinä Jo Nesbo: Lumiukko
elo Michael Cunningham: Tunnit
syys Margaret Atwood: Poikkeustila
loka Mikko Rimminen: Pussikaljaromaani
marras Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Kolmas kirja
joulu Mons Kallentoft: Syyskalma
Vuoden suosikkikirjailijani. Näitä haluan lukea jatkossa lisää
Jonas Gardell
Antti Holma
Hugh Howey
Tommi Kinnunen
Karl Ove Knausgård
Anni Kytömäki
Jo Nesbo
Kristina Ohlsson
Pauliina Rauhala
Näistä kirjailijoista en pitänyt ja näiden kirjoja tuskin luen lisää
J.K. Johansson
Vuoden ristiriitaiset kirjailijat
Katherine Pancol
TOP 10 VUODEN PARHAAT LUETUT KOTIMAISET
1. Anni Kytömäki: Kultarinta
2. Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys
3. Pauliina Rauhala: Taivaslaulu
4. Antti Holma: Järjestäjä
5. Päivi Alasalmi: Joenjoen laulu
6. Riikka Ala-Harja: Maihinnousu
7. Rosa Liksom: Väliaikainen
8. Anna-Leena Härkönen: Kaikki oikein
9. Marja Björk: Poika
10. Kira Poutanen: Ihana meri
TOP 10 VUODEN PARHAAT LUETUT ULKOMAISET
1. Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin. Osat 2 ja 3. Sairaus ja Kuolema
2. Haruki Murakami: 1Q84. Osa 3
3. Kate Atkinson: Elämä elämältä
4. Hugh Howey: Siilo
5. Michael Cunningham: Tunnit
6. Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Toinen ja kolmas kirja
7. Ian McEwan: Vieraan turva
8. Maria Semple: Missä olet, Bernadette?
9. Lisa O'Donnell: Mehiläisten kuolema
10. Linda Boström Knausgård: Helioskatastrofi
TOP 10 VUODEN PARHAAT LUETUT DEKKARIT
1. Jo Nesbo: Poliisi
2. Jo Nesbo: Isänsä poika
3. Anders de la Motte: Peli
4. Lars Kepler: Nukkumatti
5. Tove Alsterdal: Haudattu hiljaisuudessa
6. Håkan Nesser: Herra Roosin tarina
7. Alexander Söderberg: Andalusialainen ystävä
8. Jo Nesbo: Lumiukko
9. Pekka Hiltunen: Vilpittömästi sinun
10. Kristina Ohlsson: Nukketalo
Eniten luin
Huhtikuussa, 13 kirjaa
Salla Simukka, 4 kirjaa
Jens Lapidus, Jo Nesbo, Håkan Nesser 3 kirjaa
Vähiten luin
Kesäkuussa ja lokakuussa, 4 kirjaa
Vuoden pettymykset
John Bradshaw: Kissan mieli. Ymmärrä lemmikkisi käytöstä
J.K. Johansson: Laura
Katherine Pancol: Mimmit
Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän
Tavoite lukea yksi kirja kuussa omasta hyllystäni muodostui rasitteeksi, enkä pitänyt siitä ollenkaan. Suoritin haasteen loppuun ja luin omasta hyllystäni vuoden aikana 12 kirjaa, mutta ensi vuodelle en lupaa samaa. Ensi vuoden tavoitteena ja haasteena voisi olla lukea enemmän erinomaista, laadukasta kirjallisuutta. Mitäs jos lukisin vähintään 12 kirjaa, joiden arvioksi tulee täydet 5/5? Mutta mistäpäs ihmeestä minä sellaiset kirjat luettavaksi löydän?
Arviot 2014
Arvio 5/5 5 kpl
Arvio 4/5 15 kpl
Arvio 3/5 57 kpl
Arvio 2/5 3 kpl
Arvio 1/5 4 kpl
Ei arvioitu 7 kpl
Yhteensä 91 kpl
Oman hyllyni luetut 2014
tammi Haruki Murakami: 1Q84. Osa 3
helmi Marja Björk: Poika
maalis Riikka Ala-Harja: Maihinnousu
huhti Juhani Karila: Gorilla
touko John Irving: Vapauttakaa karhut!
kesä Heli Laaksonen: Pursu
heinä Jo Nesbo: Lumiukko
elo Michael Cunningham: Tunnit
syys Margaret Atwood: Poikkeustila
loka Mikko Rimminen: Pussikaljaromaani
marras Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Kolmas kirja
joulu Mons Kallentoft: Syyskalma
Vuoden suosikkikirjailijani. Näitä haluan lukea jatkossa lisää
Jonas Gardell
Antti Holma
Hugh Howey
Tommi Kinnunen
Karl Ove Knausgård
Anni Kytömäki
Jo Nesbo
Kristina Ohlsson
Pauliina Rauhala
Näistä kirjailijoista en pitänyt ja näiden kirjoja tuskin luen lisää
J.K. Johansson
Vuoden ristiriitaiset kirjailijat
Katherine Pancol
TOP 10 VUODEN PARHAAT LUETUT KOTIMAISET
1. Anni Kytömäki: Kultarinta
2. Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys
3. Pauliina Rauhala: Taivaslaulu
4. Antti Holma: Järjestäjä
5. Päivi Alasalmi: Joenjoen laulu
6. Riikka Ala-Harja: Maihinnousu
7. Rosa Liksom: Väliaikainen
8. Anna-Leena Härkönen: Kaikki oikein
9. Marja Björk: Poika
10. Kira Poutanen: Ihana meri
TOP 10 VUODEN PARHAAT LUETUT ULKOMAISET
1. Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin. Osat 2 ja 3. Sairaus ja Kuolema
2. Haruki Murakami: 1Q84. Osa 3
3. Kate Atkinson: Elämä elämältä
4. Hugh Howey: Siilo
5. Michael Cunningham: Tunnit
6. Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Toinen ja kolmas kirja
7. Ian McEwan: Vieraan turva
8. Maria Semple: Missä olet, Bernadette?
9. Lisa O'Donnell: Mehiläisten kuolema
10. Linda Boström Knausgård: Helioskatastrofi
TOP 10 VUODEN PARHAAT LUETUT DEKKARIT
1. Jo Nesbo: Poliisi
2. Jo Nesbo: Isänsä poika
3. Anders de la Motte: Peli
4. Lars Kepler: Nukkumatti
5. Tove Alsterdal: Haudattu hiljaisuudessa
6. Håkan Nesser: Herra Roosin tarina
7. Alexander Söderberg: Andalusialainen ystävä
8. Jo Nesbo: Lumiukko
9. Pekka Hiltunen: Vilpittömästi sinun
10. Kristina Ohlsson: Nukketalo
Eniten luin
Huhtikuussa, 13 kirjaa
Salla Simukka, 4 kirjaa
Jens Lapidus, Jo Nesbo, Håkan Nesser 3 kirjaa
Vähiten luin
Kesäkuussa ja lokakuussa, 4 kirjaa
Vuoden pettymykset
John Bradshaw: Kissan mieli. Ymmärrä lemmikkisi käytöstä
J.K. Johansson: Laura
Katherine Pancol: Mimmit
Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän
keskiviikko 31. joulukuuta 2014
Vuosi 2014
Vuonna 2014 luin 91 kirjaa. Vuodesta 2009 alkaen olen lukenut 509 kirjaa.
Riikka Ala-Harja: Maihinnousu
Päivi Alasalmi: Joenjoen laulu
Tove Alsterdal: Haudattu hiljaisuudessa
Kate Atkinson: Elämä elämältä
Margaret Atwood: Poikkeustila
Marja Björk: Poika
John Bradshaw: Kissan mieli. Ymmärrä lemmikkisi käytöstä
Noviolet Bulawayo: Me tarvitaan uudet nimet
Michael Cunningham: Tunnit
Sanna Eeva: Maamorsian
Nura Farah: Aavikon tyttäret
Gillian Flynn: Paha paikka
Amity Gaige: Schroder
Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin. Osa 2. Sairaus
Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin. Osa 3. Kuolema
Carol Gorman: Jerry, hurmaava hikke
Lotte ja Soren Hammer: Kaikella on hintansa
Eija Hetekivi Ohlsson: Tämä ei ole lasten maa
Kati Hiekkapelto: Kolibri
Pekka Hiltunen: Iso
Pekka Hiltunen: Vilpittömästi sinun
Antti Holma: Järjestäjä
Hugh Howey: Siilo
Virpi Hämeen-Anttila: Yön sydän on jäätä
Anna-Leena Härkönen: Takana puhumisen taito
Anna-Leena Härkönen: Kaikki oikein
John Irving: Vapauttakaa karhut!
Juha Itkonen: Hetken hohtava valo
Katja Jalkanen ja Hanna Pudas: Rivien välissä
J.K. Johansson: Laura
Mari Jungstedt: Neljäs uhri
Mons Kallentoft: Syyskalma
Juhani Karila: Gorilla
Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys
Michael Katz Krefeld: Langenneet
Anni Kytömäki: Kultarinta
Lars Kepler: Nukkumatti
Linda Boström Knausgård: Helioskatastrofi
Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Toinen kirja
Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Kolmas kirja
Heli Laaksonen: Pursu
Jens Lapidus: Ainakin äiti yritti
Jens Lapidus: Siisti kosto
Jens Lapidus: Luksuselämää
Tuija Lehtinen: Traktori
Leena Lehtolainen: Rautakolmio
Leena Lehtolainen: Kuusi kohtausta Sadusta
Kari Levola: Tahdon
Rosa Liksom: Väliaikainen
Camilla Läckberg: Enkelintekijä
Maria Kallio -extra. Toimittaneet Hannu Harju ja Ismo Loivamaa
Liza Marklund: Ajojahti
Annamari Marttinen: Ero
Ian McEwan: Vieraan turva
Kirsi Merimaa: Hotelli Kalifornia
Tuomas Milonoff ja Riku Rantala: Madmanners. Seikkailijan etiketti
Anders de la Motte: Peli
Anders de la Motte: Lume
Haruki Murakami: 1Q84. Osa 3
Merja Mähkä: Ihanasti hukassa ja miten sieltä pääsee pois
Reijo Mäki: Intiaani
Reijo Mäki: Kaidan tien kulkijat
Jo Nesbo: Lumiukko
Jo Nesbo: Poliisi
Jo Nesbo: Isänsä poika
Håkan Nesser: Toden ja ilveen verkko
Håkan Nesser: Herra Roosin tarina
Håkan Nesser: Kaalbringenin kurkunleikkaaja
Mikael Niemi: Mies joka kuoli kuin lohi
Novelli palaa! Matkanovelleja
JJ Nääs: Mourukatit
Lisa O'Donnell: Mehiläisten kuolema
Kristina Ohlsson: Nukketalo
Kristina Ohlsson: Tuhatkaunot
Katherine Pancol: Central Parkin oravat ovat surullisia maanantaisin
Katherine Pancol: Mimmit
Kira Poutanen: Ihana meri
Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän
Anne B. Radge: Aion tehdä sinut onnelliseksi
Pauliina Rauhala: Taivaslaulu
Mikko Rimminen: Pussikaljaromaani
Carlos Ruiz Zafon: Tuulen varjo
Louis Sachar: Riskitekijä
Arto Salminen: Varasto
Maria Semple: Missä olet, Bernadette?
Salla Simukka: Kun enkelit katsoivat muualle
Salla Simukka: Jäljellä
Salla Simukka: Toisaalla
Salla Simukka: Musta kuin eebenpuu
Alexander Söderberg: Andalusialainen ystävä
Anneli Vainio: Eksyvä löytää. Matkustamisen ja matkallaolon tärkeydestä
Riikka Ala-Harja: Maihinnousu
Päivi Alasalmi: Joenjoen laulu
Tove Alsterdal: Haudattu hiljaisuudessa
Kate Atkinson: Elämä elämältä
Margaret Atwood: Poikkeustila
Marja Björk: Poika
John Bradshaw: Kissan mieli. Ymmärrä lemmikkisi käytöstä
Noviolet Bulawayo: Me tarvitaan uudet nimet
Michael Cunningham: Tunnit
Sanna Eeva: Maamorsian
Nura Farah: Aavikon tyttäret
Gillian Flynn: Paha paikka
Amity Gaige: Schroder
Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin. Osa 2. Sairaus
Jonas Gardell: Älä koskaan pyyhi kyyneleitä paljain käsin. Osa 3. Kuolema
Carol Gorman: Jerry, hurmaava hikke
Lotte ja Soren Hammer: Kaikella on hintansa
Eija Hetekivi Ohlsson: Tämä ei ole lasten maa
Kati Hiekkapelto: Kolibri
Pekka Hiltunen: Iso
Pekka Hiltunen: Vilpittömästi sinun
Antti Holma: Järjestäjä
Hugh Howey: Siilo
Virpi Hämeen-Anttila: Yön sydän on jäätä
Anna-Leena Härkönen: Takana puhumisen taito
Anna-Leena Härkönen: Kaikki oikein
John Irving: Vapauttakaa karhut!
Juha Itkonen: Hetken hohtava valo
Katja Jalkanen ja Hanna Pudas: Rivien välissä
J.K. Johansson: Laura
Mari Jungstedt: Neljäs uhri
Mons Kallentoft: Syyskalma
Juhani Karila: Gorilla
Tommi Kinnunen: Neljäntienristeys
Michael Katz Krefeld: Langenneet
Anni Kytömäki: Kultarinta
Lars Kepler: Nukkumatti
Linda Boström Knausgård: Helioskatastrofi
Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Toinen kirja
Karl Ove Knausgård: Taisteluni. Kolmas kirja
Heli Laaksonen: Pursu
Jens Lapidus: Ainakin äiti yritti
Jens Lapidus: Siisti kosto
Jens Lapidus: Luksuselämää
Tuija Lehtinen: Traktori
Leena Lehtolainen: Rautakolmio
Leena Lehtolainen: Kuusi kohtausta Sadusta
Kari Levola: Tahdon
Rosa Liksom: Väliaikainen
Camilla Läckberg: Enkelintekijä
Maria Kallio -extra. Toimittaneet Hannu Harju ja Ismo Loivamaa
Liza Marklund: Ajojahti
Annamari Marttinen: Ero
Ian McEwan: Vieraan turva
Kirsi Merimaa: Hotelli Kalifornia
Tuomas Milonoff ja Riku Rantala: Madmanners. Seikkailijan etiketti
Anders de la Motte: Peli
Anders de la Motte: Lume
Haruki Murakami: 1Q84. Osa 3
Merja Mähkä: Ihanasti hukassa ja miten sieltä pääsee pois
Reijo Mäki: Intiaani
Reijo Mäki: Kaidan tien kulkijat
Jo Nesbo: Lumiukko
Jo Nesbo: Poliisi
Jo Nesbo: Isänsä poika
Håkan Nesser: Toden ja ilveen verkko
Håkan Nesser: Herra Roosin tarina
Håkan Nesser: Kaalbringenin kurkunleikkaaja
Mikael Niemi: Mies joka kuoli kuin lohi
Novelli palaa! Matkanovelleja
JJ Nääs: Mourukatit
Lisa O'Donnell: Mehiläisten kuolema
Kristina Ohlsson: Nukketalo
Kristina Ohlsson: Tuhatkaunot
Katherine Pancol: Central Parkin oravat ovat surullisia maanantaisin
Katherine Pancol: Mimmit
Kira Poutanen: Ihana meri
Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän
Anne B. Radge: Aion tehdä sinut onnelliseksi
Pauliina Rauhala: Taivaslaulu
Mikko Rimminen: Pussikaljaromaani
Carlos Ruiz Zafon: Tuulen varjo
Louis Sachar: Riskitekijä
Arto Salminen: Varasto
Maria Semple: Missä olet, Bernadette?
Salla Simukka: Kun enkelit katsoivat muualle
Salla Simukka: Jäljellä
Salla Simukka: Toisaalla
Salla Simukka: Musta kuin eebenpuu
Alexander Söderberg: Andalusialainen ystävä
Anneli Vainio: Eksyvä löytää. Matkustamisen ja matkallaolon tärkeydestä
Tuomas Milonoff ja Riku Rantala: Madmanners. Seikkailijan etiketti
91. Tuomas Milonoff ja Riku Rantala: Madmanners. Seikkailijan etiketti
Lukaisinpa sitten tällaisenkin matkakuumeessani. Kirjaan on koottu tapoja, uskomuksia, käytösohjeita ja vastaavia lähes kaikilta mantereilta. Se on hyvin kattava, lähinnä reppureissaajan ja budjettimatkaajan opas useisiin erilaisiin kulttuureihin. Kirjoitustyyli välillä ärsytti ja huvittikin, mutta muuten kirja on varsin mielenkiintoista luettavaa tällaiselle keski-ikäisellekin omatoimimatkailijalle.
Kirjaa voi käyttää myös haku- ja selailuteoksena. Sitä ei tarvitse lukea kannesta kanteen kuten minä tein. Suosittelen omatoimimatkailijoille, jotka aikovat matkustaa Kanariaa tai Lontoota eksoottisempiin kohteisiin.
Lukaisinpa sitten tällaisenkin matkakuumeessani. Kirjaan on koottu tapoja, uskomuksia, käytösohjeita ja vastaavia lähes kaikilta mantereilta. Se on hyvin kattava, lähinnä reppureissaajan ja budjettimatkaajan opas useisiin erilaisiin kulttuureihin. Kirjoitustyyli välillä ärsytti ja huvittikin, mutta muuten kirja on varsin mielenkiintoista luettavaa tällaiselle keski-ikäisellekin omatoimimatkailijalle.
Kirjaa voi käyttää myös haku- ja selailuteoksena. Sitä ei tarvitse lukea kannesta kanteen kuten minä tein. Suosittelen omatoimimatkailijoille, jotka aikovat matkustaa Kanariaa tai Lontoota eksoottisempiin kohteisiin.
sunnuntai 28. joulukuuta 2014
Vuoden viimeiset dekkarit
87. Mikael Niemi: Mies joka kuoli kuin lohi
En ollut tiennytkään, että Mikael Niemi on kirjoittanut dekkarin, joten uteliaana tartuin tähän. Tornionjokilaaksossa murhataan vanha mies ja Tukholmasta saapuu nuori naispoliisi selvittämään murhaa. Kyseessä on siis hyvin tyypillinen dekkariasetelma. Kovin tavalliseksi dekkariksi tämä ei kuitenkaan muodostu, koska teemaksi nouseekin meänkielen puolustus, vähemmistön asema Tornionjokilaaksossa. Voiko kielen vuoksi murhata? Voiko kielen murhata? Suomenkielisten asema halveksittuna vähemmistönä on tietenkin näin suomalaisena aika erikoista lukea. Muitakin rikoksia nousee menneisyydestä, historia pääsee esille ja kaiken päälle liimataan vielä rakkaustarina. Loppu on melko korni, mutta ei tämä ärsyttänyt, vaan karmeista rikoksista huolimatta onnistuin tulemaan tästä oudosti jopa hyvälle tuulelle?
Arvio: 3+/5
88. Mons Kallentoft: Syyskalma
Joulukuun kirja omasta hyllystäni
Olen pitänyt muutamasta aiemmin lukemastani Kallentoftin dekkarista, mutta tämän kanssa en oikein meinannut päästä käyntiin. Alussa tuntuu, että tarinassa on liikaa henkilöitä ja siinä viitataan jatkuvasti edellisen kirjan tapahtumiin, joita en kunnolla muistanut. Kirjailijan tyylistä pidän edelleen, lähes runollisesta kielestä ja inhorealistisesta maailmankuvastakin. Paikoin tämä tarina on kyllä jopa liian angstinen ja synkkä, mutta toisaalta se on realistinen. Poliisi voi todellakin traumatisoitua syvästi, jos joku hullu uhkaa tappaa hänen lapsensa. Mutta miksi niin monessa skandinaavidekkarissa päähenkilö on juoppo ja yksinäinen, elämänhallinta täysin hukassa? Ja kuitenkin hän hoitaa työnsä moitteettomasti ja selvittää monimutkaiset rikokset armottoman fiksuutensa avulla? Eiköhän tässä ole jonkinlainen ristiriita?
Juoni ei ole kummoinen - tapahtuu murhia ja niitä selvitetään. Päähenkilö Malinin inhimillinen kamppailu oman elämänsä mörköjen kanssa on kiinnostavampaa seurattavaa. Kuitenkin luulen pitäneeni sarjan edellisistä osista enemmän?
Arvio: 3/5
89. Kristina Ohlsson: Tuhatkaunot
Taas yksi ruotsalainen dekkari. Paljon viime aikoina dekkareita lukeneena aloin arvailla tarinan mysteereitä jo alkuvaiheissa. Osan arvasin oikein, kaikkea en todellakaan. Ihan sujuva ja mukava perusdekkari, jossa kuolleena löytyy pappispariskunta. Miehen epäillään tappaneen vaimonsa ja sitten itsensä, mutta onko kyseessä sittenkään perhesurma vai kylmäverinen, itsemurhaksi lavastettu murha? Mihin on kadonnut kuolleen pariskunnan tytär ja miten laiton maahanmuutto ja ihmissalakuljetus liittyvät aiheeseen?
Ihan ovela ja koukuttava dekkari, jossa on mukana paljon erilaisia näkökulmia. Pidän kirjailijan tyylistä ja ehdottomasti luen lisääkin hänen kirjojaan.
Arvio: 3½/5
90. J.K. Johansson: Laura
Tuli sitten tällainenkin dekkari joululoman suklaakoomassa luettua. Kirjailijan nimimerkin takana on kuulemma joukko tarinankerronnan ammattilaisia, ja taitaa olla joku salkkarikäsikirjoittajaporukka kyseessä. Sen verran höttöinen hömppä tarina on. Jo lähtökohdiltaan se on outo - poliisi kärsii nettiriippuvuudesta ja menee siksi töihin kouluun erityisopettajaksi. Koulussa hänen toimenkuvansa on hyvin kyseenalainen, koska hän lähinnä tutkii kadonneen oppilaan Lauran tapausta. Arvoisan kirjailijanimimerkin olisi ehdottomasti pitänyt ottaa selvää, mitä erityisopettaja oikeasti tekee, jotta tarinaan olisi tullut edes hiven uskottavuutta. Päähenkilö Miia on muutenkin outo ja ristiriitainen. Kaunis, nuori, hoikka nainen, joka ryypiskelee kaveriporukassa iltaisin, iskee miehiä liukuhihnalta, syö kasoittain perhepizzoja ja useita hampurilaisaterioita kerralla ja toimii siis sekä poliisina että opettajana... Huh.
Suosittelen helppoa ja kevyttä kirjallisuutta etsiville. Itse en taida jatko-osia lukea.
Arvio: 1½/5
En ollut tiennytkään, että Mikael Niemi on kirjoittanut dekkarin, joten uteliaana tartuin tähän. Tornionjokilaaksossa murhataan vanha mies ja Tukholmasta saapuu nuori naispoliisi selvittämään murhaa. Kyseessä on siis hyvin tyypillinen dekkariasetelma. Kovin tavalliseksi dekkariksi tämä ei kuitenkaan muodostu, koska teemaksi nouseekin meänkielen puolustus, vähemmistön asema Tornionjokilaaksossa. Voiko kielen vuoksi murhata? Voiko kielen murhata? Suomenkielisten asema halveksittuna vähemmistönä on tietenkin näin suomalaisena aika erikoista lukea. Muitakin rikoksia nousee menneisyydestä, historia pääsee esille ja kaiken päälle liimataan vielä rakkaustarina. Loppu on melko korni, mutta ei tämä ärsyttänyt, vaan karmeista rikoksista huolimatta onnistuin tulemaan tästä oudosti jopa hyvälle tuulelle?
Arvio: 3+/5
88. Mons Kallentoft: Syyskalma
Joulukuun kirja omasta hyllystäni
Olen pitänyt muutamasta aiemmin lukemastani Kallentoftin dekkarista, mutta tämän kanssa en oikein meinannut päästä käyntiin. Alussa tuntuu, että tarinassa on liikaa henkilöitä ja siinä viitataan jatkuvasti edellisen kirjan tapahtumiin, joita en kunnolla muistanut. Kirjailijan tyylistä pidän edelleen, lähes runollisesta kielestä ja inhorealistisesta maailmankuvastakin. Paikoin tämä tarina on kyllä jopa liian angstinen ja synkkä, mutta toisaalta se on realistinen. Poliisi voi todellakin traumatisoitua syvästi, jos joku hullu uhkaa tappaa hänen lapsensa. Mutta miksi niin monessa skandinaavidekkarissa päähenkilö on juoppo ja yksinäinen, elämänhallinta täysin hukassa? Ja kuitenkin hän hoitaa työnsä moitteettomasti ja selvittää monimutkaiset rikokset armottoman fiksuutensa avulla? Eiköhän tässä ole jonkinlainen ristiriita?
Juoni ei ole kummoinen - tapahtuu murhia ja niitä selvitetään. Päähenkilö Malinin inhimillinen kamppailu oman elämänsä mörköjen kanssa on kiinnostavampaa seurattavaa. Kuitenkin luulen pitäneeni sarjan edellisistä osista enemmän?
Arvio: 3/5
89. Kristina Ohlsson: Tuhatkaunot
Taas yksi ruotsalainen dekkari. Paljon viime aikoina dekkareita lukeneena aloin arvailla tarinan mysteereitä jo alkuvaiheissa. Osan arvasin oikein, kaikkea en todellakaan. Ihan sujuva ja mukava perusdekkari, jossa kuolleena löytyy pappispariskunta. Miehen epäillään tappaneen vaimonsa ja sitten itsensä, mutta onko kyseessä sittenkään perhesurma vai kylmäverinen, itsemurhaksi lavastettu murha? Mihin on kadonnut kuolleen pariskunnan tytär ja miten laiton maahanmuutto ja ihmissalakuljetus liittyvät aiheeseen?
Ihan ovela ja koukuttava dekkari, jossa on mukana paljon erilaisia näkökulmia. Pidän kirjailijan tyylistä ja ehdottomasti luen lisääkin hänen kirjojaan.
Arvio: 3½/5
90. J.K. Johansson: Laura
Tuli sitten tällainenkin dekkari joululoman suklaakoomassa luettua. Kirjailijan nimimerkin takana on kuulemma joukko tarinankerronnan ammattilaisia, ja taitaa olla joku salkkarikäsikirjoittajaporukka kyseessä. Sen verran höttöinen hömppä tarina on. Jo lähtökohdiltaan se on outo - poliisi kärsii nettiriippuvuudesta ja menee siksi töihin kouluun erityisopettajaksi. Koulussa hänen toimenkuvansa on hyvin kyseenalainen, koska hän lähinnä tutkii kadonneen oppilaan Lauran tapausta. Arvoisan kirjailijanimimerkin olisi ehdottomasti pitänyt ottaa selvää, mitä erityisopettaja oikeasti tekee, jotta tarinaan olisi tullut edes hiven uskottavuutta. Päähenkilö Miia on muutenkin outo ja ristiriitainen. Kaunis, nuori, hoikka nainen, joka ryypiskelee kaveriporukassa iltaisin, iskee miehiä liukuhihnalta, syö kasoittain perhepizzoja ja useita hampurilaisaterioita kerralla ja toimii siis sekä poliisina että opettajana... Huh.
Suosittelen helppoa ja kevyttä kirjallisuutta etsiville. Itse en taida jatko-osia lukea.
Arvio: 1½/5
maanantai 22. joulukuuta 2014
Annamari Marttinen: Ero
86. Annamari Marttinen: Ero
Tässä tarinassa alle nelikymppinen Ellen, kolmen lapsen äiti, eroaa. Päättää erota, joutuu eroamaan, ottaa avioeron parinkymmenen vuoden avioliiton jälkeen. Oli mukava lukea pitkästä aikaa jotain näin arkista. En ollut ennen kuullutkaan Annamari Marttisesta, mutta luulen etsiväni lisää hänen kirjojaan luettavaksi. Tarina on hyvin uskottava, realistinen, koruton, rankkakin. Se käy läpi avioeron vaiheet ja kaikki tunteet, joita siihen liittyy. Tätä voi suositella kaikille eroaville ja eronneille tai muuten vain erilaisista ihmiskohtaloista kiinnostuneille. Terapiakirjaksikin tämä varmasti taipuu. Sujuvaa ja helppoa luettavaa, mikään ei edes ärsyttänyt.
Arvio: 3+/5
Tässä tarinassa alle nelikymppinen Ellen, kolmen lapsen äiti, eroaa. Päättää erota, joutuu eroamaan, ottaa avioeron parinkymmenen vuoden avioliiton jälkeen. Oli mukava lukea pitkästä aikaa jotain näin arkista. En ollut ennen kuullutkaan Annamari Marttisesta, mutta luulen etsiväni lisää hänen kirjojaan luettavaksi. Tarina on hyvin uskottava, realistinen, koruton, rankkakin. Se käy läpi avioeron vaiheet ja kaikki tunteet, joita siihen liittyy. Tätä voi suositella kaikille eroaville ja eronneille tai muuten vain erilaisista ihmiskohtaloista kiinnostuneille. Terapiakirjaksikin tämä varmasti taipuu. Sujuvaa ja helppoa luettavaa, mikään ei edes ärsyttänyt.
Arvio: 3+/5
sunnuntai 14. joulukuuta 2014
Matkustamisesta
84. Anneli Vainio: Eksyvä löytää. Matkustamisen ja matkallaolon tärkeydestä
Olen erittäin koukussa matkustamiseen ja halusin tietää miksi. Siinä pääsyy, miksi päätin lukea tämän kirjan. Tietenkään en ajatellut saavani tästä mitään kovin henkilökohtaista, mutta ajattelin jotain uutta ajatuksentynkää löytäväni. Ja olihan tässä paljon kaikkea, näkökulmia, kokemuksia, ajatuksia. Osaan kirjasta osasin samastua mainiosti, esimerkiksi lukuun 4. Jotain pakoon - kuulostaa tutulta. Kyllä, kehykset puristavat minua kovasti, kyllä, olen levoton sielu, kyllä, kärsin kotikammostakin. Kaipaan lähes aina pois arjesta. Harvoin arki miellyttää tai tyydyttää millään tavalla. Sen sijaan vaaraa en etsi, en itseni ylittämistä, vaikeuksia tai pelkoa.
Ihan mukava tämä oli lukea, mutta en mitään huippuelämyksiä tai -oivalluksia kokenut.
85. Merja Mähkä: Ihanasti hukassa ja miten sieltä pääsee pois
Jos edellinen lukemani matkakirja oli vain ihan kiva, tämä nosti matkakuumeen pilviin ja niiden ylikin. Itselläni on tällä hetkellä varattuna yksi pieni ja yksi iso matka, suunnitteilla ainakin kolme matkaa, mutta se ei tunnu riittävän. Tätä lukiessani huomasin googlettavani Afrikan matkoja sun muuta... Kyseessä on siis kolmekymppisen suomalaisnaisen 543 päivän reppureissu maailmalle, jota on muuten paljon mukavampi lukea kirjasta kuin blogista. Erittäin mielenkiintoisia kokemuksia ja kommelluksia maailman kolkista. Kateus heräsi - kun itsekin uskaltaisi, kun voisi, kun en olisi näin mukavuudenhaluinen. Mutta heräsi myös myötätuntoa, kauhua ja varmuutta siitä, että kirjan esittelemä matkustustyyli ei ole kuitenkaan minulle sopiva.
Hieman vinosti hymyillen odotin, onko tositarinassa opetus - oivaltaako matkaaja matkansa lopussa, että Suomi on kuitenkin paras ja rakas maa, jossa on hyvä elää, asua ja olla. Lukekaa itse, sieltä se selviää lopusta.
En osaa numeroarvioida näitä matkakertomuksia.
keskiviikko 3. joulukuuta 2014
Pari uutta kotimaista: Holma ja Lehtolainen
82. Antti Holma: Järjestäjä
Tämä kirja onnistui yllättämään. En tiedä mitä odotin, mutta tuntui, että sain enemmän. Kaikki tässä upposi - omalaatuinen päähenkilökummajainen, muut henkilöt, joista osa on välillä jopa sketsihahmomaisia, mutta joiden voi hyvinkin kuvitella olevan olemassa; juoni, jonka seuraavaa käännettä ei voi arvata; huumori, joka on välillä mustaakin mustempaa ja kieli, joka on sujuvaa ja taidokasta. Päähenkilö on aluksi kirjastonhoitaja, sittemmin teatterin järjestäjä, oman elämänsä antisankari. Hän ajautuu ja ajaa itsensä erikoisiin tilanteisiin, tavoitellen koko ajan suuren ihastuksensa huomiota.
En voinut lopettaa tämän kirjan lukemista. Kirjassa on niin paljon kaikkea - itseinhoa, työpaikkakiusaamista, teatterielämää, hukassa olemista, haahuilua, elämän vietävissä olemista. Mikään hyvän mielen kirja tämä ei todellakaan ole, vaan tarina on varsin karu ja sen maailma on ruma. Kovasti tämä kuitenkin minuun kolahti ja vaikutti.
Arvio: 4½/5
83. Leena Lehtolainen: Kuusi kohtausta Sadusta
Lehtolainen on minulle ristiriitainen kirjailija. Kirjat ovat yleensä miellyttäviä ja mukavalukuisia, mutta selittelevä ja kaiken avaava ja alleviivaava kirjoitustapa usein myös ärsyttää. Tässä kirjassa pääosassa on taiteilija, jonka elämää käydään läpi näytelmän keinoin. Taiteilija itse, Satu Savinainen, katoaa ennen näytelmän ensi-iltaa, mikä antaa tapahtumille oman jännitteensä.
Näytelmämuotoon selittelevä tyyli oikeastaan sopii. Kirja on lukukokemuksena ihan kiva, sellainen välipala, helposti pureskeltava, nopeasti unohtuva, josta on vaikea sanoa muuta kuin ihan kiva.
Arvio: 3/5
maanantai 1. joulukuuta 2014
Syksyllä luettuja dekkareita
Syksyllä(kin) tuli luettua dekkareita.
77. Håkan Nesser: Kaalbringenin kurkunleikkaaja
Aloin lukea Nesserin Van Veeterin -sarjaa kesällä ja nyt oli aika korkata sarjan toinen osa. Tarina kertoo pelottavasta murhaajasta, joka leikkaa uhreiltaan kurkun poikki. Uhreja tulee lisää ja pelko kasvaa. Rikostarina etenee tyypilliseen tapaan ja sopii todella hyvin perusdekkarin lokeroon. Mitään kovin uutta, ihmeellistä tai ennennäkemätöntä se ei kokeneelle dekkarinlukijalle tarjoa, mutta kieli on miellyttävää ja en osannut arvata murhaajaa, ainakaan kovin aikaisessa vaiheessa.
Arvio: 3/5
Luettu syyskuun puolivälissä
78. Tove Alsterdal: Haudattu hiljaisuudessa
Vuoden paras ruotsalainen dekkari, lukee kannessa. Vaikka en tiedäkään minkä vuoden, ovat odotukset silti melko kovat. Tarinassa kiinnosti eniten sen miljöö, Tornionjokilaakso, Pietari ja Venäjän Karjala, ja kuinka 1930-luvulla Ruotsistakin lähdettiin Neuvostoliittoon etsimään parempaa elämää. Pidin tarinan monipuolisuudesta ja tunnelmasta. Talven kylmyyden pohjoisessa voi melkein aistia.
Olen lukenut toisenkin kirjan Alsterdalilta. Sen nimi oli muistaakseni Kadonneet. En muista sen tehneen erityistä vaikutusta, mutta tästä kyllä pidin. Tarina on enemmän
Arvio: 3½/5
Luettu syyskuun lopulla
79. Alexander Söderberg: Andalusialainen ystävä
Tästäkin dekkarista olin kuullut pohjattomasti kehuja, joten odotukset olivat melko korkealla. Aloin lukea tätä erinomaisen Kultarinnan jälkeen ja alkuunpääsy lukemisessa todellakin tökki pahasti. Olin lukenut kirjaa varmaan jo kuusi kertaa ja olin tuskin sivulla sata... Jaa-a. Kunhan kunnolla alkuun pääsin, niin kyllähän tästä kieltämättä kehkeytyi vetävä ja viihdyttävä dekkari. Mutta eipä tässä mitään erityistä tai omintakeista ole kuitenkaan, ei mitään sellaista, mistä kokenut dekkarinlukija ei olisi päässyt osalliseksi jo monen monta kertaa. Rikostarinat etenkin rikollisen näkökulmasta tuntuvat olevan kovasti pinnalla nyt. Tässä kirjassa myös poliisit harrastavat rikoksia ja välillä onkin hieman epäselvää, kuka on hyvis ja kuka pahis. Henkilöt toimivat kuin robotit kaikessa kaksinaamaisuudessaan. He jäävät ohuiksi ja yhdentekeviksi, ja heistä on vaikea pitää. Juoni kyllä vie alkukankeuden jälkeen mukanaan ja saa kääntämään sivuja tiiviiseen tahtiin. Mitään erityistä ja pintapuolista viihdettä kummoisempaa tarina ei kuitenkaan tarjoa. Vauhdikas, kaoottinen, toimintaelokuvamainen, erittäin epäuskottava lukuelämys, joka toimii viihteenä.
Arvio: 3½/5
Luettu lokakuun lopulla
80. Jo Nesbo: Isänsä poika
Edellinen lukemani Nesbon kirja Poliisi oli niin hyvä, että tätä uusintakin kohtaan odotukset olivat nousseet pilviin. Ja kyllä, tämä on kaikin puolin onnistunut ja hyvä dekkari. Näkökulmia on nykydekkareitten tapaan useita, ehkä vähän liikaakin, mutta ne ovat kiintoisia: Poliisi, joka tarvitsee niin kipeästi rahaa, että mahtaako olla valmis hankkimaan sitä myös rikollisin keinoin. Rikollinen, joka vaikuttaa enemmän hyvikseltä kuin pahikselta. Silminnäkijänä toimiva pikkupoika, joka ei ymmärrä läheskään kaikkea näkemäänsä. Nainen, joka rakastuu rikolliseen. Lukuisa määrä henkilöitä, jotka vaikuttavat hyviksiltä mutta saattavatkin olla pahiksia. Tai päinvastoin.
Juoni on polveileva, toimiva, epäuskottava mutta johdonmukainen. Tarina koukuttaa, kyllä. Suosittelen lämpimästi kaikille skandinaavidekkareitten ystäville.
Arvio: 4/5
Luettu marraskuun alussa
81. Gillian Flynn: Paha paikka
Flynnin Kiltti tyttö on jäänyt mieleen erikoisena dekkarina, josta oli vaikea muodostaa mielipidettä. Toisaalta sen juoni on nerokkaan harhaanjohtava, toisaalta pateettisen saippuasarjamainen ja hölmöäkin hölmömpi. Tästäkin tarinasta odotin ennalta-arvaamatonta viihdepläjäystä. Kolmekymppisen Libbyn perhe murhattiin, kun Libby oli 7-vuotias, ja syyllisenä tekoon vankilassa viruu hänen isoveljensä Ben. 25 vuotta murhan jälkeen Libby alkaa helpon rahan toivossa selvitellä vanhoja asioita. Tarinan joka toinen luku tapahtuu nykyhetkessä ja joka toinen 25 vuotta sitten, mikä kieltämättä tekee kirjasta koukuttavan. Tarinat etenevät osin ristiriitaisesti. Kuka valehtelee ja miksi?
Flynnin tyylin tuntien ajattelin alusta alkaen murhaajan olevan epätodennäköisin vaihtoehto. Epäilin murhaajaksi itse päähenkilöä, ajattelin, että ehkä jopa koko perhe löytyykin tarinan lopussa elossa. Mutta ei. Loppu on aivan niin epäuskottava ja pöljä kuin mitä kuvittelinkin, mutta nerokkaasti koukuttavan rakenteen vuoksi pakko tämä on ahmia nopeasti loppuun. On aivan pakko saada tietää, mitä todella tapahtui. Toimii viihteenä.
Arvio: 3+/5
Luettu marraskuun puolivälissä
77. Håkan Nesser: Kaalbringenin kurkunleikkaaja
Aloin lukea Nesserin Van Veeterin -sarjaa kesällä ja nyt oli aika korkata sarjan toinen osa. Tarina kertoo pelottavasta murhaajasta, joka leikkaa uhreiltaan kurkun poikki. Uhreja tulee lisää ja pelko kasvaa. Rikostarina etenee tyypilliseen tapaan ja sopii todella hyvin perusdekkarin lokeroon. Mitään kovin uutta, ihmeellistä tai ennennäkemätöntä se ei kokeneelle dekkarinlukijalle tarjoa, mutta kieli on miellyttävää ja en osannut arvata murhaajaa, ainakaan kovin aikaisessa vaiheessa.
Arvio: 3/5
Luettu syyskuun puolivälissä
78. Tove Alsterdal: Haudattu hiljaisuudessa
Vuoden paras ruotsalainen dekkari, lukee kannessa. Vaikka en tiedäkään minkä vuoden, ovat odotukset silti melko kovat. Tarinassa kiinnosti eniten sen miljöö, Tornionjokilaakso, Pietari ja Venäjän Karjala, ja kuinka 1930-luvulla Ruotsistakin lähdettiin Neuvostoliittoon etsimään parempaa elämää. Pidin tarinan monipuolisuudesta ja tunnelmasta. Talven kylmyyden pohjoisessa voi melkein aistia.
Olen lukenut toisenkin kirjan Alsterdalilta. Sen nimi oli muistaakseni Kadonneet. En muista sen tehneen erityistä vaikutusta, mutta tästä kyllä pidin. Tarina on enemmän
kuin
perinteinen dekkari; se on myös sukutarina menneisyyttään penkovasta
naisesta. Ei haitannut, vaikka osasin arvata murhaajan jossain
vaiheessa, koska tarinan rakenne ei perustu murhaajan arvuutteluun.
Onnistunut dekkari, suosittelen.
Arvio: 3½/5
Luettu syyskuun lopulla
79. Alexander Söderberg: Andalusialainen ystävä
Tästäkin dekkarista olin kuullut pohjattomasti kehuja, joten odotukset olivat melko korkealla. Aloin lukea tätä erinomaisen Kultarinnan jälkeen ja alkuunpääsy lukemisessa todellakin tökki pahasti. Olin lukenut kirjaa varmaan jo kuusi kertaa ja olin tuskin sivulla sata... Jaa-a. Kunhan kunnolla alkuun pääsin, niin kyllähän tästä kieltämättä kehkeytyi vetävä ja viihdyttävä dekkari. Mutta eipä tässä mitään erityistä tai omintakeista ole kuitenkaan, ei mitään sellaista, mistä kokenut dekkarinlukija ei olisi päässyt osalliseksi jo monen monta kertaa. Rikostarinat etenkin rikollisen näkökulmasta tuntuvat olevan kovasti pinnalla nyt. Tässä kirjassa myös poliisit harrastavat rikoksia ja välillä onkin hieman epäselvää, kuka on hyvis ja kuka pahis. Henkilöt toimivat kuin robotit kaikessa kaksinaamaisuudessaan. He jäävät ohuiksi ja yhdentekeviksi, ja heistä on vaikea pitää. Juoni kyllä vie alkukankeuden jälkeen mukanaan ja saa kääntämään sivuja tiiviiseen tahtiin. Mitään erityistä ja pintapuolista viihdettä kummoisempaa tarina ei kuitenkaan tarjoa. Vauhdikas, kaoottinen, toimintaelokuvamainen, erittäin epäuskottava lukuelämys, joka toimii viihteenä.
Arvio: 3½/5
Luettu lokakuun lopulla
80. Jo Nesbo: Isänsä poika
Edellinen lukemani Nesbon kirja Poliisi oli niin hyvä, että tätä uusintakin kohtaan odotukset olivat nousseet pilviin. Ja kyllä, tämä on kaikin puolin onnistunut ja hyvä dekkari. Näkökulmia on nykydekkareitten tapaan useita, ehkä vähän liikaakin, mutta ne ovat kiintoisia: Poliisi, joka tarvitsee niin kipeästi rahaa, että mahtaako olla valmis hankkimaan sitä myös rikollisin keinoin. Rikollinen, joka vaikuttaa enemmän hyvikseltä kuin pahikselta. Silminnäkijänä toimiva pikkupoika, joka ei ymmärrä läheskään kaikkea näkemäänsä. Nainen, joka rakastuu rikolliseen. Lukuisa määrä henkilöitä, jotka vaikuttavat hyviksiltä mutta saattavatkin olla pahiksia. Tai päinvastoin.
Juoni on polveileva, toimiva, epäuskottava mutta johdonmukainen. Tarina koukuttaa, kyllä. Suosittelen lämpimästi kaikille skandinaavidekkareitten ystäville.
Arvio: 4/5
Luettu marraskuun alussa
81. Gillian Flynn: Paha paikka
Flynnin Kiltti tyttö on jäänyt mieleen erikoisena dekkarina, josta oli vaikea muodostaa mielipidettä. Toisaalta sen juoni on nerokkaan harhaanjohtava, toisaalta pateettisen saippuasarjamainen ja hölmöäkin hölmömpi. Tästäkin tarinasta odotin ennalta-arvaamatonta viihdepläjäystä. Kolmekymppisen Libbyn perhe murhattiin, kun Libby oli 7-vuotias, ja syyllisenä tekoon vankilassa viruu hänen isoveljensä Ben. 25 vuotta murhan jälkeen Libby alkaa helpon rahan toivossa selvitellä vanhoja asioita. Tarinan joka toinen luku tapahtuu nykyhetkessä ja joka toinen 25 vuotta sitten, mikä kieltämättä tekee kirjasta koukuttavan. Tarinat etenevät osin ristiriitaisesti. Kuka valehtelee ja miksi?
Flynnin tyylin tuntien ajattelin alusta alkaen murhaajan olevan epätodennäköisin vaihtoehto. Epäilin murhaajaksi itse päähenkilöä, ajattelin, että ehkä jopa koko perhe löytyykin tarinan lopussa elossa. Mutta ei. Loppu on aivan niin epäuskottava ja pöljä kuin mitä kuvittelinkin, mutta nerokkaasti koukuttavan rakenteen vuoksi pakko tämä on ahmia nopeasti loppuun. On aivan pakko saada tietää, mitä todella tapahtui. Toimii viihteenä.
Arvio: 3+/5
Luettu marraskuun puolivälissä
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)